Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kinderi Suprise

 

    

© Mila
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Nimi

Kinder Suprise "Kakru"

Omistaja

Iitu VRL-14497

Rotu, skp

Tilastohevonen, ruuna

Ex-omistaja

Vaahterapolku, Mila VRL-11936

Väri, säkäkorkeus

Tiikerinkirjava, 163 cm

Kasvattaja

Julia Luoti

Syntynyt, ikä

01.04.2014, 8 vuotta

Koulutustaso

HeB, 80 cm

Voittosumma

0 v€

Painotus

Yleispainotus

Rekisterinumero

VH15-102-0054

#PKK0000  
 

Luonne

"Siis sehän on oikeasti Surprise eikä mikään Suprise?" No, niin olisi, mutta yhteisestä "vitsistä" tuli tämän kaverin nimi. Joten, älkää ihmetelkö kirjoitusvirhettä! ;)

Kakru on leikkisä ruuna, joka on kyllä hyvin erilaisten rotujen sekametelisoppa.
Kakru tykkää kokeilla uusia juttuja korvat hörössä, vaikkei aluksi heiveröisestä orivarsasta olisi uskonutkaan. Kakru tulee toimeen kyllä varmasti jokaikisen ihmisen kuin lajitoverinsa kanssa toimeen, eikä tämä herttainen sählääjä jätä ketään kylmäksi. Varsinkaan kun Kakru pääsee ääneen, ei tule sen kiljumisesta kyllä sitten loppua..

Ylisosiaalisen oloinen Kakru on helppo napata kiinni tarhasta kuin karsinasta. Kakru on aina tulossa luokse vaikkei sitä houkuttelisikaan.
Harjaus ja talutus onnistuvat hyvin, vaikka uteliaan hevosen turpa saattaa hamuilla kaikennäköisiä uusia ilmestyksiä.

Ratsastaessa Kakru on joka lajin taitaja, ja aina menossa uusia haasteita kohti. Ruunan askeleet ovat helppoja istuttavia, vaikkakin meno saattaa välillä ollakin hieman ylivilkasta. Esteillä ruuna pääsee esittelemään loppumatonta energiaa ja ponnistusvoimaansa, muttei se sen huonompi ole tasaisellakaan. Emänsäkin tason ylitettyä Kakru on kyllä todistanut olevansa ahkera työmyyrä! Maastossa ruuna on mitä reippain kaveri, jonka rohkeus ei kyllä lopu, olipa mukana seuraa tai ei.

Sukutaulu

1+ -polvinen, sukua 2. polveen saakka.

i. Surumetsän Jouluhenki
sh, 167cm, mkm

ii. Suortuvaisen Mesikämmen evm

iii.Metsänpeikko NAP evm

iie. Suortuvaisen Iki-Ihana evm

ie. Surumetsän Jouluenkeli evm

iei. Arkkienkeli evm

iee. Jouluhymni evm

e. Dagmars Brunette RGL
knab, 159cm

ei. Akrabadabra
160cm

eii. Hockus Pockus evm

eie. Kacha evm

ee. Brunbakkes Dagmar
159cm

eei. Ben Húr evm

eee. Hushanna evm

 

Isälinja: Surumetsän Jouluhenki
Emälinja: Dagmars Brunette RGL - Brunbakkes Dagmar

Jälkeläiset

Syntynyt

Skp & nimi

Isä / Emä

00.00.0000 skp. Nimi Emä tai Isä
 

Kilpailukalenteri

Kakrulla kilpaillaan porrastetuissa kilpailuissa. Päivitetyt ominaisuuspisteet näet hevosen profiilista.

ERJ: 1033.34p (vt. 3) - maksimitaso saavutettu
KRJ: 1110.23p (vt. 3) - maksimitaso saavutettu
KERJ: 314.91p (vt. 1)
VVJ: 728.05p (vt. 2)

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 305.29p.
Nopeus ja kestävyys: 9.62p.
Kuuliaisuus ja luonne: 728.05p.
Tahti ja irtonaisuus: 382.18p.
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00p.

Kalenteriin merkitty ainoastaan sijoitukset

Näyttelyt
22.06.2014 ~ villi ~ Lumen huiske ~ Alle 2v. hevoset söpöysnäyttely ~ 2/4
Villit kilpailut / Esteratsastus (3 sijoitusta, joista 2 voittoja)

pvm

järjestäjä luokka

tulos

28.02.2015 Villi-CUP - VPA 80 cm 1/19
20.05.2015 Hopeakylä 80 cm 1/14
01.12.2015 Kisatalli Kaukasus 80 cm 3/35
Villit kilpailut / Kouluratsastus (1 sijoitus, joista 1 voitto)

pvm

järjestäjä luokka

tulos

28.02.2015 Villi-CUP - VPA HeB 1/26
Jaokselliset kilpailut / Esteratsastus (4 sijoitusta, joista 0 voittoa)
pvm jaos järjestäjä luokka tulos
   19.02.2015 ERJ Delmenhorst 70 cm 3/29
22.02.2015 ERJ Delmenhorst 70 cm 2/29
23.02.2015 ERJ Delmenhorst 70 cm 3/29
22.03.2015 ERJ Juksula 80 cm 5/60
Jaokselliset kilpailut / Kouluratsastus (4 sijoitusta, joista 1 voitto)
pvm jaos järjestäjä luokka tulos
10.03.2015 KRJ Muiston Suomenhevoset HeB 6/40
15.03.2015 KRJ Muiston Suomenhevoset HeB 6/40
16.03.2015 KRJ Muiston Suomenhevoset HeB 1/40
17.03.2015 KRJ Muiston Suomenhevoset HeB 3/40
Jaokselliset kilpailut / Maastoesteratsastus (1 sijoitus, joista 0 voittoa)
pvm jaos järjestäjä luokka tulos
30.03.2015 MEJ MEJ-CUP 70-80 cm 6/39

Muuta huomioitavaa & Päiväkirja

Tarhaus ja loimitus Ratsastaessa
  • Tunnin jälkeen hikinen -> fleeceloimi päälle
  • jos yli 13 astetta pakkasta, toppaloimi
  • Jos yli 18astetta pakkasta, paksumpi toppaloimi
  • Sateella sadeloimi
  • Suojat jalkaan
  • Kumibootsit esteille ja maastoon

19.2.2018 Ratsastusta, kirjoittanut Iitu

Asetin kypärän päähäni ja talutin Kakrun tyhjään manesiin. Hengitin syvään ja nousin satulaan. Satula keikahti vähän, joten kiristin sitä selästä käsin.
"Hyvä Kakru" kehuin ruunaa ja taputin sitä kaulalle. Annoin pian merkin lähteä liikkeelle, ja ruuna totteli sitä kuuliaisesti lähtien löntystämään uralla pitkin ohjin. Muutaman kierroksen jälkeen keräsin ohjat käsiini ja aloin testata Kakrulla kääntäviä apujani. Ensin oikealle, sitten vähän vasemmalle ja vielä vähän oikealle, sitten palataan uralle.
"Jes. Hyvä poni!" hihkaisin ja taputin ruunaa innoissani, se oli oikeasti kääntäviä apuja kuunteleva poni!
 Seuraavasta kulmasta nostin kevyenravin. Pilkullinen totteli tietenkin ja lähti raviin reippaasti.
^Yks kaks yks kaks^ laskin tahtia raavatessamme. Kakrun ravi oli temmokasta ja pehmeää, vaikka aikasten reipasta. Välillä se kiihtyi liian reippaaksi, joten jouduin hiljentelemään ruunan vauhtia oikein rutkasti. Usein miten ravi oli kuitenkin oikein mukavaa.
"Nostetaan seuraavasta kulmasta laukka" mumisin Kakrulle. Se kulma tuli ja annoin ruunalle laukkapohkeet, ehkä hieman liian kovaa. Kakru lähti ylienergiseen laukkaan pää korkealla.
"Pruut! Pruut!" kiljahdin alkusäikähdyksen kourissa, mutta tokenin pian ja aloin hiljentämään laukkaa. Ruuna alkoi rauhoittaa laukkaansa, joten kehuin sitä. Laukkasimme vielä vähän aikaa, mutta sitten siirsin ponin ravin kautta käyntiin ja annoin pitkät ohjat.
Vein Kakrun karsinaan ja riisuin siltä varusteet pois. Sen jälkeen heitin Kakrun vielä pihattoon yhdessä Goljatin ja Sacrificen kanssa.

13.1.2018 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Mila
"MIKÄ tämä on?!" Inna kimitti niin, että tärykalvot meinasi hajota ja tunki puhelintaan naamaani. Työnsin puhelinta kauemmas ja siristelin silmiäni nähdäkseni, mitä ruudussa lukee.
"Aa, se. Näyttääpä ihan myynti-ilmoitukselta", murahdin kohauttaen olkiani ja jatkoin kahvini ryystämistä.
"JOO! Ketäs täältä löytyy.. Randy... Goljat... Kani... Ginny... Bertta.. Tuike... KAKRU! Et sä voi myydä sun synttärilahjaa!" Inna jatkoi rääkymistään.
"Omatpa on hevoseni..." mutisin miettien sopivaa pakoreittiä. 
Inna tuhisi naama punaisena ja mulkoili minua kulmiensa alta. 
"Onko kaikki ok?" nainen kysyi lopulta.
"On. Tai ei. En tiedä... Tää koko pulju tuntuu uppoavalta laivalta. Kaikki lähtee..." huokaisin syvään.
"Paitsi minä! Minusta et pääse eroon vaikka haluaisitkin." Inna yritti piristää. 
"Mmhmm..."
"Mitäs nyt sitten?" 
"Saas nähdä..." tuhahdin turhautuneena.
Katselin tietokoneen ruutua murtuneena. Word-pohjalla luki isolla "LOPPU". Pyyhin sen pois ja kirjoitin tilalle "TAUKO." Pyyhin senkin pois. Vain kursori vilkkui yksinäisenä ruudulla.
Vittu.

7.10.2017 Ratsastustunti, kirjoittanut Aaron
Nappasin heijastinliivin Helenalta ja puin sen oitis päälleni. Survoin kypärän päähäni, jonka alle olin jo jättänyt ohuen pipon. Syksyiset tuulet kun olivat jo alkaneet puhaltaa, enkä halunnut tietenkään vilustuttaa itseäni. Kakrun olin jo valmiiksi varustanut karsinassa, joten minun ei tarvinnut, kuin hakea se ja taluttaa tallipihalle.
Vaalea pilkukas poni laahusti perässäni ja seisoi kyllästyneen oloisena tallipihalla mittaillessani jalustimia ja kiristellessäni sen satulavyötä. Pungersin sen selkään puiselta jakkaralta, jonka Helena oli tuonut kentältä. tarkistin vielä, että jalustinhihnat olivat suunnilleen saman mittaisia ja lähdimme Helenan kanssa peräkanaa metsään.
Ilma oli raikasta hengittää ja maahan pudonneet lehdet kahisivat Kakrun laahustaessa eteenpäin. Oli kuitenkin ihanan rauhallista vain kuunnella joidenkin lintujen viserrystä puiden latvoissa ja katsella taivaalla lentäviä auroja, jotka suuntasivat etelään pakoon talvea. Keskustelimme Helanan kanssa niitä ja näitä. Hän otti puheeksi ratsastaja tulevaisuuteni, johon en oikein osannut sanoa juuta eikä jaata. Tarvitsin vielä aikaa miettiä. Ehkä muuttaisin takaisin Saksaan joskus? Tai sitten jäisin tänne, mutta kun minua ei pidellyt täällä mikään. Tai ehkä piteli, en edes tiennyt miksi nyt olin täällä. Yhtä hyvin olisin voinut olla jossain muualla. Minkä vuoksi edes olin täällä?
Maastoilun jälkeen vein Kakrun nopeasti karsinaan ja purin sen varusteista. Palkitsin sen porkkanalla ja vein vielä tarhailemaan ennen iltaruokia. Ruuna lähti iloisesti etsimään syötävää syksyn sateiden jäljiltä mutaisesta tarhasta ja sitä katsellessani kuulin vaimean hörähdyksen. Katselin ympärilleni, kunnes huomasin jo hämärtyvässä illassa ruskean suomenhevosen kurkkimassa aitojen välistä. Siristin silmiäni ja tunnistin hevosen Tuiskuksi. Kävelin vaistomaisesti ruunan luokse ja silitin sen leveää otsaa. "Hei poika", kuiskasin niin hiljaa etten itsekään ollut kuulla sanojani, mutta Tuisku kuuli ne.

9.8.2017 Ratsastustunti, kirjoittanut Aaron
Kakru olikin minulle täysin tuntematon kaveri. Olin joskus kiinnittänyt siihen laitumella huomiota sen erikoisen värityksen johdosta, mutta muuta kontaktia minulla ei siihen ollut. Ruuna lähti kuitenkin oikein reippaana työskentelemään ja alkutunti menikin etsiessä jarrua. Lopulta sain ylimääräisen energian valjastettua työntekoon pyytämällä Kakrulta jatkuvasti jotain, enkä jättänyt sitä hetkeksikään oloneuvokseksi. Hetkeksikään ei voinut jäädä kävelemään pitkin ohjin, vaan jotain oli väkerrettävä, ettei ruuna räjähtäisi käsiin. Lopputunnista minulla olikin hyvin avuilla ja peräänannossa työskentelevä ruuna.

11.5.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sesilia
Räntäsadetta toukokuussa
Kun koulun kello viimein pärähti päivän loppumisen merkiksi, olin ensimmäisenä ulkona luokasta. Kuulin historian opettajan huutavan perääni, mutta kiiruhdin äkkiä hakemaan takkini. Halusin äkkiä kotiin, ennen kuin kuulisin yhtään anteeksipyyntöä ystäviltäni. Olin kuullut luokkamme ärsyttävimmältä pojalta heidän puhuneen minusta paskaa. Jaa. En oikeastaan ollut surullinen, enemminkin todella, todella vihainen. Pyöräilin nopeasti kotiin, jonka kautta lähdin suoraan tallille. Sinne saavuttuani toivoin kovasti, etten joutuisi kohtaamaan muita ihmisiä – en ollut jutustelutuulella. Vein nopeasti tallikassini taukotupaan, joka oli tyhjänä. Hain Kakrun liejuisesta tarhasta, jonka reunoilla kasvoi muutamia kuukahtaneita kukkasia. Kakru oli tavalliseen tapaansa reippaana vastassa. Olin edelleen vihainen, mutta ajatukseni olivat sentään keskittyneinä johonkin muuhun. 
Varustin Kakrun rauhallisesti, yhä toivoen, että pääsisin livahtamaan jo sulaneille maastoreiteille ilman suurempaa hämminkiä. Hetken päästä joku tuntiratsastaja putkahti kuitenkin kuin tyhjästä kyselemään apua ponien sisälle tuomisessa. Väänsin pikaisen tekohymyn naamalleni – en halunnut vaikuttaa tympeältä – ja autoin pikkutyttöjä. Sen jälkeen talutin Kakrun ulos ja lähdin jo melkoisen tutuiksi tulleille maastopoluille. Koko matkan juttelin Kakrulle. Se hörähteli aina välillä kuin vastaten. Kyllä eläimet sitten olivat hyviä kuuntelemaan, tuntuivat ymmärtävän hyvin. Tai niin ainakin halusin uskoa. Eikö olisi tylsän realistista, jos joku nyt tulisi särkemään kuplani ja kertomaan että olin avautunut tunteistani puoli tuntia eläimelle, joka ei ymmärtänyt muminastani sanaakaan? 
Hetken päästä tunsin, että halusin nollata pääni täysin. Melkoisen sopivassa kohdassa itseasiassa, sillä olimme juuri saapuneet laukkasuoralle. Kakru oli tuntunut olevan koko päivän hieman tavallista rauhallisemmalla tuulella, mutta kiristettyäni ohjastuntumaa tunsin ponin jännittyvän allani. Nostin laukan ravin kautta ja viiletimme pitkän tien loppuun. Vauhti hidastui vasta päästyämme ylämäkeen. Metsä tuoksui raikkaalta, mutta sää ei edelleenkään näyttänyt kovin kesäiseltä. Osittain maassa saattoi nähdä ohuelti lunta, sillä vielä muutamien viimeisten päivien aikana Suomeen olivat iskeneet lumikuurot. Oikea kesäsää. Hetken päästä alkoikin ihanainen räntäkuuro, eikä aikaakaan, kun vaaleat ratsastushousuni olivat täyttyneet tummilla pilkuilla. Koko metsä oli märkä, ja tuoreelta tuoksuvien kuusenoksien päistä tipahteli tasaisin väliajoin vesipisaroita.
Fiilikseni olivat melko korkealla, kun palailin tallille. En halunnut vielä palata sisälle, joten riisuin Kakrun varusteet ja otin sen riimun kanssa ulos. Kenttä oli tyhjänä, joten ajattelin kehitellä hieman maastakäsittelyä. Minulla ei oikeasti ollut minkäänlaista tietoa aiheesta, mutta pikaisen googlailun jälkeen minulle selvisi edes jonkinlainen ajatus homman nimestä. Opetin Kakrua seuraamaan minua, ja vaikka täydellistä suoritusta emme vielä saaneet Kakrukin taisi hieman hiffata mitä yritin siltä pyytää. Päätin, että olisi aika palata sisätiloihin, joten hoidin ponin karsinassa. Vilkaisin kelloa, joka näytti kulkeneen tavallista nopeammin. Siirryin kuitenkin satulahuoneeseen puhdistamaan Kakrun kuraisia varusteita, sillä sekin homma tuntui kiinnostavan paljon enemmin, kuin tulevaan maantiedon kokeeseen pänttääminen. Muutaman minuutin kuluttua Oona pärähti huoneeseen. Naisen kulmakarvat kohosivat ainakin kilometrin ylöspäin tämän huomattua minut putsaamassa likaista satulaa.
”Ohhoh, mitäs nyt on tapahtunut? Täällä kun ei yleensä näin omatoimista siivousta tapahdu”, hän naurahti.
”Älä huolestu, en mä tätä vakituisesti rupee harrastamaan. Saatan nyt vaan vältellä kotona odottavia mantsan kirjoja”, paljastin. Juttelimmen hetken kuulumisia, minä kun en hetkeen taas tallilla ollut käynyt. 
”Pitäähän sitä nyt juoruissa pysyä ajan tasalla!”, nauroimme. 
Puolisen tuntia jaksoin siivoushommia, kunnes päätin vähin äänin palailla kotiin. Pyöräilin vesisateen saattelemana kotia kohti. Oi tätä Suomen säätä <3 

16.3.2017 Ratsastustunti, kirjoittanut Nella
Kakrun selkään kiipesin,
Uralle siitä suuntasin. 
Ruuna meinannut ei liikkua, 
Kiikkua meinasin itsekkin vain. 
//
Kiemurreltiin koko matka,
Meinasi Helenalla katketa pinna. 
Oman selkäni lyttäsin, 
Samalla matkalle tyssäsi. 
//
Pohkeenväistöön ei Kakru tahtonut taipua, 
Lopulta kuitenkin onnistuimme haippumaan.
Ravailtiin temmossa
Helenakin oli hymyssä suin. 
//
Loppuun vielä temmonmuutoksia, 
Sekä toki muita muutoksia.
Hevosetkin olivat jo luovuttaneet, 
Ratsastajat taas hikoilleet.

14.3.2017 Ratsastustunti, valmentajana Mila
Taivas nakkeli räntää ja lumihöttöä niskaan, joten vakkarituntilaiset pakenivat maneesin suojiin. 
"Tervetuloa Inkallekin!" Helena kajautti, kun uusi ryhmäläinen kipusi jykevän Naavan selkään. "Tänään harjoitellaan lähinnä pohkeenväistöjuttuja."
Ratsukot lähtivät kiertämään kaviouraa pitkin ohjin ennen kuin Helena komensi ottamaan ohjat kunnolla käteen ja ratsastamaan vähän reippaampaa käyntiä.
"Muistakaa ratsastaa kulmat kunnolla."
Helena tarkkaili ratsastajien työskentelyä, muistuttaen, että hevosten tulee kulkea suorassa linjassa koko ajan.
"Esimerkiksi Nella menee nyt vähän mutkalla. Suorassa linjassa. Katso Julie, että sun ohjat on samanpituiset."
"Nyt Goljat kiemurtelee ja löntystää. Pohjetta vain vähän enemmän, niin se herää."
"Kakrun ratsastaja muistaa sen selkänsä. Ei lössötetä siellä satulassa."
"Naava saisi himpan verran reippaampaa käyntiä mennä."
"Otetaas suunnanvaihto, jonka jälkeen vähän temponmuutoksia ja pysähdyksiä. Pyrkikää välttämään ohjaksista vetoa ja istunnan sekä ääniapujen avulla hidastatte. Eli persaus syvälle satulaan, polvia satulaan ja reidetkin jännittää. Harjoitelkaa ensin ihan vain temponmuutoksilla."
Naava tuntui kulkevan Inkan kanssa todella hienosti. Vähän oli alussa ongelmia, mutta niin näytti olevan kaikilla muillakin. 
Goljat toimi muutenkin paremmin istunnan ja ääniapujen kanssa kuin pidätteillä, joten Jannicalla meni ponin kanssa myös vallan mainiosti. Pientä Goljattimaista pöllöilyä oli havaittavissa, mutta Jannica sai ponin nopeasti aisoihin.
Nella-poni ei alkuun keskittynyt tehtäviin ollenkaan, joten Juliella oli työn ja tuskan takana saada poninsa kulkemaan niin kuin pitikin. Kyllä se yhteistyökyky sieltä kuitenkin lopulta löytyi... 
Kakrukin tuntui olevan hieman "tahmainen", joten Nellakin sai tehdä töitä, jotta ruunanrupsukka sieltä reipastuisi. 
"OK. Nyt näyttää hyvältä kaikilla. Nostakaa kevyt ravi, ravailkaa rauhassa... Vaihtakaa suunta."
"Okei, nyt sitten otetaan niitä pohkeenväistöharjoituksia. Tulette pituushalkaisijalle vuoronperään tähän minun kohdalle suorassa ja siitä sitten pohkeenväistöä takaisin uralle."
Julie tuli Nellalla ensimmäiseksi. Poni hieman juntturoi pohjeapuja vastaan, joten Helena käski ottamaan poni uudestaan suoraksi ja kokeilemaan uudelleen. Sama homma oli Goljatin ja Kakrun kanssa. Kyllä ne ruunatkin sieltä sitten pohkeenväistöön lopulta taipui.
Naava tulla köpötti hienosti tehtävät läpi ja Helena oli oikein tyytyväinen. 
"Sitten taas vähän ravaillaan ja tehdään niitä temponvaihteluita. Istunnan ja äänen avulla. Ei ohjia nykimällä."
Kun ratsukot olivat ravailleet hetken, kokeiltiin myös ravissa pohkeenväistöä. 
Hienosti ratsukot sujuivat raviväistöissä, paremmin kuin käynnissä. Olivat vissiin ratsutkin jo hoksanneet jutun jujun ja tiesivät pääsevänsä helpommalla jos eivät kiukuttele vastaan. 
"Hienosti meni! Käyntiin ja tehkää voltteja sekä ympyröitä tähän loppuun ennen kuin annatte pitkät ohjat. Kiitos tunnista. Nähdään taas ensi viikolla!"

6.3.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sesilia
Yllätysvieras
Heräsin lauantaiaamuna keittiöstä kuuluvaan meteliin. Laahustin väsyneenä vessaan aamupesulle. Sen jälkeen tallustelin keittiöön jossa näin jo kolmen ihmisen istuvan. Minulla meni hetki ymmärtää, että talossamme asui vain kolme ihmistä, mukaan lukien minä. Kukas hemmetti se meidän keittiössä sitten litki kahvia vanhempieni kanssa. Kävelin lähemmäs ja yllätyin suuresti.
”Salla mitä sä täällä teet?!”, kiljahdin. En uskonut silmiäni, 19-vuotias siskoni Salla istui valkoisen keittiönpöydän ääressä kuin se olisi normaaleinta ikinä.
”Miks ei kukaan kertonu että sä oot tulossa?”, kysyin kiiruhtaen halaamaan siskoani. Hänen koiransa Mandi hyppi jaloissani.
”Sen piti olla ylläri, tuun tänne viikonlopuks”, Salla sanoi. 
”Mennäänkö tallille tänään?”, hän kysyi heti. Parantumaton heppatyttö kuten minäkin.
”Mennään vaan”, myönnyin ja aloin etsiä kaapista myslipakettia. Istuin Sallan viereen ruokapöytään ja aloitin ihan vain kysymällä, mitä hänelle kuului. Emme olleet nähneet pitkään aikaan, koska Salla oli muuttanut pois lukion takia ja jäänyt asumaan sille tielleen.
”Hyväähän mulle”, hän vastasi.
Iltapäivällä päätimme lähteä tallille. Pakkasin nopeasti kassini ja tsekkasin seuraavan lähtevän bussin. Se oli juuri mennyt nenämme edestä ja seuraava lähtisi vasta yli tunnin päästä! Päätimme lähteä tallille kävellen ja otimme koiramme mukaan. Koirat temmelsivät lumessa iloisesti ja meinasivat väsyä jo ennen tallille pääsyä.
Tallin pihassa päästin Doran irti ja käskin sen seurata minua. Veimme kamat taukotupaan ja lähdin sitten hakemaan Kakrua tarhasta. Sillä välin koirat lähtivät tekemään tuttavuutta Wiennaan. Kakru ravasi pirteänä luokseni ja hirnahtikin vähän.
”No moikka”, naurahdin ja nappasin ponin kiinni. Sitten vein sen sisälle ja aloin hoitamaan sitä. Salla seurasi karsinan ulkopuolelta, kun itse harjasin Kakrun ja putsasin sen kaviot. Satuloin vielä ponin ja sitten olimme valmiita. Lähdimme kohti kenttää. Maneesi oli tyhjä, joten menimme sinne. 
”Mä voin pitää sulle pienen estetunnin, jos haluut”, Salla ehdotti.
”Joo tottakai!”, innostuin, sillä siskoni oli ratsastanut yli 13-vuotta ja saisin varmasti hyviä vinkkejä. Lähdin tekemään omatoimista alkuverkkaa kun Salla kokosi pieniä ristikoita ja pystyesteitä kentälle. Ravailin kentällä ja tein voltteja ja kiemurauria. Tein myös rytminvaihtoja, kunnes Salla oli valmis.
”Okei, nosta tuolta kulmasta laukka ja hyppää sit toi ristikko. Muista antaa kaikki avut tarpeeks ajoissa ja selkeesti”, Salla aloitti. Kuulostaa helpolta, ajattelin ja nostin ravin. Voi kuinka väärässä olinkaan.
Sallan ”estetunti” oli kestänyt vasta 15 minuuttia ja minusta tuntui kuin olisin saunassa. Selässäni valui hikivana ja tunsin myös kasvojeni punoittavan tomaatinkirkkaana.
”Napakammin nyt! Ja ryhti suoraksi….”,tytön saarna ei tuntunut loppuvan millään. Voi herraisä, mitähän tästäkin tulee….
Lopettelimme noin 30 minuutin päästä. Olin kauttaaltaan hikinen ja punainen. 
”Noniin sehän oli… mielenkiintosta”, puuskutin.
”Hengitä ihan rauhassa vaa”, Salla nauroi. 
Harjasin Kakrun kunnolla ja se melkein nukahti hoitamisen aikana. Loimitin sen myös kunnolla, hikinen kun se oli. Sen jälkeen vein ponin takaisin tarhaan ja lähdin etsimään Sallaa. Tyttöä ei näkynyt missään. Lopulta hän kuitenkin löytyi taukotuvasa jutskailemasta Nellan kanssa. Huoh, olin aina ajatellut isosiskoni olevan ylisosiaalinen! Vaikka ulkonäöltämme olimmekin lähes saman näköisiä, luonteemme olivat erilaiset. 
”Moi”, sanoin ja kävelin lähemmäs. Juttelimme hetken - tai oikeastaan tytöt siinä enemmin juttelivat, ja minä heitin välikommentteja. Koirat olivat nukahtaneet nurkkaan leikittyään ensin Wiennan kanssa. Äiti haki meidät tallilta ja kotona vietimme rauhallisen viikonlopun.
Olin todella tyytyväinen päivän esteisiin Kakrun kanssa, se kulki reippaasti ja oli muutenkin kuulolla. Poni totteli kaikkia apujani hyvin. Sallaakin oli ihana nähdä pitkästä aikaa, kaukana kun hän asui. Päivä oli todella hauska, ja minusta tuntui että Kakrukin tykkäsi välillä hieman kovemmastakin treenistä.

1.3.2017 Ratsastustunti, valmentaja Mila
"Aloitellaan ihan kevyellä ravilla. Voltteja sinne tänne, minne itse haluatte. Samalla tarkastan teidän istuntanne."
Ratsukot ravailivat kaviouraa pitkin hyvässä tahdissa. Veera joutui yhdellä reiällä pidentämään jalustimia, Catherine sai komennon suoristaa selkänsä ja Nellan kantapäät eivät millään meinanneet pysyä alhaalla. 
"Nyt näyttää paremmalta." 
Seuraavaksi otettiin pysähdys-liikkeelle-tehtäviä. Käyntiin lähtö pysähdyksistä onnistui hienosti, mutta ravisiirtymiset hieman tökki itse kullakin. 
"Yrittäkää nyt vaan saada ne ratsut heti raviin. Ei ainuttakaan käyntiaskelta sinne väliin! ... Eikä kyllä laukkaakaan olis tarkoitus mennä, Nella..." 
Siirtymisten onnistututtua edes jotenkuten, ratsukot saivat ravailla pitkin maneesia hyvän tovin. 
"Selkä, Catherine!" 
"Metkule astetta rauhallisempi ravi. Istu satulaan ja rauhoita oma kevennys."
"Veeralla menee hienosti. Ehkä hieman lyhyemmät ohjat saisi olla..."
Pohkeenväistö ja taivutusharjoituksissa ratsukoilla sujui hienosti. Kukaan ei pahemmin tyrinnyt, eikä Helena joutunut huomauttelemaan joka välissä jostain. 
"Mahtavaa tytöt!"
Loppuun otettiin vielä laukkatehtäviä. Metku ja Kani meinasivat vähän innostua näistä tehtävistä, mutta Kakru mennä laukkaili rauhalliseen tahtiin ratsastajan ohjeiden mukaisesti. 
"Hidastakaa raviin! Voltteja taas ja kun sanon, niin voitte hidastaa käyntiin... Ja se tunti olisikin sitten siinä..."

10.1.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sesilia
Alkeistunti 10.1
Lumihiutaleet leijuivat hiljalleen alas harmaiden pilvien peittämältä taivaalta ja naputin kynääni pulpettini pintaan. Joululoma oli päättynyt ja istuin jälleen koulu penkillä. Koulupäivä tuntui järkyttävän pitkältä, mutta pääsin vihdoin kotiin. Olin suunnitellut pitäväni vapaapäivän, kunnes sain viestin Milalta:
”Moi, pääsistkö tänään taluttamaan alkeistunnille Kakrulla?” Vastasin että tottakai, täältä tullaan. Lähdin oitis tallille eväsleipä mukanani. Olin paikalla juuri ennen ratsastajan tuloa. Ehdin juuri hakea Kakrun sisälle, kun pieni tyttö kirjaimellisesti nykäisi minua hihasta.
”Öö, tiiätkö missä tääl on Kakru?”, hän kysyi.
”Ootko sä tulossa alkeistunnille? Mä oon Kakrun hoitaja Sesilia”, esittäydyin.
”Joo oon, mä oon Ida”, tyttö sanoi. 
”Hain just Kakrun sisälle, mennäänkö laittamaan se valmiiks?”, ehdotin ja lähdimme ruunan karsinalle. Pikkutyttö harjasi ponia reippaasti ja naureskeli itsekseen, kun Kakru irvisteli suitsia laitettaessa. Ida näyttikin olevan jo taitava hevosten kanssa, hän putsasi reippaasti kaviotkin.
Tunti pidettiin maneesissa, ja Helena odottelikin jo reipasta heppajoukkoa ja innokkaita pieniä heppatyttöjä ja poikia. Autoin Idan selkään ja lyhensin jalustimet. Kiristin vielä satulavyön ja olimmekin valmiita. Lähdimme kävelemään uralla ja talutin uneliaalta vaikuttavaa Kakrua. Ida chillaili selässä ja höpötteli minulle koko ajan jostain kaveridraamastaan. Mumisin välillä myöntävästi ja nyökkäilin tarmokkaasti vastaukseksi. Tunnilla Kakru oli todella laiska ja sitä sai hoputtaa koko ajan. Ida yritti maiskutella ja antaa pohkeita, mutta pienen tytön jalat eivät tuntuneet poniin tehoavan. Napautin ponia raipalla pari kertaa, ja kyllähän se liikkeelle lähtikin. 
Ida laukkasi ensimmäistä kertaa Kakrulla talutuksessani ja olin ylpeä siitä, kuinka hyvin ruuna käyttäytyi alkuvaikeuksien jälkeen. Ida säteili ja vilkutti innoissaan katsomossa istuvalle äidilleen. Lopputunnista lapset saivat kokeilla ratsastamista ilman taluttajaa. Kävelin ensin Kakrun rinnalla, mutta sitten annoin Idan ohjailla itse ja siirryin kauemmaksi. Kaikilla näytti menevän hyvin, kunnes yhtäkkinen tuulenpuuska löi kattopeltiin ja ponit säikähtivät. Kenelläkään ei ollut taluttajaa vierellä, ja Helena ohjeisti kaikkia pitämään kiinni ja vetämään ohjista. Hoitajat pyydystelivät villiintyneitä poneja ja joku lapsista lensikin selästä – ei onneksi kuitenkaan kovalla vauhdilla. Tyttö tirautti pienet itkut ja hätääntynyt äiti riensi katsomosta silmäteränsä luo:
”Emma oletko kunnossa??? Voi äidin pieni kullannuppu olen aina yrittänyt kertoa kuinka vaarallista tämä on…” Tyttö vakuutteli kovasti olevansa täysin kunnossa. Tässä välissä ponit olikin saatu kiinni ja kaikki seurailivat kiinnostuneena äidin ja tyttären keskustelua.
”Voi voi rakas, ei meidän enää ikinä tarvitse tulla tänne huonolle tallille! Aloita rakas se baletti, minähän olen aina sanonut, että se on todella hieno laji!”, äiti hössötti.
”IIK”, hän kiljaisi ja Kakru hyppäsi sivulle. Onneksi otteeni oli kuitenkin tiukka eikä Ida edes heilahtanut.
”Minun upouusi Michael Korsin laukkuni on tässä hevosenpask- siis hevosen lannassa!”, nainen jatkoi kiljumistaan. Hoitajat vilkuilivat toisiinsa ja naureskelivat hiljaa, sillä nainen oli todella ylidramaattinen ja hän todella puhui kirjakielellä. Ei siis hevosihmisiä.
”Rauhottuisitteko, täällä on hevosia”, Helena pyysi erittäin ärtyneen näköisenä.
”Me lähdemme nyt!”, hän julisti ja lähti raahaamaan Emmaa pois maneesista.
”Anteeksi, mutta ette ole maksaneet!”, Helena muistutti ja nainen lätkäisi hänen käteensä 50e setelin ja sanoi:
”Pienempää ei ole, pitäkää loput me emme tänne yhtään kauemmaksi jää!” Sitten hän marssi tyttö mukanaan ulos jättäen Helenan seisomaan 50e setelin kanssa. Naisen mentyä Helenan pokerinaama petti ja hän purskahti nauruun. Lopulta kaikki katsomoa myöten nauroivat hysteerisesti. 
Tunti oli saatu loppuun ihan rauhallisissa merkeissä ja hevosetkin rauhoittuivat onneksi nopeasti. Hoidimme Kakrun Idan kanssa ja tyttö julistikin sen olevan hänen uusi lempiponinsa. Noh, veikkaanpa että seuraavan tunnin jälkeen hänellä olisi jo uusi lemppari mutta olin silti ylpeä hoitsustani. Lasten lähdettyä kotiin jäin vielä auttelemaan iltaruokien jaossa ja lähdin sitten kotiin.

1.1.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sesilia
Joululoman tallipäivä
Saavuin Vaahtiksen pihaan yhdeksältä aamulla Sannin kanssa. Joululomaa oli vielä jäljellä ja lomapäivän kunniaksi päätimme mennä maastoon. Mila oli lakaisemassa lattiaa ja moikkasimme häntä. 
”Aateltiin mennä maastoon niin voisko Sanni lainata jotain hevosta?”, kysyin. Nainen vilkaisi kaveriani nopeasti ja nyökkäsi sitten:
”Ottaisitko vaikka Annan? Sessu voi näyttää missä se on, jos et ite tiedä.” Sanni vakuutti tuntevansa Annan ja lähdimme hakemaan ratsujamme tarhasta. Kakru vaikutti todella pirteältä, kuten aina. Koko poni oli lumesta ja kurasta - joita molempia tarhasta löytyi – likainen, joten harjasin sen supertarkkaan. Sitten satuloin ruunan ja huikkasin Sannille karsinan yli:
”Ootko jo valmis, me ollaan!”
”Juu oon, voidaan mennä nyt”, hän vastasi ja haki nopeasti meidän kypärämme taukohuoneesta, johon olimme ne jättäneet. Huikkasimme Milalle ja Iippaa karsinassaan harjaavalle Veeralle moikat. Sitten lähdimme kohti metsää. 
Kevyt lumisade pyrytti ja lumi narskui hevosten kävellessä metsätiellä. 
”Ravataanko?”, kysyin ja Sanni nyökkäsi. Kosketin kevyesti Kakrun kylkiä pohkeillani, sillä tiesin sen riittävän innokkaan ruunan merkiksi. Kakru nostikin heti päätään ja alkoi ravaamaan. Sanni tuli Annalla perässä. Sää oli ihanan talvinen, sillä yöllä oli satanut lunta ja tunnelmakin oli mainio. Ravasimme vielä hetken ja hidastimme sitten takasin käyntiin. Annoin ponille pitkät ohjat ja se venytti kaulaansa pitkäksi hörähtäen. Käännyin katsomaan taakseni ja näin vain valkoisen metsän, lumisen metsätien ja kahdet kavionjäljet lumella. Jäin ihailemaan täydellistä maisemaa ehkä vähän liian pitkäksi aikaa, koska pitkillä ohjilla kävellyt Kakru ilmeisesti näki jotain pusikossa ja säikähti. Siinä sitä sitten mentiin. Yllätyin itsekin miten pysyin kyydissä. Kahmaisin nopeasti ohjat tiukemmalle ja kouraisin ponin valkoisesta harjasta. Kaviot rummuttivat lumisen tien pintaa. Pelkäsin ponin liukastuvan mahdolliseen lumen alla olevaan jäähän. Huomasin myös Annan lähteneen pelästyneenä laukkaan. Sanni näytti pysyvän kyydissä - ainakin toistaiseksi. Sain Kakrun nopeasti takaisin käyntiin, se kun ei pienestä säikähtänyt. Anna kuitenkin jatkoi hurjan näköistä pukkilaukkaa Sannin roikkuessa selässä. En ollut kyllä ikinä nähnyt Annaa noin pirteänä! Kaksikon menoa katsellessa vatsasta kyllä kouraisi pariin otteeseen. Eikä aikaakaan kun he jo hävisivät mutkan taakse.
Sannin nk:
”Shhhhh”, hyssyttelin yrittäen pysäyttää Annaa. Se kuitenkin jatkoi kauhuissaan matkaansa. Kuulin kaukaa Sessun huutavan jotain, mutta en saanut selvää mitä. Annan laukan kova vauhti sai vedet tulvahtamaan silmiini. Yritin kaikin voimin pysäyttää hevosta, mutta se oli selvästi pelästynyt pahemman kerran eikä suostunut hidastamaan. Hetken päästä leveä tie vaihtui kapeammaksi, ja tietä reunustavien koivujen oksat löivät vasten kasvojani, mutta en halunnut sulkea silmiäni. 
Huomasin meidän tulleen suuren pellon laitaan. Pellolla oli paljon lunta, ja huomasin hevosen alkavan väsyä. Se hidasti raviin, mutta halusin sen tottelevan käskyjäni eikä hidastavan milloin huvittaa, joten napautin kantapäilläni tamman kylkiin. Se nosti vielä kerran laukan, ja oli vihdoin hallinnassani. Huokaisin helpotuksesta ja hidastin vauhdin ravin kautta käyntiin. Sitten vilkaisin ympärilleni.
En ollut ikinä tullut näin pitkälle metsään. Vilkaisin rannekelloani ja huomasin kellon olevan jo 10.32. Katsoin ympärilleni ja näin vain joka puolella minua ympäröivän metsän. Anna riiputti päätään ja hamuili turvallaan lumipeitteen alta pilkistävää oksaa. Otin ohjat käsiini ja lähdin käynnissä takasin samoja jälkiä. huhuilin Sesiliaa, ja pian vaalea tyttö ravasikin kirjavan ponin kanssa vastaani.
Sesilian nk:
”Herranjestas, ootteko ok?”, huudahdin nähdessäni Sannin ja Annan tulevan puiden takaa.
”Joo, ollaan me”, tyttö vastasi nolona. 
”Mitä nää pelästy?”, kysyin hämilläni.
”Etkö sä nähny sitä? Siellä metsässä oli hirvi!”, Sanni vastasi. Suuni loksahti auki.
”Say whaaat? Siis hirvi? Ootko ihan varma?”, kysyin.
”Satavarma!”, Sanni vakuutti. Jäin vielä miettimään asiaa ja huokasin helpotuksesta, onneksi mitään ei käynyt! Jos en olisi saanut Kakrun ohjia kerättyä, se olisi voinut kompastua ja taittaa jalkansa. Sannista ja Annasta puhumattakaan! Noin kova laukka ei varmasti ollut turvallista pienillä metsäteillä. Sain kiittää onneani, ettei Kakru ihan pienistä hätkähtänyt. Lähdimme rauhallisesti käynnissä takasin tallille. Oli siinäkin reissu!
Takaisin päästyämme hoidimme hevoset ja Sanni laittoi Annalle loimen päälle, hikinen kun se oli. Sitten veimmekin ne tarhoihin ja suuntasimme taukotupaan. 
Taukotuvassa tuoksui piparille. Joku oli kai tuonut ylijäämiä jouluherkuistaan. Moikkasin ujosti sohvalla istuvaa Rosannaa, Innaa ja jotain uutta tallilaista ketä en vielä tuntenut. Juttelimme hetken joulusta, kunnes kaikki lähtivät eri suuntiin. Emme keksineet oikein mitään tekemistä Sannin kanssa, joten päätimme mennä tekemään kerrakin jotain hyödyllistä. Putsasimme Kakrun varusteita ja lakaisimme tallikäytävän. Sitten olikin aika lähteä kotiin. Hain kamani ja kerroin samalla Sannin hirvihavainnosta karsinaa putsaavalle uudelle tallityöntekijälle Oonalle. Rupattelimme hetken ja mielellään olisin häntä jäänyt auttelemaan, mutta bussini oli lähdössä ja en voinut myöhästyä. Niimpä lähdin kohti kotia lumipyryn ja kova tuulen saattelemana.

22.12.2016 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sesilia
Kakrun jouluyö
Valot sammuu, kaikki väki nukkuu, väki nukkuu.
Öitten varjoon tallin touhu hukkuu, touhu hukkuu.
Tip-tap, tip-tap, tipe, tipe, tip-tap, tip, tip, tap.
Heppajoukko silloin kavioillaan,kavioillaan,
varovasti hiipii läpi tallin, läpi tallin.
Tip-tap …
Joulukauraa pöllii hevosväki, hevosväki.
Raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki.
Tip-tap …
Oven läpi veittikaiset rientää, veitikkaiset,
syövät kauroja ja juovat vettä, juovat vettä.
Tip-tap …
Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista.
Kuiske kuuluu: ”Miltä rehu maistaa, rehu maistaa?”
Tip-tap …
Hiljaa hiipii joukko kavioillaan, kavioillaan,
omiin karsinoihin läpi tallin, läpi tallin.
Tip-tap …

19.12.2016 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sesilia
Ekaa kertaa Kakrun kanssa 19.12.2016
Heräsin aamulla herätyskelloni pirahdukseen. Hieraisin silmiäni ja tihrustin puhelimeni himmeää näyttöä. Laitoin äkkiä herätyksen pois päältä ja selasin nopeasti kaikki somet läpi. Sitten nousin ylös ja raahauduin pyjamassani keittiöön. Maanantai. Viikon hirvein päivä. Onneksi pääsisin tänään tallille uuden hoitsuni Kakrun luo. Muistaakseni olin muutamia kertoja nuorempana mennyt sillä tunnilla, mutta hirveän hyvin en ruunaa tuntenut. Söin nopeasti aamiaisen, pesin hampaani ja hoidin muut aamutoimet. Sitten lähdin kävelemään hämärässä bussipysäkkiä kohti. 
Koulupäivä tuntui matelevan kohtuuttoman hitaasti. Biologian tunti aamulla ja historian tuplatunti päivän lopuksi eivät parantaneet maanantain hehkeyttä. Aluksi luokkamme oli todella levoton enkä pystynyt keskittymään yhtään, mutta päivän viimeisillä tunneilla porukka meinasi suoraan sanottuna nukahtaa pystyyn. Minulla ei ollut paljon ystäviä koulussa, he olivat niin erilaisia kuin minä. Puolet luokan tytöistä oli ihkudaa pissiksiä ja loput lähinnä mielikuvitusleikkejä leikkiviä kakaroita. Itse hengailin paljon jätkäporukassa, oli niin rentoa elää ilman tyttöjen draamaa! Rinnakkaisluokalla oli kuitenkin paras ystäväni Sanni, johon olin tutustunut vasta alle vuosi sitten. Tekstasin hänelle ruokavälkällä:
”Moi, missä meet? Ja onko suunnitelmia tänään, meen tänään tallille uuden hoitsun luo. Haluutko lähtee seuraks?”
Noin kahden sekunnin jälkeen puhelimeni kilahti ja vastaus tuli:
”Todellakin tuun mukaan! monelta nähään?” Ilmoitin tytölle nopeasti ajan ja tallille lähtevien bussien aikataulut. Sitten palasin takaisin luokkaan kemian tunnille.
Koulun loputtua juoksin ehtiäkseni aikaisempaan bussiin. Ehdinkin siihen ja kotiin päästessä olin jo todella innoissani Kakrun tapaamisesta. Tein nopeasti osan läksyistä ja luin hetken tulevaan kokeeseen. Sitten lämmitin eilistä spaghettia ja hotkaisin sen suuhuni. Käytin koirani Doran lenkillä ja pakkasin nopeasti tallikassini. Ratsastushousuni olivat jo vanhat ja kuluneet, joten muistutin itseäni lisäämään uudet joulutoivelistalleni. Heitin tallikassiin myös omenan ja voileivän välipalaksi. Sitten huikkasin heipat Doralle ja lähdin talsimaan kohti bussipysäkkiä.
Tallin pihaan päästessäni kello oli 14.23. Maassa oleva lumipeite narskui pikkupakkasessa jalkojeni alla. Kävin heittämässä tallikassin taukohuoneeseen jossa näin noin 18-vuotiaan punahiuksisen naisenalun nauttimassa kahvia sohvalla puhelintaan selaillen. Vilkaisin naista uteliaasti ja moikkasin häntä hieman ujosti:
”Moi. Oon Sesilia, siis ihan Sessu vaan. Alotin just hoitamaan Kakrua täällä.” Nainen nosti katseensa puhelimestaan ja vastasi:
”Moi, mä oon Sara. Hoidan täällä Goljatia ja omistan kanssa kaks yksityishevosta täällä.” 
”Okei! Mä oon ollu täällä hoitajana joskus, mut nyt on ollu yli vuoden tauko. Saa nähä pysynkö enää selässäkään”, naurahdin.
”Ahaa, oot siis käyny täällä aikasemminkin! Goljat on siis sulle vissiin uus tuttavuus. Se on Gotlannin russ, muutti tänne marraskuussa. Asustelee tossa pihatossa.”
”Ai sekös se oli, taisin nähä sen tossa kun kävin yks päivä täällä moikkaamaassa”, vastasin.
”Sanoit et oot ollu hoitajana, niin ketäs sä sit oot hoitanu?”, Sara kysyi.
”Kessuahan mä”, hymähdin.
”Aijaa, ootko kuullu siitä et se on myynnissä”, Sara kysyi varovasti. jähmetyin hetkeksi. Vaikka en ollut maailman läheisimmäksi Kessun kanssa tullutkaan, oli se kuitenkin ensimmäinen oikea hoitohevoseni. 
”En ollu kuullukkaan”, takeltelin.
”Mut näin tarkemmin ajateltuna se on mulle ihan ok, itehän en oo täällä yli vuoteen käynyt. Ja onhan mulla nyt Kakru, ja sen mukana uudet haasteet”, jatkoin nyt jo hymyillen. Sara näytti helpottuneelta kun en ollut pahemmin järkyttynyt asiasta. Juttelimme vielä hetken kunnes puhelimeni piippasi ja Sanni ilmoitti olevansa parkkipaikalla. Sanoin heipat Saralla ja lähdin Sannin luo.
Sannin tultua hän vei kamansa taukohuoneeseen ja minä lähdin hakemaan Kakrua tarhasta. Huhuilin portilta sen nimeä ja pian tiikerinkirjavan hevosen pää nousi ylös ja kääntyi minuun päin. Vislasin hevoselle ja se lähti kävelemään ensin hitaasti, ja sitten jo reippaammin minua kohti. Hymyilin iloisena ja kehuin ruunaa.
”Hyvä poika, tosi hyvä”, lässytin ja nappasin Kakrun kiinni. Talutin ruunan karsinaan ja aloin harjata sitä. Sanni tuli kanssani karsinaan ja alkoi puunaamaan toista puolta. Putsasin kaviot ja lähdin hakemaan Kakrun kamoja satulahuoneesta. Satuloimme hevosen ja lähdimme kohti maneesia. Maneesi oli tyhjä joten saimme sen kokonaan käyttöömme. Tallillakin porukkaa oli ollut todella vähän, ja sitä vähän ihmettelin. Tietysti Helena oli jo jäänyt joululomalle ja tunteja ei enää ollut, mutta yleensä tallilla oli enemmän porukkaa.
Nousin maneesin keskellä Kakrun selkään ja Sanni siirtyi katsomoon ottamaan kuvia ja seuraamaan ratsastustani. Aloitin löysillä ohjilla uraa pitkin kävellen. Vähitellen keräsin ohjat tuntumalle ja siinä vaiheessa ruunan meno muuttui. Se alkoi automaattisesti kävellä reippaammin ja naurahdin sen innokkuudelle. Paljon ei tarvinnut apuja antaa kun Kakru jo kohotti raviin. Ravasin hetken aikaa ja tein erilaisia voltteja ja kiemurauria. Ihan perusjuttuja. Välillä hidastin käyntiin kokeillakseni hevosen kuuliaisuutta. Ihan hyvin se hidasti, ei ollut ongelmaa. Kokeilin myös pohkeenväistöä, jokseenkin se meni vähän miten nyt meni, Kakru kun ei aluksi millään olisi halunnut alkaa keskittymään. 
Lopuksi otin vielä laukkaa, ja siinä hevonen tuntuikin olevan elementissään. Se innostui ja hidastamisen kanssa meinasi olla vähän ongelmia.
”Prrrrr, rauhassa poika”, rauhoittelin ja istuin syvälle satulaan. En halunnut alkaa kiskomaan vaan tein pieniä lyhyitä pidätteitä. Käänsin Kakrun isolle voltille ja se alkoi hidastaa vauhtia. Sanni tuli jälkeeni kentälle ja annoin hänen ratsastaa hetken Kakrulla. Sanni teki ns loppuverkat, ravaili hetken ja hidasti sitten loppukäynteihin. Kaikenkaikkiaan olin todella tyytyväinen uudesta hoitsusta ja todellakin pidin sen energiasta! 
Maneesista ulos tullessamme ulkona oli alkanut sataa lunta. 
”Ihanan jouluista”, huokasin ja Sanni nyökytteli myöntyväisesti. Hänen bussinsa Vaahtiksen pysäkiltä lähtisi hetken päästä joten hän ei jäänyt kanssani laittamaan Kakrua tarhakuntoon. Itse joutuisin odottamaan äitiä vielä yli puoli tuntia, tämä kun hakisi minut töiden jälkeen. Vein Kakrun sisälle ja otin siltä kamat pois. Harjasin nuoren herran perusteellisesti ja se nautti hellimisestä. Kello oli jo sen verran etten hevosta enää tarhaan lähtenyt viemään. Hain tallikassistani evääni ja hotkaisin leivän suurimpaan nälkääni. Sitten aloin syömään omenaa vähän rauhallisemmin. Vilkaisin kelloa ja huomasin että äiti tulisi hakemaan minut 10 minuutin päästä. Vaihdoin tiukat ratsastussaappaani lämpimiin talvikenkiin ja lähdin parkkipaikkaa kohti. Matkalla pysähdyin ensin Kessun karsinalle silittämään ruunaa hetkeksi. Sitten jatkoin matkaa Kakrun luo. Silitin kaltereiden (kuullostaa joltai vankilalta XD) läpi hevosen silkinpehmeää turpaa ja se henkäisi lämmintä ilmaa kädelleni. Annoin ruunan haukata palasen omenastani ja lähdin sitten äidin autoa kohti.
Kotiin päästyäni kävin lämpimässä suihkussa ja söin äidin tekemää kanakeittoa. Kävin vielä Doran kanssa ulkona ja tein loput läksyni. Sitten tekstasin Sannille:
”Oli kivaa, joku pv uusiks? Voin kysyy Milalta jos voisit lainaa jotain tallin heppaa?  [:)] ”
Hetken päästä tyttö vastasi:
”Todellakin! koulussa nähään…” Kävin enää pesemässä hampaani ja sitten painelin sänkyyn ”nukkumaan” eli katsomaan Netflixiä. Päivästä jäi kaikenkaikkiaan tosi hyvä fiilis ja oli kiva päästä heppailemaan pitkästä aikaa. Tietysti muistin klo 23 jälkeen seuraavana päivänä olevan Ruotsin kokeen johon en ollut lukenut sitten lainkaan. Kirosin muistiani ja aloin lukemaan kokeeseen. Lopulta nukahdin Ruotsin kirja vatsani päällä ja koira sänkyni jalkopäässä syvään uneen. Saatoin myös unohtaa laittaa herätyksen. No jaa, ei sekään iloani pilannut!

14.12.2016 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut Julia
"Uskallakin mennä enää yhtään lujempaa", takaani kuului, kun yritin painaa pohkeita tumman tammani kylkiin. Ruuna alkoi kadota näköpiiristämme puiden taakse, joten minä annoin lopulta kuitenkin laukkapohkeet, jättäen Saran puremaan pölyä. Hän oli kuitenkin oikeassa, sillä ruuna säikähti meitä ja juoksi tiehensä, jättäen jälkeensä vain kiroilevan ratsastajan. 
"Jesse?" Sain suustani ulos, kun pysäytin Kiaran mystisen mustan möykyn vierelle.
"Mitä ihmettä te oikein touhuatte!" Mies huusi ja piteli selkäänsä, kömpien ylös hangesta. Me olimme Saran kanssa äimänkäkenä, mistä ukko nyt noin kovasti riemastui.
"Samaa kuin sinäkin. Ota se nyt kiinni ennenkuin se karkaa uudelleen!" Sanoin ja osoitin sormella puuhun kiinni jäänyttä pilkukasta.
"Se on Kakru! Ja säikytitte senkin melkein karkuteille", Jesse murisi ja tarpoi hankeen hakemaan ratsuaan penkasta. Samalla minä loin pitkän ja väsyneen katseeni Saraan, joka kohautti harteitaan.
"Hups!"
"Siis ei jälkeäkään?" Mila kysyi ja me pyörittelimme päitämme. Jesse kuitenkin päätti kertoa meidän havainnostamme, joka sai Milan vain naamapalmuilemaan.
"No jatketaan etsintöjä aamulla, eihän täällä tunne edes varpaitaan enää", omistajatar valitti ja sai siitä hyvästä meidät muutkin tutkimaan, mitkä paikat kehossa enää liikkuivat.
Kiara ja Jessen alla talsiva Kakru roikottivat päätään väsyineinä, kun taas Goljat kipitti perässä, välillä heitellen takapuoltaan omaksi ilokseen. Tessa oli ainoa, joka oli näin kahdelta aamuyöstä valppaana. Se hidasti vauhtiaan niin kauan kunnes tajusimme, että ojanpientareen toisella puolella puuski keltaloiminen, pilkukas hevonen.
Lopulta se pysähtyi ja Mila hyppäsi alas ison tamman selästä, täräyttäen jalkansa kovaan maahan.
"On tämänkin ollu reissu", nainen kihisi ja piteli polviaan, kunnes kykeni ojentamaan Jesselle Tessan ohjat. Nubbi yritti hirnua ja pöristä, mutta siitä kuului vain pieniä äänen pihahduksia.
"Noniin, ei oo enää hätää, lähdetään kotia kohti", Mila yritti rauhoittaa tilannetta ja nappasi sopivan tilaisuuden tullen puuhun takertuneesta riimusta kiinni. Samassa me muut uskalsimme huokaista helpotuksesta.
Mila sai pujotettua ruunalle suitset ja nostettua sen ylös penkanpohjalta. Mutta sitten ne todelliset ongelmat vasta alkoivat. Ruuna ei nimittäin tahtonut liikahtaakaan, vaan pysyi visusti paikallaan, riimun nykimisestä huolimatta. Tessaa moinen kanssaeläjä alkoi ärsyttämään hyvin pian, joten seuraavaksi Nubin ohjat sai käsiinsä Jesse. Edes meidän pieni järjestyksenvaihto ei saanut pilkullista ruunaa hievahtamaan paikaltaan.
"Eikai tässä päässyt nukkumaan ollenkaan", Sara vaikeroi väsyneenä poninsa selässä ja minä käskin häntä koittamaan itse.
"Ehkä mä koitan mennä sen selkään ja joku saa taluttaa Kakrun tallille", Jesse päätti ja heittäytyi toisen pilkukkaan hevosen selästä alas. Olimme jo niin väsyneitä edes miettimään, oliko se järkevä ajatus uudella, tuntemattomalla ja vielä uupuneella hevosella.
"Mä voin ottaa Kakrun", totesin vain Jesselle ja sainkin suorilta kasvattini ohjat kouraani.
Epäilyistäni huolimatta, Nubbi kulki rauhallisena Jessen alla, vaikka satulaa ei ollutkaan.. mutta vasta sitten, kun sai mennä jonon ensimmäisenä. Ruunalla oli selkeästi johtajaluonne.
"Vihdoinkin", huokaisin, kun parkkeerasimme ratsumme tallipihaan ja heittäydyimme vuoroillamme alas hevostemme selästä. Jalkani olivat niin kohmeessa, että alastullessa tuntui siltä, kuin sääriluut olisivat menneet poikki. Hetken vapisevilla jaloilla seisottuani valmistelin Kiaran varusteiden purkua varten ja ojensin Kakrun Milalle, joka oli menossa viemään Tessaa päätalliin.
"Vieläkö haluat leikkiä ton hoitajaa?" Hän kysyi väsyneesti nauraen ja minä puistelin päätäni. En takuulla..
Kellon lähentyessä kolmea Mila tarjosi minulle ja Saralle sohvaa nukkumapaikaksi talosta ja me suostuimme siihen väsynein, mutta iloisin mielin.

27.11.2016 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut Inna
Myöhemmin päivällä tallilla oli häppeninkiä, kun Milan uusi ostos, entinen laukkahevonen, Randy saapui talliin. Ihastelin ruunaa, kun Milaa ei vielä edes näkynyt. Milan saavuttuani ihasteluni loppui ja päädyin hoitamaan Kakrun pois, kun nainen itse jutteli J:n kanssa. Taputin Kakrua kaulalle ja vein sen varusteet pois, jonka jälkeen tungin myös keskusteluun mukaan. Tosin tunsin puhelimeni värisevän taskussani ja kaivettuani sen taskun uumenista hymyilin pienesti.
”Anteeksi, pitää vastata”, sanoin ja siirryin ulos tallista. ”No, niin, nyt on parempi hetki”, naurahdin.
Milan veli, Tuomo, naurahti myös. ”Jep. Hei, ajattelin, että voisit tulla tänne pariksi päivää. Jessen äitihän on siellä taas aiheuttamassa draamaa ja mietin, josko tarvitsisit hieman… rentoutumista.”
”Erittäin hyvä tarjous, mutta minkälaisesta rentoutumisesta mahtaisi olla kyse?” kysyin viekkaasti.
”Anna, kun kerron…” Tuomo sanoi ja aloitti tarinan, joka ei sovellu lasten korville.

27.11.2016 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Mila
Hidastin laukkaavan Kakrun ravin kautta käyntiin ja ohjasin pilkullisen ruunan pellolta takaisin metsätielle, kun puhelimeni tuntui tärisevän takin taskussa. Annoin Kakrun hetken löntystää eteenpäin pitkin ohjin ja kaivoin puhelimeni kätösiini. Ruudulla välkkyi Jessen nimi ja huokaisin syvään. Hittooks soittelee, kun tietää minun olevan maastossa eikä "kotiintuloaika" ollut vielä mennyt umpeen. 
Vaikka kännykän käyttö oli kielletty ratsastuksen aikana, tallinomistajan ominaisuudessa rikoin sitä kieltoa lähes päivittäin ja vastasin tiukkaan sävyyn miehen puheluun.
"Ootko sä unohtanut jotain?" mies tivasi tympääntyneen kuuloisena.
"En?"
"No, oletpas..." mies huokaisi. 
"Enhän ole. Äitisi tosin unohti, että piti olla vain viikko meillä, mutta päätti sittenkin olla vielä toisenkin..." murahdin kyllästyneenä Ritvan jatkuviin uteluihin mahdollisista lapsenlapsista ja kesähäistä. Ei oo, eikä tuu.
"Hmph. Mutta oot sä jotain unohtanut! Vai miksi meidän pihaan ajoi Hemsburyn hevoskuljetusauto tossa hetki sitten ja J. etsii sinua..." 
"Voi paska!" älähdin. "Me tullaan nyt kotiin! Menee noin vartti! Ottakaa se hevonen jo sisälle.."
Lopetin puhelun, tungin kännykän taskuun ja lähdimme rivakkaa ravia kohti tallia Kakrun kanssa. Hiton latvalaho akka! 
Tallilla sysäsin Kakrun Innan hoidettavaksi, kun nainen siinä turhanpanttina tallissa pyöriskeli. Tallikäytävällä seisoi isokokoinen hevonen ketjuissa ja hirnui sekä pärskähteli kuuluvasti, kun lähestyin sitä.
"Anteeksianteeksianteeksi!" höpötin J.:lle, joka oli riisumassa ruunaa kuljetusvarusteista. "Vissiin joku varhaisiän dementia vaivaa..."
"Ei se mitään, onneksi oli tää Jesse vastassa", J. naurahti. "Mutta tässäpäs tämä Randy olisi, suoraan kotiin kuljetettuna."
Ihastelin kimoa ruunaa, joka jatkoi älämölöään pää korkeuksissa. Ilmeisesti sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa seistä siinä tallikäytävällä muiden pällisteltävänä. 
"Mila... Kerroppas nyt meillekin kuka tää on..." Jesse huokaisi, kun olin uppoutunut hevosen silittelyyn sekä rauhoitteluun.
"Se on White Russian. Entinen laukkahevonen. Ostin sen meille projektiksi", selitin. "J. toi sen suoraan Englannista."
"Meille?"
"Siis mulle ja Helenalle. Ja sille, joka haluaa tätä ruveta hoitamaan", pälätin.
"Mut eikös sulla oo Tuikekin jo projektina..." Inna kysyi kantaessaan Kakrun satulaa kohti varustehuonetta.
"Ooonnn, mutta kyllä mulle aika riittää tämänkin kanssa touhuamiseen", vannoin päättäväinen ilme kasvoillani.
Jesse pyöritteli päätään ja Innan silmätkin muljahtivat pääkopassa sen näköisenä, että näki takaraivonsa.
Randy oli jo hieman rauhoittunut ja suljin sen omaan karsinaansa, jonka olin kuitenkin muistanut pistää valmiiksi uutta hevosta varten. 
Lähdimme J.:n kanssa taukohuoneeseen täyttämään tarvittavat paperit ja juomaan kaupantekokahvit. 
Juliakin pöllähti lumiselta pihalta taukohuoneeseen ilmoittaen, että halusi nähdä uusimman ostokseni hetipaikalla.
"Tuolla se on seiska karsinassa", viittoilin ovelle päin ja blondi pyyhälsi samantein tallin puolelle Inna perässään. 
J. lähti pian kahvien jälkeen kotimatkalle ja pyysi kertomaan kuulumisia aina silloin tällöin. 
Jesse istui taukohuoneen sohvalla mietteliään näköisenä kahvikupposensa kanssa.
"Mitä mietit?" uskaltauduin kysymään. 
"Sitä sun tätä", mies hymyili pienesti. "Oon miettinyt alan vaihtoa."
Kohotin kulmiani ja katsoin tuota komeaa miestä kysyvästi.
"Sydän vetää hevospuolelle."
"Kai sä tiedät, että verrattuna lakimiespalkkoihin, tämän alan palkat on ihan maan tasalla?"
"Tiedän. Mut en mä sitä palkan takia tekisi vaan sen takia, että siitä oikeasti tykkäisin." 
"No, sun pitää tehdä niin kuin susta itsestäsi tuntuu", sanoin ja istahdin miehen viereen sohvalle. Muiskautin suukon tämän poskelle. Kyllä kai se Jesse tietää mitä tekee...
"Ootko kertonut asiasta jo äidilles?"
"En! Herranen aika. Sehän nylkee minut elävältä."
Purskahdin nauruun. Se oli kyllä totta. 

26.11.2016 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Jonna
Monellakin tapaa lennokkaat estetreenit
lauantai 29.11.2016

Mulla jäi ihan positiivinen mieli mun ja Kakrun koulutreenistä, joten jo parin päivän päästä mulle iski hinku päästä kokeilemaan hyppäämistä ruunan kanssa. Eilen en koulultani tallille kerinnyt, mutta tänään olin päättänyt käydä testaamassa esteitä Kakrun kanssa. Meillä ei muistaakseni sen suurempaa esteuraa takana ollut, enintään pari hassua irtotuntia joilla ylitettiin maksimissaan pari 50 sentin pystyä.
Tulin tallille neljän aikoihin, kun muistelin että tunnit loppuivat kolmelta. Muistin sit totta kai väärin, ja jollain ratsastajalla oli yksityistunti neljästä viiteen. No, kerkeäisimpähän ainakin varustaa ruunan rauhassa. Ennen sitä päätin ahkerana putsata Kakrun karsinan. Edellisen tunnin ratsastajat purkivat ratsujaan pois, ja monen iloisesta puheensorinasta päätellen ihan hyvin oli mennyt. Reilun viiden minuutin päästä sain karsinan putsattua ja kävin viemässä kottarit takaisin paikoilleen. Paluumatkalla suuntasin suoraan Kakrun ja Tujun tarhalle. Kuten edelliselläkin kerralla, köpötteli tilastohevonen korvat hörössä portille vastaan.
- Moikka Kakru. Lähetäänkö hyppäämään? juttelin pilkukkaalle hevoselle pistäessäni sille päitset päähän. Tuju jäi suosiolla kauemmas seisoskelemaan, eikä olisi selvästikään jäänyt yhtä näppärästi kiinni. Napsautin narun lukon päitsiin, ja käänsin herran portin toiselle puolelle. Suljin säpin ja lähdin sitten kävelemään tallia kohti, jolloin Kakru seurasi perässäni takkini hihaa hamuten.
Suurinosa tuntilaisista oli jo lähtenyt tai siirtynyt taukohuoneen puolelle, joten tallissa oli itseasiassa aika hiljaista. Kakru hirnahti parille kaverilleen päästäessäni sen karsinaan irti. Kävin hakemassa pakin ja aloin samantien harjailemaan ruunaa. Yksityistunnin loppuun olisi nyt vajaa puoli tuntia, joten luultavasti kerkeäisin Kakrun varustaa. Esteet mun tosin pitäisi vielä käydä kantamassa. 
Kakrulla tuntui virtaa olevan, kun tuntilistan mukaan se ei eilen ollut tunnillakaan. Harjauksesta ei meinannut tulla mitään, kun herra vain pyöri karsinassa tai tuuppi mua turvallaan. Lopulta päädyin pistämään ruunan kiinni, mikä helpottikin aika paljon. Putsasin kaviot, pistin suojat jalkoihin ja hain sitten satulan selkään. Vyötä kiristettyäni ja jalustimia pari reikää nostettuani lämmittelin vielä suitsien kuolaimia, jonka jälkeen pistin suitset päähän.
Huomasin taukohuoneesta mulle tutuksi tulleen Saran ilmoitustaululla, joten suljettuani karsinan oven käppäilin punatukkaisen naisen luo:
- Moi! Olisiks voinu talutella Kakrua vaik hetken tossa kentällä, kun mun pitäs käydä kasaa esteet kun toi yksityistunti loppuu. En nimittäin viittiis jättää tota tonne karsinaan meluamaan, aika energiseltä kun vaikuttaa.
- Joo, voin totta kai, Sara hymyili ja kiitinkin häntä ennen kuin lähin maneesiin odottamaan tunnin loppumista.
Kun ratsastaja ja Hyrrä olivat poistuneet maneesista, aloin raahata tolppia ja puomeja. Päätin pidättäytyä aika yksinkertaisessa: laine pitkälle sivulle, halkaisijalle kaksi kavalettia ja toiselle pitkälle sivulle okseri. Kun sain esteet kasattua, lähdin kenttää kohden missä Sara talutteli Kakrua.
- Kiitti tosi paljon, sanoin naiselle ja otin ruunan ohjat Saralta. 
- Ei mitään. Olisiks tarvinnu esteitten nostajaa vai? Mulla ei nyt oo mitää tekemistä, Sara kertoi silittäen pilkukkaan hevosen turpaa.
- Joo, voisin mä tartetakin, hymyilin ja lähdin taluttamaan tulevaa kisaratsuani maneesiin Sara perässä.
Maneesissa pysäytin Kakrun kaartoon, laskin jalustimet alas ja vyön kireyden tarkistettuani pomppasin selkään. Taputin ruunaa kaulalle ja päästin sen samantien kävelemään. Vähän Kakru taisi olla hämillään, kun tottuneena tuntihevosena olikin nyt ihan yksin maneesissa. Katsomossa istuvaa Saraakin sen piti varmaan ihan tahallaan "säikähtää" pariin otteeseen. Päätinkin jo muutaman kierroksen jälkeen ottaa ohjastuntuman, ratsuni kun tuntui tänään vähän levottomalta. Varmaan tämä pikkupakkanenkin lisäsi vireystilaa. Lähdin ratsastamaan pitkille sivuille käyntiravi -siirtymisiä tiuhalla tahdilla, lyhyillä sivuilla tein käyntivoltit. Kakrulla oli jatkuva hoppu, ja ravista käyntiin tekemäni siirtymät tahtoivat venyä. Vaihdoin suuntaa ja tein paljon siirtymisiä oikeallekin, kunnes hidastin Kakrun käyntiin.
- Olisiks voinu käydä laittamassa noi puomit maahan?
- Voin, Sara vastasi ja nousi katsomosta. 
Pari ensimmäistä kertaa me lähinnä rynnittiin puomisarjojen yli, mutta pikku hiljaa aloin saamaan ruunan parempaan kontrolliin. Oli tää pelkkä puomienkin ylitys ihan erilaista hevoskokoisella otuksella, joka harppoi huomattavasti isommilla askelilla kun vaikkapa shettis. Eikä tullut muutenkaan unohtaa, että hyppytaukoa oli päässyt kertymään kiitettävästi.
- Alaks nyt hyppää? Sara kysyi katsomosta mun siirtäessä Kakrun käyntiin.
- Voisinhan mä alkaakin. Jos laitat vaikka laitat noi johonkin 40 senttiin eka? ehdotin, jolloin punahiuksinen nyökkäsi. Löysytin esteiden korotuksen ajaksi pidempää ohjaa, ja tilastohevonen pärskikin pirteästi. Kylmä ilma höyrysi meidän molempien hengityksestä, vaikkei mulla muuten mitenkään kylmä ollut.
- Valmista!
Kiitin Saraa ja päätin ensimmäisenä tulla ne kaksi kavalettia halkaisijalla. Siirsin innosta korskahtelevan hevosen raviin ja katselin jo kavalettisarjaa. Pari metriä ennen hyppyä ruuna nosti automaattisesti laukan ja ylitimme kavaletit ongelmitta.
- Hyvä! kehuin pilkukasta ja taputin pikaisesti kaulalle. Siirryin raviin, vaihdoin suunnan takaisin oikeaan ja otin saman uudelleen. Ihan hyvin tälläkin kertaa, mitä nyt herra päätti lähteä hyppyyn ehkä hiiiukan liian kaukaa.
Seuraavaksi lähdin hyppäämään lainetta. Nostin nyt suorilta laukan, ja pysyttelin kevyessä istunnassa pitkällä sivulla. Suoristin esteelle, jolloin Kakru lujensi hiukan vauhtiaan ja hypähti innolla toiselle puolelle.
- Sehän on reipas! Sara naurahti ratsuni vaihdellessa pari kertaa laukkaa laineen jälkeen.
- Kieltämättä, puuskahdin ja päätin samantien ottaa testihypyn myös okserille. Kakru loikkasi liioitellun isosti esteen toiselle puolelle, missä hidastelin sen käyntiin. Taputin Kakrua kaulalle ja pyysin sitten Saraa nostamaan esteet 50 senttiin.
Koska kisoissa kuitenkin ratsastettaisiin rata eikä paria hassua irtonaista hyppyä, päätin lopputunnin sitten tulla esteitä ratana. Ensimmäiseksi tulisin laineen, sitten kavaletit ja lopuksi okserin. Kakru siirtyi helposti takaisin laukalle, ja siirsin katseeni laineelle. Lähestyimme estettä, ja pian olimmekin sen toisella puolella. Innostunut ruuna oli jatkaa suoraan okserille, joten käännös kavaleteille tuli aika huonosti. Yli kuitenkin päästiin, nehän ovat niin matalia. Okseri ylittyi vauhdilla, ja tarrasinkin vähän harjasta Kakrun pompatessa ilmavaralla yli.
- Huh! Jos vielä laitat vaikka laineen 70 ja okserin 60 senttiin? Sit varmaan lopettelen, kerroin Saralle hölläten hetkeksi hevoselle ohjaa.
Kun esteet oli nostettu, päätin tulla äsköisen takaperin. Okseri, kavaletit, laine. Selkeästi esteiden muuttuessa korkeammiksi oli myös Kakru sitä enempi innoissaan, sillä nyt se suorastaan ponnahti liikkeelle luvan saadessaan. Tasainen korskimisen ääni täytti maneesin pilkukkaan hevosen lähestyessä okseria. Pääsin hyppyyn mukaan, ja aloin samantien katselemaan kavaletteja. Niiden jälkeen Kakru vaihtoi näppärästi laukan, ja lähestyimme 70 senttistä lainetta. Jäin jotain säätämään siinä, enkä tajunnut että Kakru sitten päätti lähteä melko kaukaa ylittämään lainetta. En päässyt hyppyyn mukaan, jolloin satula niinsanotusti pukkasi mua eteenpäin ja tasapainohan siinä meni. Kakru laskeutui esteeltä alas, niin mä laskeuduin satulasta. Hetki kesti tajuta et mitäs täs tapahtu, ihan lähiaikoina kun en ollut tipahtanut. 
- Ei kai sattunu? Sara kysyi mun noustessa maasta ja Kakrun laukatessa kauemmas meistä.
- Eei, vähän vaan yllätyin. Toi ponnistuskohta oli vähä arvaamaton, totesin pudistellen hiekkoja vaatteistani.
Kakru jäikin ihan suosiolla kiinni, ja päätin tulla laineen vielä yksittäisenä, ettei jäisi paha maku suuhun. Kipusin selkään ja otin kierroksen laukkaa, jonka jälkeen ohjasin hevosen laineelle. Tällä kertaa olin varautunut isoon hyppyyn, ja pääsimme toiselle puolelle tällä kertaa vähän paremmin.
- Hyvä, kehuin ja aloin ravailemaan loppuraveja Saran alkaessa jo ystävällisesti kantaa esteitä pois.
Loppuverkan jälkeen pysäytin ratsuni kaartoon, taputin kaulalle ja laskeuduin maankamaralle. Nostin jalkkarit ylös ja lähdin sitten Saran kanssa yhtä aikaa tallia kohti.
Heti punatukkaisen naisen nähdessään Mila kutsui hänet mukanaan jotain tallityötä tekemään, joten jäin lähes yksin talliin Kakrua purkamaan. Ruuna tuntui jo levollisemmalta ja seisoskeli paikallaan mun harjaillessa sen karvaa. Putsasin myös kaviot, jonka jälkeen kävin nakkaamassa Kakrun tarhaan.
Pesin vielä kuolaimet, niputin suitset ja pistin varusteet omille paikoilleen. Saatuani hommat valmiiksi soitin mulle kyydin. Noin vartin päästä se saapuikin Vaahtiksen pihaan, ja huikkasin vielä kiitokset Saralle joka meni ohitseni talliin.

24.11.2016 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Jonna
Kakrun kanssa kilpakentille
torstai 24.11.2016

Astuin sisälle ratsastuskouluun päästen ulkona vallitsevaa lumisadetta karkuun. Näin Helenan kauempana hääräämässä, samaten pari mulle tuntematonta kasvoa näytti harjailevan heppoja. Joko ne oli tuntilaisia tai joitain uusia hoitajia, joita en vaan mun tauon takia tunnistanut. Käppäilin ilmoitustaululle ihan vain tsekatakseni oliko jotain tässä lähiaikoina tapahtumassa jotain, ja olihan siellä uusi huomiota herättävä lappu - ratsastuskoulumestaruudet.
Mulle alko iskee pieni kisakuume, siitä oli jo reippaasti aikaa kun viimeks olin kisannut. Käännähdin ympäri etsien Helenaa katseellani, jonka huomasinkin ihan parin metrin päästä.
- Helena! Tiiätkö et voisinkohan mä osallistua noihin mestaruuksiin? kysyin naiselta astuen pari askelta lähemmäs. Helena kääntyi katsomaan mua, näytti hetken miettivät asiaa ja sanoi sitten:
- Etköhän. Käy kuitenkin vielä varmistamassa Milalta.
Nyökkäsin ja lähdin automaattisesti toimistoa kohti. Sieltä mä naisen löysinkin, ja edelleen ehkä vähän vaivaantuneena katoamiseni vuoksi rykäisin saadakseni omistajattaren huomion.
- Nii? Mila nosti katseensa joistain papereista. Ilmeisesti joitain heppojen papereita, nyt kun kaikki oli myynnissä.
- Aattelin et olisinks voinu osallistua noihi ratsastuskoulumestaruuksiin? Ei mul kyl ketää vakkaria ole mut nii. Ehkä mulle näitten kisojen ajaks joku löydettäs? heitin ilmoille. Pienesti mielessä saatoin toivoa Eetua..
Mila nyökkäs ja alko sit katella niit samaisia lappuja pöydällään läpi.
- Yritän täs kattoo jotai ketä ei oo viel varattu, Mila pian selvensi.
Ainiin, Eetu kun tosiaan oli varattu. Olis ollu aika mahtavaa ottaa sen kanssa mestaruudet uusiks, etenki ku ne viime vuonna meni nii hyvin. Toisaalta ehkä meidän oli järkevämpää lopettaa kisaaminen hyviin tuloksiin.
- No Kakru olis ainakin yks vaihtoehto, tai esimerkiks Tuisku.
- Kakrun kaa voisin yrittää, ilmoitin pienen mietinnän jälkeen.
- Okei, se siis. Mäpäs merkkaan tänne et sä tuut Kakrun kanssa. Sä et oo sillä tainnu hetkeen mennä, et jos haluat sillä vaikka tänään ratsastaa? Muistaakseni Kakru ei tänää tunneilla oo, Mila kerto.
- Joo, voisin mä sillä mennä. Mitä luokkia niissä mestaruuksissa on?
- Voisitte mennä B:tä ja esteitä... 70 senttiä? Kakru menis kyllä viel kasikymppiä, mut et oo sil paljoo hypänny ja finaali on 85 senttiä. Et jos nää luokat ois ok?
- Juu on. Kiitti, huikkasin vielä ovelta ennen kuin palasin tallin. Tästä vois tulla mielenkiintosta, ruunalla kun en ollut ennen mennyt kuin pari hassua kertaa.
Kakrua ei karsinassa näkynyt, joten oletin sen olevan tarhassa. En varmaan koskaan ollut kiinnittänyt huomiota siihen, missä pilkukas ruuna tarhasi. Niimpä jouduinkin hetken harhailemaan pihalla ja näin jälkeenpäin tajusin, että olisin toki joltain voinut asiasta kysyä. Kyllä mä sitten lopulta kuiten Kakrun löysin samasta tarhasta Tujun kanssa. Vihelsin pienesti, jolloin tilastohevonen lähtikin käppäilemään portille suokki perässään.
- Moikka, tervehdin talvikarvaa kasvattanutta hevosta kiinnittäessäni narun päitsiin. Taputin Kakrua kaulalle, jonka jälkeen avasin portin ja käänsin ruunan toiselle puolelle. Sen jälkeen maiskautin pienesti ja lähdin taluttamaan tulevaa kisaratsuani kohti tallia.
- Älä, komensin pariinkin otteeseen matkalla, kun Kakru koetti järsiä riimunarua tai mun lapasia. Selvittiin kuitenkin matka talliin, ja pistin herran neloskarsinaan. Tallissa pyöri jo tuntilaisia, joten tuskin kerkeäisin maneesiin ratsastamaan ennen tunteja. No, kyllä me selvittäis varmaan kentälläkin.
Hetkittäin jopa tuntu, et voiko hevosen varustaminen olla näinkin helppoa - jos ei siis oteta huomioon satunnaisia leikkisiä tökkimisiä ja pipon varastamisia. Muuten kyllä homma tuntui ihan helpolta verrattuna aina siihen tappeluun, mikä Eetun kanssa oli. Tai ei se kyllä enää loppuaikoina niin pirullinen ollut, mutta etenkin hoitajaurani alussa kaikki oli pelkkää neuvottelua siitä, että pitikö mua totella.
- Moi! Ootko sä alkanu Kakrua hoitamaan? karsinan ovelle ilmestynyt Jannica kysyi.
- Ai moi. Een, mut meidän ois tarkotus osallistua ratsastuskoulumestaruuksiin. Jos siis yhteistyö pelaa ees jotenkin, hymähdin kyykistyen sitten laittamaan takaseen suojan.
- Aijaa, vähän kiva. Mä en oo ainakaan viel osallistunu niihin, mut pitää kattoo. Nähään, tyttö hymyili ja poistui sitten ilmeisesti taukohuonetta kohti.
- Moikka, sanoin vielä Jannican perään, lähtien sitten hakemaan satulaa.
Pienen pelleilyn kautta sain loputkin varusteet Kakrulle niskaan. Noin kymmenen minsaa sitten hevosjoukko oli häipynyt maneesia kohti, joten me siis tosiaankin suunnattaisiin tonne pieneen lumisateeseen ruunan kanssa.
- Tule, maiskautin avaten karsinan ovea isommalle. Saisipa nähdä mitä tästä tulisi, vaikka Kakrusta kyllä tykkäsin ainakin niiden parin ratsastuskerran perusteella.
Asetuin kaartoon ja laskin jalustimet alas. Vyötä kiristäessäni valppaasti ympärilleen katsellut Kakru hirnahti pari kertaa tarhassa oleville lajitovereilleen, joskaan ei saanut vastausta. Siirsin jakkaran lähemmäs pilkukkaan jalkoja ja kipusin sitten selkään. Vaikkei Kakru erityisen suuri ollut, niin reippaasti kuitenkin hevosen mitoissa. Siksi se tuntuikin Liinun ja Pallon jälkeen melko jätiltä. Taputin ratsuani pikaisesti kaulalle ja lyhensin sitten jalustimia kahdella reiällä.
Käppäilin melko pitkät alkukäynnit, ihan vain totutellen Kakrun askeliin. Ne oli kyllä muistamani ja kuulemani mukaan aika helpot istuttavat, mikä oli tietty hyvä. Keräilin ohjia tuntumalle ja Kakru terästäytyi samantien.
- Prrr, juttelin korviaan tiuhaan tahtiin kääntelevälle ruunalle. Se hirnahti jälleen kavereilleen kauempana, samalla melkoisen reippaasti kävellen. Mulla löi ensin ihan tyhjää päässä, että mitä voisin tehdä - itsenäisesti kun en ollut aikoihin ratsastanut. Lopulta päädyin ratsastamaan toiselle pitkälle sivulle pohkeeväistöä siksakkimaisesti, ja toiselle pitkälle sivulle kolme volttia. Lyhyille sivuille ratsastin pysähdykset. Tälläisellä kokoaikaisella tekemisellä koetin saada Kakrun kuuntelemaan mua, eikä vain hössöttämään omia menojaan.
Kakru suoritti pyytämäni jutut ihan hyvin, mitä nyt välillä koetti pyrkiä raville ja nyökytteli päällään kärsimättömänä. Kun kaikki osat tehtävästäni sujui edes jotenkuten, annoin hevoselle luvan siirtyä raviin. Kevensin ravin tahdissa ja jatkoin volttien pyörittelyä molemmille pitkille sivuille. Eteenpäin pilkukasta ei tarvinnut ainakaan potkia, vaan se oli alusta alkaen pohkeen edessä. Välillä jopa liiankin, ja sain etenkin suorilla pätkillä tehdä pieniä puolipidätteitä. Aloin ratsastamaan voltit harjoitusravissa, ja sainkin huomata että askeleet tosiaan olivat mukavat istua.
Otin tähän väliin pienet välikäynnit, joiden aikana Kakru pärski tyytyväisenä. Mulle oli tullut jopa kuuma, koska olin varustautunut pikkupakkaseen vähän liiankin hyvin. 
Lepohetken jälkeen lähdin nostamaan laukkaa, ja siihen ei paljoa tarvinnut Kakrua kannustaa. Pieni lumikerros kentällä taisi saada tilastohevoseen potkua, sillä se korskahteli innoissaan mun noustessa pätkittäin kevyeeseempään istuntaan.
- Sehän on innoissaan, kottareita tallin pihan poikki kuljettava Sari naurahti.
- Näköjään, vastasin blondille istuen sitten alas satulaan. Pidättelin Kakrun raville ja vaihdoin suuntaa lävistäjän läpi.
- Odotas vaan esteitä, silloin se vasta innostuu! Sari hymyili ja jatkoi sitten matkaansa kohti siirtotallia. Jahas, eli hyppykertaa innolla odottaen.
Vaihdettuani suunnan ravasin muutaman ympyrän, jonka jälkeen nostin uudelleen laukan. Nyt en antanut herran edetä enää niin vauhdilla, vaan hain rauhallisempaa tempoa suurella keskiympyrällä. Parin ympyrän jälkeen hidastelin raville ja jäin keventelemään tahdissa.
- Hyvä, kehuin ruunaa ja löysäsin pariksi viimeiseksi kiekaksi vähän pidempää ohjaa. Kakru venyttikin mielellään kaulaansa alemmas, ja pärski tyytyväisenä.
Loppukäyntien jälkeen vein Kakrun talliin. Ruuna ei ollut oikeastaan hionnut, joten vietyäni varusteet takaisin paikoilleen harjailin sen karvan kertaalleen läpi. Tarkistin myös kaviot, jonka jälkeen päätin vielä viedä ruunan takaisin ulos. Kakru lähtikin mieluusti perässäni tarhaa kohti, missä Tuju edelleen oli. Pilkukkaan hevosen vapautettuani kaksikko lähtikin ravailemaan tarhaa ympäriinsä.
Päätin putsata Kakrun karsinan, sillä tavallaan tunsin sen velvollisuudekseni. Vaikken Kakrua virallisesti hoitanutkaan, tulisi se varmaan näiden kisojen aikana aikalailla siltä tuntumaan. Niimpä hain kottarit ja talikon, alkaen sitten hommiin. Kovin paljon putsattavaa ei kyllä ollut, kun ruuna oli tainnut lähes koko päivän viettää ulkona. Kävin kippaamassa kottarit lantalaan ja palasin sitten talliin. Kävelin ilmoitustaululle tsekkaamaan vielä ratsastuskoulumestaruuksien lappua. Ensimmäiset kisat olisivat jo 2. joulukuuta, siihen ei olisi edes pitkä aika. Onneksi sentään ensimmäiset kilpailut olisivat täällä kotitallilla, niin saisin tuntumaa Kakrun kanssa kilpailemiseen tutussa ympäristössä. Joku päivä pitäisi tosin käydä vielä hyppäämässä Kakrulla ennen kisoja, eikä lisätreenaaminen koulunkaan parissa pahitteeksi olisi. Toivottavasti löydettäisiin sellainen yhteinen sävel Kakrun kanssa ennen kisoja.
Menin vielä hetkeksi taukohuoneeseen, missä olikin suurimmaksi osaksi tuttuja kasvoja. Kyytini tullessa huikkasin kuitenkin muille heipat ja lähdin kotia päin pienesti tulevia kisoja jännittäen.

24.8.2016 Ratsastustunti, kirjoittanut Veera Ruusula
Maastoesteitä on tullut hypättyä muutamia kertoja täällä Vaahterapolussa ja muutenkin olen päässyt kokeilemaan hevosleireillä niiden ylittämistä. Estekorkeudet ovat olleet siinä 70cm korkeudella. Hieman jännitti, kun en nyt äkkiseltään muista että olisin Kakrulla kuin sen kerran tai kaksi mennyt aikaisemmin. Ruuna tuntui alkujännityksen jälkeen todella kivalta ja mukavalta ratsastaa. Pääsin nopeasti kärryille minkälaisilla avuilla ruunaa tuli ratsastaa. Kakru itsessään tuntui olevan oikein innoissaan, kun se äkkäsi että maastoesteitä lähdetään hyppimään. Alkuunsa meidän esteiden ylitys sujui vaivatta, mutta sitten iski vaikeudet. En millään saanut ruuna hyppäämään kolmen tukin yli. Pysyin kumminkin selässä, vaikka ruuna veri kerran liinat kiinni juuri ennen estettä ja tämän jälkeen sohlasimme esteenohituksella. Loppujen lopuksi kumminkin yli selvittiin tukeista, vaikka tyylimme oli järkyttävä. Tunnista jäi hieman kaksi jakoinen mieli, alku meni hyvin ja sain ratsastettua Kakrua mukavasti, mutta sitten tuo tukkieste.. No näistä opitaan ja aina ei voi voittaa.  [;)]

28.7.2016 Ratsastustunti, kirjoittanut Jemina
Ensimmäiseksi saimme kokea perinteisen kananmunankuljetus-kilpailun. Kakru oli kuuliainen ja yritti ymmärtää, että mitä minä siellä selässä säädän. Mutta vaikka kuinka kääntelin ja vääntelin pilkukkaan ratsuni selässä, että kananmuna pysyisi lusikassa, se silti tippui jo ensimmäisillä metreillä sylini kautta pellon syövereihin.
Seuraavaksi meidät jaettiin kahden neljän hengen joukkueisiin. Omassa joukkueessani oli minun lisäkseni Jonna, Rosanna ja Rebekka. Tehtävänantona oli, että meidän pitäisi kiertää pieni pujottelu/estehyppyrata yksi kerrallaan viestin tapaan. Meidän joukkueesta ensimmäisenä radalle lähti kiitämään Jonna pikkuruisella Osmolla. Kannustin heitä kovaan ääneen, kunnes oman vuoroni tultua pinkaisimme Kakrun kanssa suorittamaan tehtävää. Rata meni ihan hyvin, mitä nyt maalilinjan toisella puolella Kakru teki hallitun siirtymisen sijasta äkkipysähdyksen, jonka seurauksena lensin kuin leppäkeihäs ruunan korvien yli mutaiselle pellolle. Mutta onneksi muut seurasivat silmät tarkkana radalla vielä kilpailevia ratsukoita, niin kipitin nopeasti maasta hevoseni luokse ja hiljaisesti nousin takaisin selkään kenenkään huomaamatta ja kukaan ei likaisista vaatteistani ja viattomasta hymystäni päätellyt yhtään mitään.
Seuraavan lajin piti olla pussihyppelyä, mutta se johtikin hevostenmetsästykseen, sillä Elli ja Hermione saivat hepulit muitten hullusta loikkimisesta ja päättivät ottaa ritolat. Itse kompuroin ihan lahjakkaasti pari kertaa itseni maahan saakka, muut olivat lähinnä semmoisia horjumisia 90 asteen kulmassa. Onneksi Kakru jaksoi odottaa korvat hörössä tälläistä sätkivää oliota. Tai sitten se vain säikähti mua niin paljon että ei uskaltanut edes liikkua...
Loppuun otettiin vielä iki-ihana peili, joka meni parhaiten näihin tämän tunnin muihin leikkeihin verraten. Pääsimme jopa itsekkin monesti jääneiksi.
Sain todella positiivisen kuvan Kakrusta tämän tunnin myötä (vaikka tuli kerran sellainen maastoutuminen), pyydän vamastikkin herraa joskus uudestaan ratsukseni, kun vain tulee sellainen mahdollisuus!  :)

27.6.2016 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut Samu
Pyörittelin nilkkojani, olkapäitä ja muutenkin venyttelin kolottavaa kroppaani siellä satulassa samalla, kun Vanil tallusteli pitkin kaviouraa. 
"Voidaanko me tulla?" kuului Emman ääni kentän portilta. Viittoilin tyttöä ja tämän pilkullista hoidokkiaan tulemaan peremmälle kaikin mokomin. Oltiinhan me Vanilin kanssa juuri lopettelemassa.
"Kiitti. Ei tämmösellä säällä kehtaa maneesissa olla", Emma hymyili. "Varsinkin nyt kun Kakru on siirretty päätalliin niin ei saa niin paljoa raitista ilmaa, kuin tuolla siirtotallissa touhutessa sai!"
Emma pälätti yleensä kuin papupata ja minä tyydyin kuuntelemaan tämän selityksiä kaikessa hiljaisuudessa. En kyllä olisi saanut puheenvuoroa muutenkaan.
Mila oli kuin olikin pistänyt uhkauksensa toteen siirtotallin tyhjentämisestä yksityisten käyttöön ja tämän vuoksi muutama hevonen oli tuntiporukasta joutunut lähtemään uusiin koteihin. Jos olisi ollut rikas, olisin ostanut varmaan Draaman itselleni, mutta koska en ollut, tamma sai lähteä jollekin muulle. 
Mutta ehkä vielä joku päivä minulla olisi varaa hevoseen. Sitten joskus... Mutta nyt oli tyytyminen tämmöiseen niin sanottuun lainahevoseen.
Jätin Emman treenailemaan Kakrun kanssa ja itse pakenin Vanilin kanssa takaisin talliin.

5.4.2016 Ratsastustunti, kirjoittanut Veera Ruusula
"Noniin, olemme jälleen saaneet uuden ratsastajan ryhmään mukaan. Tervetuloa Roosa! Tänään vaihtelun vuoksi mennään ihan helppoja juttuja, vaikka uskonkin että te nämä osaatte ihan leikittä!" 
Helena aloitti tunnin aluksi.
Ohjasin Kakrun hyvään väliin kentällä. En ollut ratsastanut ruunalla aikaisemmin ja ilokseni sain huomata sen liikkuvan kepeästi eteenpäin. Pian keräsimme ohjat tuntumalle ja lähdimme tekemään voltteja. Saimme kehuja hyvästä tahdista. Kakru liikkui mukavasti ja ruuna käätyi helposti volteille. Volteista tuli aika symmetsisiäkin. Vaihdoimme täyskaarroksen avulla suuntaa ja jatkoimme volttien tekoa. Kakru asettui tähänkin suuntaan hyvin, mutta volttien lopulla ruuna vähän painoi voltilla sisälle. Aktivoin sisäpohjetta ja ulkokättä, jotta voltin lopustakin tulisi tasainen. 
"Eli jokatoinen kirjainväli ravia, joka toinen käyntiä.", kuului Helena opastus alkukäyntien jälkeen.
Harmikseni sain huomata Kakrun olevan vaikeasti hallittavissa ravissa. Menimme alkuun todella epämääräisesti ja sain Helenalta tuon tuosta kommentteja. 
"Ja Kakru ei ravaa niitä käyntipätkiä. Tai mene mitään ravikäynti-sekoitusta.", kuulin Helenan taas motkottavan. 
En tajua miten tänään tuotti niin paljon vaikeuksia saada hevonen käyntiin. En selvästikkään ollut Kakru tyyppiä. Alkukäyntien hyvänolon tunne oli tipotiessään, kun koitin päästä jyvälle miten tätä 163cm korkeaan ihanan väristä junttia ratsastettaisiin.
"Mä haluun Iipan.", valittelin itsekseni puoliääneen.
"Mitä se Veera siellä harmittelee.", Helena uteli.
"Mä en osaa ratsastaa tätä ruuna, Iippaa mä sentään jotenkin tajuan.", vastailin hieman häkeltyneenä, kun Helena oli kuullut marmatukseni.
Vaihdoimme suuntaa kokorataleikkaalla. Nyt aloin jo pääsemään vähän Kakrun aaltopituudelle ja ratsastaminen ei (ehkä) näyttänyt niin räpiköinniltä. Ruuna teki siirtymät jo paremmin, mutta sain tasaisin väliajoin kuulla Helenan kommentia ratsastuksestani niinkuin kyllä saivat kaikki ratsastajat, eihän sitä muuten kehityttäis, vaikka siinä hetkessä ne pienetkin korjaukset tuntuu turhilta, kun kaikkesi teet hevosen selässä ja hevonen ei kumminkaan liiku niinkuin tahdot...
Laukkahtehtävä osottautui helpoksi. Kakru nosti helposti laukan ja sain pian huomata, että ruuna viipottaisi niin kovaa kentällä kuin sen kintuista pääsisi, jos en olisi selässä mukana. Sain pidätellä ruunaa ja muistuttaa olemassa olostani. Nyt ruuna sentään kuunteli pidätteeni, jotka ravi-käynti siirtymissä oli ollut pahemman kerran hukassa... Siirtymiset raviin onnistuivat hyvin, ja Kakru alkoi tuntumaan jo ihan mukavalta ratsulta. Lopuun otimme vielä voltteja ja väistöjä. Ehkä tuolla Kakrulla voisi mennä toisenkin tunnin, suunta ei voisi olla kuin ylöspäin. Niin takkuista oli meno ollut joissakin kohdissa. Ensi viikolla olisi kumminkin tiedossa oma "rakas" hoitopolleni Iippa.

5.4.2016 Ratsastustunti, valmentajana Mila
"Noniin, olemme jälleen saaneet uuden ratsastajan ryhmään mukaan. Tervetuloa Roosa! Tänään vaihtelun vuoksi mennään ihan helppoja juttuja, vaikka uskonkin että te nämä osaatte ihan leikittä!" 
Ratsastajat menivät ensin pitkin ohjin kaviouralla, kunnes Helena käski koota ohjat tuntumalle ja pitää reippaan käynnin yllä.
"Kakrulla hyvä tahti, kuten myös Bertalla. Fellaa saisi hieman pidätellä... Tuiskulla ja Jannicalla menee hyvin myös! Voitte tehdä voltteja ajankuluksi!"
Suunnanvaihdoksen jälkeen Helena ohjeisti tekemään siirtymisiä. 
"Eli jokatoinen kirjainväli ravia, joka toinen käyntiä."
Ratsukot tekivät työtä käskettyä. 
"Roosa, hieman tiukempi ohjasote! Rosanna katsoo, että se Fella nostaa sen ravin HETI eikä puolessa välissä matkaa... Jannica puolestaan pitää huolen, että se Tuisku ei oio niitä kulmia. Ja Kakru ei ravaa niitä käyntipätkiä. Tai mene mitään ravikäynti-sekoitusta. Tarkkana siellä selässä jokainen! Vaihdetaanpas sitten suuntaa, eli koko rata leikkaa. Jannica ja Tuisku etunenässä."
Suunnanvaihdoksen jälkeen sama homma, eli siirtymisiä. Kun tätä tehtävää oli pakerrettu jonkun aikaa, treenattiin lisäyksiä sekä kokoamisia kevyessä ravissa.
"Veera, rauhoita kevennys! Hyvä, just noin. Pidä toi."
"Jannica, hyvin menee! Fella voisi siirtyä sieltä Bertan takamuksesta pois!"
Välikäyntien jälkeen treenattiin laukannostoja. "Pitkät sivut laukkaa, lyhyet ravia."
Hienosti laukkatehtävätkin sujuivat tältä porukalta. Kakru ja Fella meinasi heittäytyä kaahareiksi, mutta ratsastajat saivat pidettyä ratsunsa kurissa.
Loppuun otettiin voltteja, väistöjä ja taivutuksia. 
"Kiitoksia tunnista! Ensi viikolla sitten treenataan tulevia kisoja varten. En tiedä kuinka moni teistä on niihin osallistunut, mutta harjoitellaan nyt kuitenkin! Eli esteitä luvassa..."

2.4.2016 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut Veera Ruusula
"Haetko myös Kakrun ja Hutun sisälle?", Mila huikkasi perääni, kun näki minun lähtevän tarhoille päin. 
"Juu, onnistuu.", vastasin olkani yli.
Kävin hakemassa ensiksi Kakrun ja tämän jälkeen Hutun. Tilastoruunat antoivat kiltisti kiinni ja kävelivät siivosti talliin. Sitten oli vuorossa Iippa. ”Iippaa.”, huhuilin tarhanporilta mutta ruuna ei ottanut kuuleviin korviin huhuiluani. Käänsi vain enemmän peppuansa kohti tarhanporttia ja työnsi päänsä syvemmälle heinäpaaliin. Lähdin talsimaan mutaisen tarhan poikki kohti ruunaa ja sen tarhakavereita. Villa tuli tervehtimään innoissaan. Rapsutin tamman kaulaa ohimennen ja saavuin Iipan luokse. Ruuna pisti korvansa luimuun, kun pääsin kohdalle. Napsautin tyyneesti riimunnarun kiinni ja tokaisin ruunalle :- ” Tules nyt äkäpussi”. Iippa seisoi hievahtamatta, ja sain huomauttaa sitä riimunnarua apuna käyttäen (napsautin hellästi kylkeä kohti). Iippa otti hitaita askeleita kohti tarhanporttia. Itsekkin sain tarpoa isoin askelin mudan läpi, kevät on sitten ihanaa aikaa hoitajille.

20.3.2016 Ratsastustunti, valmentaja Veera Ruusula
Carla ja Julia saivat lämmitellä ratsunsa itsenäisesti, sillävälin minä viritin Vaahterapolun maaneesiin päivän tuntitehtävää. Kannoin vasemmalle pitkälle sivulle viisi maapuomia, pituushalkaisijalle kolmen kavaljetin sarjan sekä toiseen päätyyn maapuomi-ristikko ympyrän. 
"Tullaan ensiksi nämä maapuomit täältä pitkältä sivulta kevyessä istunnassa.", ilmoitin tytöille. 
Kiara oli hieman tahmealla päällä ja kiemurteli pahasti ensimmäisillä puomeilla.
"Parempi tuntuma Julia ja katse ylös ja eteenpäin, ei ponin niskaan.", opastin.
Kakru meni moitteettomasti, mutta huomautin Carlallekkin hieman paremmasta ravista. 
Ratsukot menivät puomit kumpaankin suuntaan muutaman kerran. Seuraavaksi pyysin tyttöjä siirtymään kokorataleikkaalla olevan kavaljetti sarjan. Kakru meni ensimmäisen kerran ohi pienistä esteistä. Carla napakoitui tästä ja seuraavat ylitykset menivät hyvin. 
"seuraavaksi tulemme nuo maapuomit pitkällä sivulla laukassa, josta käännätte ratsukot ympyrälle. Pitäkää huolta, että tulette ympyrällä keskelle estettä sekä puomeja, jotta ratsujenne askeleet osuvat yhteen.", neuvoin. Hevoset nostivat kauniit pyörivät laukat ja tehtävät onnistuivat todella hyvin. Kiarakin intoutui vähän pelleilemään, mutta Julia sai hyvin pidettyä ratsunsa aisoissa. Tehtävä tehtiin kumpaankin suuntaan. Loppulämmitelyksi ratsastajat saivat ratsastaa voltteja sekä ravipuomeja kevyellä ohjastuntumalla.

8.3.2016 Ratsastustunti, kirjoittanut Rosanna
Tämän päivän vakioryhmän tunnilla en ratsastanutkaan Fellalla, koska Connemara oli onnistunut raapaisemaan vekin jalkaansa. Ratsukseni oli valikoitunut pilkullinen risteytysruuna Kakru, joka onkin jo aijemilta kerroilta minulle tuttu. 
Hoitaessa Kakru odotteli kiltisti, että harjauksen jälkeen säädin vielä tarvittavat varusteet sekä ruunalle että itselleni. Varustauduttuamme lähdimme suuntaamaan kohti maneesia, jossa Helena olikin jo valmistellut meille kavalettitehtäviä. 
Intoa kihisten nousen Kakrun selkään, ja siirryn kaviouran sisäpuolella, jotta urasta ei tulisi metrin syvyinen. 
Käyntien jälkeen saamme käskyn nostaa ravin, ja pääsenkin jo heti alusta hyvin mukaan Kakrun askeliin, sekä tuntumaan. Kolmikaarisella taivuttelun lomassa Helena kehaisi meitä, kun Kakru on heti alusta asti hyvin töissä, eikä turhia säiky. Kiemurauralla olleet puomit Kakru ylitti hienosti, eikä edes turhia riehaantunut. Taputin ruunaa jokaisen hyvän ylityksen, tai vaihtoehtoisesti kohdan jälkeen. 
Keskimmäinen puomi nostettiin piakkoin hieman korkeammalle, jotta hevoset saisivat vähän nostella jalkojaan, ja kuskit kehittää tasapainoaan. 
"Saatte laukata pitkät sivut, mutta jos laukka tuntuu pahalta, siirtykää keskemmälle ravaamaan!" Helena ilmoittaa, ja nostan huolellisesti laukan pääty-ympyrän jälkeen. Kehun Kakrua hyvästä nostosta, ja annan ruunalle hieman kevyempää ohjastuntumaa, sekä istuntaa. Pian muutan istuntani taas normaaliksi, ja hidastan ruunan raviin. 
Lopuksi hyppäämme pienet "esteet" ravissa, josta Kakru tosin on erimieltä, ja koettaakin hypätä laukalle. Saan kuitenkin pilkullisen ruunan rauhoittumaan, ja hidastamaan takaisin raviin. Ylitys itsessään menee hyvin, mutta Helena käskee tulla vielä uudestaan, jolloin ratsuni pysyy hyvin ravilla, sekä hyppää hyvin. 
Loppuverryttelyksi teemme puomi- ja kavalettitehtäviä. Loppuraveissa Helena köskee tehdä paljon voltteja sekä väistöjä, jonka jälkeen saamme luvan antaa pitkät ohjat.

7.3.2016 Ratsastustunti, valmentaja Mila
Tänään jätettiinkin sitten satulat pois kokonaan, joten tunnille valmistautuminen sujui nopeammin kuin aikaisemmin - tosin eipä vakkariryhmäläiset mitään hitureita hevosen hoidossa muutenkaan olleet vaan osasivat kyllä ratsunsa varustaa käden käänteessä.
Olin jo aikaisemmin tullut maneesiin laittelemaan paikkoja valmiiksi, joten ratsukot pääsisivät heti työntekoon. 
Aloitimme alkukäyntien jälkeen ravityöskentelyn kolmikaarisella kiemurauralla niin, että samalla ratsukot ylittivät kolme puomia, jotka olin asetellut matkan varrelle. 
Rino näytti olevan hieman säpsyllä tuulella ja pelkäsi muka milloin mitäkin narahdusta, mutta Jemina piti päänsä kylmänä eikä näin ollen lietsonut mustan ruunan paniikkia turhaan. 
Anna meinasi tuttuun tapaansa olla alussa kuutamolla eikä tuntunut olevan hereillä ollenkaan. Jannica saikin tehdä töitä, jotta tamma heräisi horroksestaan ja ryhtyisi työskentelemään.
Kakru näytti osaavan käyttäytyä Rosannan kanssa eikä pilkullisen hevosen normaalia alkusähläilyjä ollut havaittavissa ollenkaan. Myös Iippa meni todella hienon näköisesti hoitajansa, Veeran, kanssa. 
Nostin keskimmäisen puomin ylemmäs muita, joten kiemurauralla köpöttelevät hevoset saisivat nostella hieman jalkojaan enemmän. Edelleen jatkettiin ravissa ja ratsukot menivät oikein näppärästi.
"Jos haluatte, voitte ottaa laukkaa pitkillä sivuilla. Jos tuntuu, ettei uskalla niin sitten pois kaviouralta sisäradalle ravailemaan!" ohjeistin. Itse sillä välin pystytin kaksi kavalettia keskihalkaisijalle, joita ratsukot tulisivat vuoron perään ravissa.
Ensimmäisenä vuorossa olivat Jannica ja Anna. Musta tamma suoritti tehtävän vaivatta eikä ratsastajankaan työskentelyssä ollut moittimista. 
Kakru meinasi puolestaan innostua pienistä hypyistä liikaakin ja yritti ryöstää kavalletille laukassa, mutta Rosanna sai nopeasti ruunan takaisin hallintaansa ja uusintakierros meni huomattavasti paremmin. 
Rinokin mennä köpötteli matalien "esteiden" yli ilman sen suurempia ongelmia, kun taas Iippa päätti että se minun rakentama kyhäelmä oli aivan kamala hirviö ja löi niin sanotusti jarrut pohjaan. Ei muuta kuin uudestaan ja tällä kertaa ex-ravuri suostui hypähtämään kavalettien yli. 
Jatkoimme lopputunnin puomi- ja kavalettitehtäviä ennen kuin oli jälleen aika lopetella. Loppuverryttelyiksi käskin tehdä voltteja sekä väistöjä ennen kuin oli lupa antaa hevosille pitkät ohjat.

1.1.2016 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut Jonna
Otettuani sähköt pois päältä, marssin Kakrun ja Tujun tarhalle.
- Tujuuu! huhuilin jo kauempaa, mutta poika ei korvaansa letkauttanut. En ollenkaan tiennyt miten tämä heppa käyttäytyy missäkin tilanteessa, joten koko matkan Tujun luo kutsuin sitä nimeltä. Kakru olisi mielelläänkin tullut sisälle, mutta ei tässä tilanteessa ollut kaipaamani hevonen.
- Tule tänne, hiiienosti... Ei, Tuju!
Olin jo saada pojan kiinni, kun se päättikin lähteä hölkkäämään ympäri aitausta. Huokaisin ja silittelin hetken kiltisti seisoskelevaa Kakrua. Tajusin myös rapistella vanhaa karkkipaperia taskussa, jolloin suokki selvästikin luuli minun jakavan tarhakaverilleen herkkuja. Kiinnostunut Tuju käveli luoksemme, jolloin nappasin päitsistä ja kiinnitin narun.
- Hyvä, nyt talliin, sanon ja taputan kaulalle.

31.10.2015 Ratsastustunti, kirjoittanut Rosanna
Kun olin saanut talikoitua Kakrun viimeisetkin jätökset, jotka se kauniisti teki käytävälle, saatoin laittaa myös suitset ruunan päähän. 
Olin toivonut Kakrua uudestaan tunnille, silmä jotenkin olen aivan lääpälläni pilkulliseen ruunaan. 
Pikkuhiljaa vakkariryhmän porukka alkaa kokoontumaan tallipihalle, ja saammekin Helenalta luvan nousta selkään. Pääsen Kakrun kyytiin ilman suurempia ongelmia. Hyytävän tuulen ja ylimääräisen energian johdista Kakru saakin jonkin hepulikohtauksen, ja alkaa pyörimään kuin mikäkin tuuliviiri myrskysäässä.
Kun suurimmat hepuloinnit saatiin purettua, lähdemme kohti maastoja. Kävelemme pitkin ohjin pidemmän pätkän, jonka jälkeen nostelemme ravia. 
Kakrun ravi tuntuu letkeältä, eikä keventäminen ole hankalaa. Saan säädeltyä tempoa hyvin jo pelkällä istunnalla. 
Nostettuamme laukan, kääntyvät risteytysruunan korvat tiukasti tötterölle, ja Kakru selkeästi nauttii päästessään myös laukkailemaan. 
Takaisin tullessamme kuulen vain pienen tuulen, metsän hiljaisuuden, kavioiden kopsetta ja satuloiden narinaa.

26.10.2015 Ratsastustunti, kirjoittanut Jonna
Jesjesjes, vihdoin sain kivuta Kakrun selkään ekaa kertaa! Hyppäsin satulaan ekojen joukossa, ja ruuna malttoi nätisti odottaa kun mittasin jalustimet sopivan mittaisiksi. Tänään tekisimme kuulema paljon laukkaa, joten toivoin Kakrulla olevan kiva ja no, helppo, laukka. Alkukäyntien jälkeen otimme ohjastuntuman ja aloimme tehdä voltteja ja taivutuksia. Kakru alkoi pienen alkukankeuden jälkeen taipua tosi kivasti, mutta kulmat piti ratsastaa yhtä tarkasti kuin voltitikin ettei hevonen päässyt karkaamaan sisemmäs.
Siirryimme ravaamaan ja aluksi meno näytti ihan hyvälle, Kakru teki kulmat ja pyytämäni ympyrät kivasti taipuen. Sain kuitenkin olla tosi tarkkana ettei ruuna lähtenyt oman mielensä mukaan säätelemään nopeutta, josta Helena onneksi muistuttelikin. Hetken ravailtuamme siirryimme istumaan satulaan ja Kakrulla oli todella kivat askeleet istua! Oisin voinut jäädä työstämään ravia pidemmäksikin aikaa, mutta pian oli aika laukata. Pitkät sivut laukkaa, puolessa välissä tempo rauhalliseksi ja sitten myötäys. Kuulosti helpolta, mutta varsinkin ekat kerrat menivät aivan hukkaan onnistumisten suhteen. Kun aloin kuitenkin ymmärtää pitää pohkeet napakasti kiinni kokoamisesta huolimatta, alkoi homma toimia.
Seuraavaksi teimme kolmikaarista kiemurauraa. Tehtävä tuli suorittaa laukassa ja ravissa. Tehtävä sujui yllättävän hyvin, vaikka aluksi luulin kaarteiden venyvän aivan liian pitkiksi. Toisella kerralla Kakrua ei olisi kiinnostanut enää nostaa laukkaa, mutta pikku taistelun jälkeen suoritimme tehtävän onnistuneesti useampaankin otteeseen. Ruunan laukkakin oli erittäin miellyttävää istua, eikä tarvinnut siis kaiken muun lisäksi keskittyä siihen, miten selässä istui.
Tunti jatkui laukkaympyröillä ja kahdeksikolla. Parilla ensimmäisellä laukanvaihdolla Kakrua ei olisi millään kiinnostanut enää nostaa laukkaa, mutta kun tästä ongelmasta päästiin oli meno aivan siedettävää. Sain kommenttia ylöspäin nousevista käsistä, mihin pystyinkin kiinnittämään enemmän huomiota Kakrun tehdessä laukanvaihdot kevyesti.
Loppuraveilla Kakru oli tosi kivasti kuulolla ja alkoi jopa hakea ohjastuntumaani enemmän. Tein paljon voltteja ja ympyröitä pitääkseni tämän vähän paremmaksi vaihtuneen, rennon moodin joka pysyikin tosi kivasti loppuhölkkäilyn ajan. Sen jälkeen vain loppukäynnit ja Kakru sai roimat taputukset. Tosi kiva hevonen, voisin mennä uudestaankin!
Kiitokset tunnista!

22.10.2015 Ratsastustunti, kirjoittanut Salla
Olin päättänyt hoitaa ”pakollisen” ratsastustunnin heti ensimmäisenä pois alta. Tämän tekosyyn varjolla olin myös jättänyt käymättä tallilla, vaikka siihen olivat päteneet aivan muut syyt. Niimpä olin sateisena maanantai-iltana lähettänyt Milalle tekstiviestin, ja kysynyt pääsisinkö tiistaina ratsastustunnille. Numeron olin saanut hoitajahaun yhteydessä, mutta sittemmin selvisi, ettei siitä ollut apua ratsastustuntiasioissa. Mila oli kuitenkin ystävällisyyttään, ilmoittanut minut Helppo C-B tunnille.
        Kello 15.00 starttasikin moponi pihasta, ja lähdin ajamaan kohti Vaahterapolkua. Mua vähän hävetti, koska olin tietysti fiksuna mennyt ja laittanut ratsastushousut pesuun. Toiset samanmoiset olivat puolestaan hukassa, joten saavuin tallille adidaksen verkkareissa. Addiktoituneet heppatytöt varmaan huokailivat kauhusta, ja pyörittelisivät silmiään kun näkisivät mut nousemassa ne selässä hevosen selkään.
        Saavuttuani Vaahterapolkuun noin vartin kuluttua, tajusin että olin lähtenyt aivan liian aikaisin. Sain kuulla sivukorvalla joltain pikkutytöltä, että hevoset ja muut saataisiin tietää vasta puolelta. Moikattuani nopeasti Sammya, tyydyin jurottamaan jossain tallin nurkassa puhelimeni kanssa. Huomasin kyllä tallityttöjen hämmentyneet katseet, ja vaivihkaiset kuiskailut siitä kuinka tallille pitäisi tulla ratsastushousuissa. 
        Tuntui ihan lottovoitolta, kun mä sain tietää että me mentäisiin ilman satulaa. Esteiden lisäksi mä olin kehittänyt sitä taitoa tosi paljon. Hevoseksi mulle oli valikoitunut Kakru, jolla olin mennyt vain muutamia kertoja aikaisemmin. Asia josta en halunnut, avautua kenellekään oli mun Vaahterapolkutausta, vaikka en mä täällä ollut hirveästi pyörinytkään. Ratsastustunteja olin kuitenkin ottanut vakituisesti aika kauan, ja siitä vaikenisin enemmän kuin mielelläni. Ei sillä että olisi tapahtunut jotain, mä vaan haluan, ettei kukaan muista mua.
        Harjasin Kakrun huolella, ja aikaa kului siihen noin 15 minuuttia. Suitsimiseen ei kulunut juurikaan aikaa, joten jouduin odottelemaan karsinassa tietyn aikaa. Kun kello vihdoin oli noin viittä vaille, mä lähdin taluttamaan Kakrua kohti maneesia. Edessäni käveli Bambia taluttava tyttö, jonka iäksi olisin veikannut 17 vuotta.
        ”Ai moi Salla! Hauska tavata suakin täällä!” Helena tervehti mua iloisena. Voi v*ttu, mä jo ehdin haaveilla, ettei kukaan muistais mua. Ehkä joku näistä tuntilaisista olisi hoitaja, ja olisi menossa heti juoruamaan tunnin jälkeen piriverkkaritytöstä joka paljastuisi Sammyn uudeksi hoitajaksi. Ei, ei ja ei. Tuhat kertaa mieluummin mä olisin vain se hiljainen hattarapää, jota kukaan ei tunnistaisi. Mutta minkäs sille enää voi kun ratsastuksenopettaja on jo paljastanut sun henkilöllisyyden kolmelle muulle tuntilaiselle.
        Hymyilin vaivaantuneesti Helenalle, ja en kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Kiitin toki kun sain siltä jakkaran, mutta tyydyin taas olemaan tuppisuuna. Nousin Kakrun selkään tottunein ottein, kun muut vielä vähän epäröivät. Myönnettävä se on, olin mä näitä muita ratsastajia taitavampi. Kolmen vuoden sijasta mä olin ratsastanut kolmetoista vuotta, ja tunti tulisi olemaan mulle varmasti aika helppo.
        ”Noniin, näin alkukäyntien jälkeen voitaisiin alkaa ravailemaan. Salla menee Kakrun kanssa kevyttä ravia, ja muut harjoitusravia. Oona menee koko kierrosta kun taas, Bambi ja Jätkä ravaavat vain pitkät sivut, ja jos tuntuu että on hankala pysyä selässä voi hiljentää hetkeksi käyntiin”, Helena neuvoi. Nostin ääniavuilla Kakrun ravaamaan, ja se olikin reippaalla tuulella. Keventäminen nopeaan tahtiin ei kuitenkaan ollut mikään ongelma. 
        ”Hyvä! Seuraavaksi voitaisiin vähän laukata”, Helena kertoi. Bambin ja Vanilin ratsastajat ilmoittivat, etteivät haluaisi laukata, mutta Jätkän ratsastaja taas puolestaan halusi kokeilla. Mulle Helena antoi vielä erityis ohjeet, ja mun pitäisi siis laukata polvet yhdessä selän päällä. Aluksi laukkasi Jätkän ratsastaja Riikka, joka pysyi selässä vaikka meinasikin valahtaa sivulle. Mun laukkapätkäni sujui hyvin, ja seuraavaksi Helena neuvoikin mua ottamaan myös kädet sivuille. Tehtäviä olin kuitenkin tehnyt useita kertoja, eikä niissä ollut juurikaan haastetta.
         Laukkapätkien jälkeen tunti käytettiin erilaisiin leikkeihin. Ohjelmassa oli muun muassa Kapteeni käskee, maa meri laiva, peili ja talli palaa. Mä ja Kakru menestyttiin hyvin ja meille annettiinkin vähän ekstratehtäviä. Ainoastaan kerran ratsastaja löytyi maasta, kun tehtävässä oli ollut ratsastaa naistensatulassa. Kaikinpuolin onnistunut tunti oli siis myös muiden ratsastajien puolesta. Hoidettuani Kakrun kävin ilmoittamassa itseni esteryhmän tunnille ensiviikoksi. Hyvällä tuurilla mun ratsuksi valikoituisi Sammy. Kukaan ei ollut tullut juttelemaan mulle, kukaan ei ollut päivitellyt mua uudeksi hoitajaksi, kukaan ei ollut kiinnittänyt muhun mitään erityistä huomiota. Varsin onnistunut reissu siis.

21.10.2015 Ratsastustunti, kirjoittaja Rosanna
Satulat oltiin jätetty tällä tunnilla satulahuoneeseen, ja mukaan napattu suitset sekä vaadittavat suojat - sekä no, kuskit itse varusteineen.
Tämä olikin jo toinen kerta Kakrulla ilman satulaa, joten osasin jo odottaa millaista ratsastus tulisi olemaan, ja ennakoida ehkä hieman millainen ruuna on. 
Ponnistin itseni selkään jakkaran avulla, ja siirrtyin uralle kävelemään pitkällä ohjalla. Kakrun selkä tuntui ihanan pehmeältä, ja lämpimältä kasvavan talvikarvan johdosta. 
“Tehkää alkuun lämmittelyä itsellennekin, Pyöritelkää olkapäitä sekä kantapäitä, kurotelkaa hevosen korviin sekä hännän juureen.. Mitä ikinä keksittekään!”
Tein työtä käskettyä, ja otin ohjat ulkokäteen, jolloin aloin venyttelemään itseäni ties mihin asentoihin, kuunnellen koko ajan, mitä mieltä Kakru on heilumisestani. Sama toiselle puolelle, ohjat sisäkäteen, ja venyttelyt. 
Kun Helena oli katsellut hyörimisiämme tarpeeksi, kuului käsky ottaa ohjat tuntumalle ja tehdä pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Pysähdykset olivat hieman ehkä hätäisiä, mutta liikkeellelähdöt onnistuivat moitteitta. Muutaman toiston jälkeen myös pysähdykset onnistuivat hyvin. 
“Nostatte ravin tullessanne tolle pitkälle sivulle, ratsastatte nää kartiot ravissa ja lyhyelle sivulle tultaessa hidastatte käyntiin. Saatte keventää halutessanne!” 
Nostan Kakrun kanssa mahdollisimman huolellisesti ravin, ja lähden pujottelemaan kartioiden välistä. 
Pilkullisella ruunalla tuntui olevan virtaa kuin pienessä kylässä, mutta tehtävä sujui onneksi suhteellisen hyvin. Ruuna kääntyi simppelisti jo painoavuilla, mutta tempoa oli ehkä hieman liikaa. 
Helena muistuttaa vielä kantapäistä, mutta jo muutaman kierroksen jälkeen asia lähes unohtuu, välillä tullen mieleen. Hups. 
“Jos ette uskalla laukata ilman satulaa, voitte siirtyä sisäradalle ja antaa muiden laukata. Eli pitkät sivut laukkaa, lyhyet ravia.”
Seuraavan kerran pitkän sivun tullessa kohdalle, teen paljon puolipidätteitä, ja annan ruunalle laukkapohjeen, sekä hieman ohjaa, jolloin pilkullinen poni lähes kirmaa laukkaan. Naurahdan himeman selässä, ja pyydän ruunaa hieman hidastamaan. Muutaman kerran annan ruunan hieman päästellä, sen minkä nyt pitkällä sivulla pystyy päästelemään. 
Laukkojen jälkeen Helena raahaakin keskelle maneesia pienen ristikon, jota saamme hypätä.
“Rosanna ja Kakru voi aloittaa”, Helena kertoo, ja nyökkään. Valmistaudun hyppäämään, ja ohjaan ratsuni esteelle. Este oli tarkoitus hypätä ravissa, ja ravissa päästiinkin lähestymään, itse hyppy olisikin varmaan kelvannut sitten sinne 120cm tasolle. 
“Wooou!” rääkäisen selässä yrittäessäni pysyä hypyssä mahdollisimman hyvin mukana, ja olla repimättä nuorehkoa ruunaa suusta. Pysyn selässä, kiitos Fellan tiukkojen ninjahyppyjen, sekä sen takia, että olen hypännyt suhteellisen paljon myös ilman satulaa. Taisi siinä kyllä tuuriakin olla.
Lopuksi otamme vielä hieman pohkeenväistöä, joissa Kakru alkaakin jo hieman väsyä, sillä kunnollisia väistöjä ei meinaa millään tulla. Muutaman kerran tomerammin huomautettuani ruunaa, että vielä työskennellään, ja pitäisi jaksaa vielä pari juttua, alkaa homma sujumaan, ja saammekin todella hyviä pätkiä!
Väistöjen jälkeen siirrämme ratsut loppukäynneille, ja annamme pitkät ohjat. Taputan Kakrua paljon, on se kyllä todella kiva ja yrittelijäs poni!

21.10.2015 Ratsastustunti, valmentaja Mila
Satulat oli tänään jätetty satulahuoneeseen ja nyt vakiotuntilaiset kiikkuivat ratsujensa selkään enemmän tai vähemmän mallikkaasti. Sandyllä nyt oli helppo homma ponnistaa pikkuisen Tohvelin selkään, mutta muut vaativat selkäännousujakkaran avukseen.
Ryhmäläiset lähtivät kiertämään kaviouraa pitkillä ohjilla ja kehotin tekemään ns. jumppaliikkeitä ratsujensa selässä. “Pyöritelkää olkapäitä sekä kantapäitä, kurotelkaa hevosen korviin sekä hännän juureen.. Mitä ikinä keksittekään!” 
Kun alkulämmittelyt oli venytelty, käskin koota ohjat tuntumalle. Alkuun otettiin ihan pysähdys-peruutus-liikkeelle juttuja, joista kaikki suoriutuivat hienosti. Tohveli vähän meinasi kiukutella, mutta sepä ei ollut uutta ton poniherran kohdalla. 
Asettelin toiselle pitkälle sivulle kartioita, joita ratsukot saisivat pujotella niiden lomitse. 
“Nostatte ravin tullessanne tolle lyhyelle sivulle, ratsastatte nää kartiot ravissa ja lyhyelle sivulle tultaessa hidastatte raviin. Saatte keventää halutessanne!” 
Rinolla siirtymiset sekä kartiot sujuivat todella hienosti. Ruuna oli muutenkin herkkä avuille ja ilman satulaa mentäessä musta hevonen tuntui toimivan ajatuksen voimalla. 
Nekku kulki hieman tahmean oloisesti, mutta Inna kyllä sai hevoseensa vauhtia kunhan ratsu ensin heräsi koomastaan. 
Kakrulla tuntui olevan ylimääräistä virtaa, mutta Rosanna sai pilkullisen kaverin pidettyä kurissa eikä risteytysruuna päässyt säntäilemään tyhjäpään tavoin pitkin maneesia. 
Tohveli oli unohtanut pelleilynsä ja näytti keskittyvän Sandyn ohjeisiin hienosti. Ravi ei meinannut ensin nousta ollenkaan, mutta parin kirosanan jälkeen ruuna lähti köpöttelevään raviin. 
“Vaikkei meillä satulaa tänään olekkaan, niin muistakaa kuitenkin ne kantapäät. Teillä kaikilla näyttäis varpaat sojottavan alaspäin…” muistutin, kun ratsukot yksitellen ravasivat ohitseni. 
Ainakin hetkeksi kaikki laskivat kantapäänsä, mutta kyllä sen huomasi, että välillä ne varpaat taas lähtivät sojottamaan kohti kentän pohjaa. *huokaus*
Ratsukot ravasivat kahdeksikkoa hetken, ennen kuin oli aika ottaa pieniä laukkapätkiä.
“Jos ette uskalla laukata ilman satulaa, voitte siirtyä sisäradalle ja antaa muiden laukata. Eli pitkät sivut laukkaa, lyhyet ravia.”
Kun laukkaspurtteja oli vedetty enemmän ja vähemmän mallikkaasti, kyhäsin maneesin keskelle matalan ristikon. 
“Ja sitten vähä pompataan tätä estettä! Ravissa tulette..” ohjeistin.
Rosanna ja Kakru olivat ensimmäisenä vuorossa. Ruuna säntäsi innoissaan esteelle ja ponkaisi komealla ilmavaralla esteen yli. “Wooooouu!” Rosanna rääkäisi, mutta pysyi selässä.
Rino oli seuraavana vuorossa. Sesilia nosti ravin ja musta ruuna ei edes vaivautunut hyppäämään esteen yli vaan ravasi normaalisti. “Mikä este?!” Noh, joka tapauksessa, yli meni! 
Nekku tuli vauhdikkaasti esteelle, hyppäsi, heitti pienen ilopukin esteen jälkeen ja Inna sai leikkiä hetken akrobaattia pysyäkseen hevosen selässä. 
Tohveli oli viimeisenä. Pikkuruinen poni hyppäsi esteen yli maltillisesti. Sandy sai kyllä pidettyä ponin hienosti hallinnassaan.
Lopuksi otettiin vähän pohkeenväistöä ennen kuin oli loppukäyntien aika.

16.10.2015 Ratsastustunti, valmentaja Mila
Ratsastajat kipusivat ratsujensa selkään sillä välin, kun kerroin mitä tänään tunnilla tehtäisiin. Tänään pääpainona olisi erityisesti laukkatyöskentely eli reipasta menoa olisi luvassa. 
“Alkuverryttelyksi voltteja ja taivutuksia. Muistakaa kulmat!” mäkätin maneesin keskeltä ja katselin, kun ratsukot köpöttelivät kaviouraa pitkin. 
“Ottakaa ohjat tuntumalle ja pistäkää ne hevoset liikkumaan. Emmi, nyrkit pystyyn ja kantapäät alas! Sandy selkä suoraksi. Ja Rosanna katsoo sinne minne on menossa eikä pälyile ympäriinsä pöllön tavoin…”
“Okei, nostakaa kevyt ravi. Hyyyvä… Misak voisi vähä pidätellä Tuiskua. Menee liiankin reippaasti…” 
“Jonna, pidä ravi yllä. Älä anna Kakrun hidastaa. Pohkeita reippaasti vaan!” 
Kun kevyttä ravia ja harjoitusravia oli käyty parin kierroksen verran, oli aika aloitella laukkatyöskentelyä. 
“Molemmilla pitkillä sivuilla laukkaa. Puolessa välissä kokoatte laukan mahdollisimman rauhalliseksi ja myötäätte ennen sivun loppua”, neuvoin. 
No, eihän se oikein ensimmäisillä kerroilla oikein onnistunut, mutta parin laukkasivun jälkeen rupesi hommat sujumaan. 
“Sitten kolmikaarista kiemurauraa näiden kartioiden avulla. Keskimmäinen kaari mennään ravissa, eli harjotellaan vähä siirtymisiä. Helppoa kuin heinän teko!”
Sandy ohjasi Tuikun ensimmäisenä kiemurauralle. Suomenhevostamma teki työtä käskettyä ja nyökkäsin tyytyväisenä. 
Seuraavaksi oli vuorossa Emmi Ritan kanssa. Laukka ei noussut ensimmäiselle kiemuralle tultaessa, joten Emmi suoritti tehtävän ns. väärinpäin. Käskin tulla uudestaan ja tällä kertaa tamma nosti laukan mukisematta.
Fella sekä Tuisku pistivät ihan plörinäksi ja laukkasivat kartiot kumoon. Pudistelin päätäni hieman turhautuneena, kävin nostamassa kartiot takaisin pystyyn ja pistin ratsukot tulemaan kartiot uudelleen. 
“Pidättäkää jos näyttää et lähtee käsistä! Älkää antako niiden ratsujenne perseillä!” 
Jonna suoritti Kakrun kanssa tehtävän viimeisenä ja suoriutui siitä hienosti.
Otimme seuraavaksi laukkaympyröitä ja jatkoimme niitä kahdeksikoksi. 
“Laukanvaihto aina tässä minun kohdalla!”
Ratsukot tömistelivät ohitseni maltillisesti ja katselin heidän peräänsä tyytyväisenä. Hirveästi en moittimista löytänyt. Emmi olisi saanut ehkä hieman rentoutua siellä Ritan selässä, Jonnalla meinasi kädet nousta korkeuksiin ja Misakilla oli hieman ongelmia Tuiskun hallitsemisessa. Mutta muuten ihan jees…
Lopuksi otettiin loppuravit ja käynnit. Sekä hevoset että ratsastajat olivat hikisiä ja siitä tiesin, että he olivat oikeasti tehneet hommia.
“Kiitos kivasta tunnista! Nähdään taas!”

6.6.2015 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Emma
6.6.2015, sommarlov
Aurinko pilkisti tummien sadepilvien takaa, luoden varjoja sinne tänne. Tallipiha oli märkä rankkasateen jäljiltä, samoin tarhatkin. Sadehan meinasi mutasia hevosia, eli toisin sanoen nauttivia poneja ja henkihieverissä hikoilevia hoitajia. Mua jopa vähän jännitti, kun hengitin sateelta tuoksuvaa ilmaa ja vetäisin tallin painavan oven auki. Kuljin juuri alkeiskurssin aloittaneen ponitytön tavoin innostuneena pitkin tallia. Osa hevosista töllötti sisällä valmiina ohikulkijan rapsutettaviksi, joten innostuin rapsuttelemaan jokaista sisällä seisovaa otusta.
"Hei! Sä oot varmaan Emma, Kakrun hoitaja?" pienikokoinen, ehkä 160 senttinen nainen kysyi multa.
Käännähdin ympäri, jotta näkisin, kuka mua oikein kyseli.
"Joo, olen mä.." sanoin ja laskin tallikassini maahan.
"Okei, no hyvä. Mä oon Kiaran omistaja, alias Julia Luoti. Mila oli eilen, leirin jälkeen, bileissä, joten mun pitää näyttää sulle paikkoja", Julia kertoi nopeasti ja viittoi mut seuraamaan.
Julia kuskasi mut mitä ilmeisimmin taukotupaan, missä muutama muu tallilainen höpötteli omiaan. Kaikkien katseet kääntyivät kuitenkin mua kohti. Kerkesin tervehtimään kaikkia, ennen kuin Julia näytti mulle hoitajien lokerot.
"Valkkaa siitä joku noista vapaista kaapeista", blondi sanoi.
Nyökkäsin ja avasin kaapin, jonka oveen oli piirretty tussilla sarjakuvamainen poni & numero 7. Melko ahdas lokero oli täynnä tyhjyyttä ja Julia ehdottikin, että teippaisin kaapin oven sisäpuolelle kuvia vaikka Kakrusta. Ängin tallilaukkuni uuteen kaappiini sillä aikaa, kun Julia meni hakemaan jääkaapista kaksi kokistölkkiä.
"Ota siitä", pirteä naikkonen sanoi ja ojensi mulle punaista tölkkiä.
Kiitin Juliaa ja avasin kokikseni. 
”Mä haluaisin mennä nyt kattomaan Kakrua. Haluutko näyttää missä se asustaa?" kysyin siemaillen samalla limsaani.
Julia nyökkäsi. "Kakru on itse asiassa jo laitumella, voin viedä sut sinne."
Hörpimme juomamme loppuun. Kerkesin samalla tutustua Julian lisäksi Linneaan ja Veeraan. Kun olin nakannut tölkkini mustaan roskikseen, sanoin heipat Linnealle, sillä Veera lähti mukaamme laitumelle. Nappasin tallista matkaani harjapakin ja riimunnarun, jotta voisin tutustua Kakruun laitsalla, kukkien sekä vihreän nurmikon keskellä. Olin iloinen siitä, että ruunani oli laitumella, sillä siellä ei varmaankaan ollut hirveästi mutaisia piehtarointipaikkoja. Laitumille ei ollut kovin pitkä matka, koska se taittui nopeasti. Valkoiset Converset eivät kyllä olleet maailman parhaat tallikengät, sillä laitumelle päästyämme ne eivät olleetkaan enää valkoiset..
Julia vislasi laitumen portilla ja huuteli hevosten nimiä. Tiikerinkirjava ruuna nosti päänsä ruohon seasta ja höristi korviaan, muttei viitsinyt liikuttaa jalkojansa. Veeran hoidokki tuli sen sijaan villisti laukaten kohti porttia. Se teki kuitenkin äkkipysähdyksen ja kääntyi salamannopeasti takaisin kavereidensa luokse. Veera puisteli päätään ja nojaili aitaa vasten.
"No, istutaan tähän. Mä voin näyttää teille videota hevosten rallitteluista, kun ne pääsivät laitsalle", Julia tokaisi ja istahti kostealle nurmelle.
Istuin blondin ja bruneten keskelle ja katsoin videota Julian iPhonesta. Naurahdin kevyesti, kun Kakru spurttailu sinne tänne, selvästi erittäin iloisena. Kun minuutin - parin video oli päättynyt, hevosetkin tulivat katsomaan mille me oikein naureskeltiin. Kakru tuli joukon mukana. Nousin siis seisomaan ja silittelin Kakrun silkkistä kesäkarvaa, joka kiilsi puiden takaa pilkottavan auringon valossa. Napsautin riimunnarun kiinni ruunan riimuun ja tein vetosolmun aidan tolppaan. Käväisin hakemassa aidan taakse jääneen harjapakin laitumen sisäpuolelle.
Annoin pölyharjan lipua Kakrun karvapeitteellä. Koko poni oli puoliksi vihreä - se oli piehtaroinut nurmella oikein antaumuksella! Juttelimme vähän niitä näitä arkisen työn lomassa. Kun olin tsekannut hoidokkini vekkien ja kavioihin juuttuneiden kivien takia, päästin hevosen irti. Kakru ei kuitenkaan ymmärtänyt vapauttaan, vaan jäi norkoilemaan portille. Rapsuttelin ponia ja juttelin sille hiljaa kaikesta tulevasta, kunnes kuulin Veeran rääkäisyn kauempaa.
"Hemmetti!" Juliakin huudahti, kun Iippa juoksi jo metikössä.
Sitten tuli vauhtia villasukkiin. Veera töytäisi raollaan olevan portin kiinni ja pujahti sen ali hakemaan Iippaa, joka onnistui villiinnyttämään muutkin, myös Kakrun. Mäkin lähdin pyydystämään Iippaa ja piiritystekniikalla Julia sai lämppärin kiinni, takaisin tarhaan. Täällähän oli mukavasti menoa ja meininkiä... Mutta kesä, se oli ihanaa, ja tästä kesästä tulisi Kakrun avulla kaikista parhain! Niillä fiiliksillä lähdimme tavaroidemme kanssa kohti tallia.
Tallilla päätin siivota Kakrun harjoja, joissa oli talven jäljiltä irtokarvoja vaikka muille jakaa! Julia putsaili vieressäni Kiaran satulaa ja jutteli mulle Vaahtiksen muista tallilaisista. Pian päädyin hakemaan rikkalapion, sillä harjojen talvikarvatupot olivat varisseet satulahuoneen lattialle. Kun olin saanut siistittyä sekä harjat että harjapakin, otin käsittelyyni Kakrun hoitovihon, sillä sen kannessa ei ollut mitään.
"Tiedätkö sä mistä löytyisi paperia, jotain nuppineuloja ja kuvia Kakrusta?" kysyin Julialta ja näytin vihjailevasti Kakrun hoitovihkoa.
"Multa löytyy kaapistani se kaikki. Tule!" naisenalku hoputti.
Kipitimme kaappien luokse. Niiden luona ei ollut yhtäkään tallilaista, joten sain valikoida rauhassa muutaman kuvan Kakrusta. Nappasin kainalooni pussillisen nuppareita, paperilapun ja kuvat. Satulahuoneessa aloin sommittelemaan kuvia ryppyiselle paperille. Kun olin monen naurunremakan jälkeen onnistunut asettelemaan kuvat paikoilleen, lävistin yhden pienillä nastoilla ja liimasin toisen puolikuivalla pikaliimalla, joka lojui korkittomana lattialla. Tuhrustin vielä tussilla Kakrun tietoja paperiin.
"Valmis!"

22.3.2015 Ratsastustunti, kirjoittanut Sandy
Ponnistin jakkaralta Kakrun selkään.
-Ei kyllä mikään kamalan ihana selkä! huusin samantien kun Kakru lähti kävelemään.
-Mun tasapaino kun on mitä on, niin olkaa ylpeitä musta jos pysyn selässä! jatkoin.
-Nii onks se selkä niinku kamala vai ihana? Helena kysyi.
-Kamalan ihana, vastasin.
Leikimme alkuun erilaisia leikkejä, joissa kaikissa minulla oli ongelmia Kakrun innokkuuden kanssa.
-Rauhassa nyt poika, hoin sille melkein koko ajan.
Hipassa Kakrun innokkuudesta oli hyötyä, koska saimme helposti muut kiinni ja pääsimme nopeasti muita karkuun.
Seuraavana vuorossa oli pientä kisailua. Ratsukoiden piti suorittaa eräänlainen rata. 
Ensimmäisenä lähti Julia Kiaran kanssa, toisena Essi Villan kanssa. Minä olin vuorossa kolmantena. Hyppäsin alas Kakrun selästä ja aloitin pujottelulla, joka sujui oikein mainiosti. Hetken minulla kesti päästä pujottelun jälkeen selkään. Ohjasin Kakrun puomille, ja hidastin sitä ettei se nostanut laukkaa. Puomit, sekä kavaletti menivät aika p*rseelleen, mutta siitä sitten jatkettiin kananmuna tehtävään. Pääsin Kakrun kanssa toisiksi viimeiselle kartiolle, kunnes kananmuna tippui lusikasta. Tämän tehtävän jälkeen oli sokeripalan etsiminen jauhokiposta. Otin kypärän pois päästäni ennek uin alopin työntämään päätäni kippoon. Löysin sokeripalan melko nopeasti ja syötin sen jauhoisin naamoin Kakrulle. Sitten talutin ratsuni vielä maaliin.
-Oikein hyvä Sandy! Helena kehui meitä.
Viimeisenä olivat vuorossa vielä Milena ja Rino. 
-Noniin! Nyt kun kaikki ovat suorittaneet radan, kerron teille tulokset, Helena sanoi.
-Neljänneksi tulivaaaaaaat...Milena ja Rino!! Kolmansiksi sijoittuivat....Julia ja Kiara!! Helena huudahteli.
-Sitten....rummut olis nyt tarpeen.
-Helena!!
-Okeiokei. Toiseksi tulivaaat....Essi ja Villa, mikä tarkoittaa että Sandy ja Kakru voittivat!! Onneksi olkoon! Tässä sulle vielä suklaalevy palkinnoks, Hlena sanoi ja ojensi palkinnon minulle.
-Jeahhh, sanoin ja otin suklaalevyn Helenalta.
Loppuun hiukan vielä ravailimme ja sitten olikin aika lopetella.

8.2.2015 Ratsastustunti, kirjoittanut Julia
Jes! Vihdoin minun toimesta aluille pistetty poni kulki allani kuin mikäkin pieni porsas, laiskotellen, samalla kun roikotin jalkojani rennosti ruunan kylkiä myötäillen. Ruunassa tuskin oli emänsä kaltaisia piirteitä sitten lainkaan. Se oli lauhkea kuin lammas eikä ottanut kyllä alkuunsa mitään apuja tosissaan. Avotaivutuksissa sain potkia sisäpohkeeni todellisen syvälle ruunan kylkeen, että takapää pysyi omalla urallaan. Raviympyröillä Kakru alkoi jo heräillä horroksestaan, mutta silti sai tehdä kyllä kaikkensa että ruuna olisi säilyttänty temponsa tasaisena.
Kevennys oli täyttä helvettiä, suoraansanottuna, sillä reisissäni tuskin oli yhtään voimaa nostaa yläkroppaa ylös selästä. Yritin kuitenkin välillä Innan valvovan silmän alla jänistää tehtävästä, mutta joka kerta nainen tuntui vain huomaavan ja käski minun keventää korkeammalle.. Volteilla se oli todella vaikeaa ja tuntui, että kohtahan tässä oli jalat ihan krampissa! Toiseen suuntaan tehtävää ei helpottanut Kakrun kankeus, mutta lopulta Inna käski meidän istahtaa takaisin selkään, ettei ihan hikenä heti alkuun valuttaisi.
Jäimme Sammyn kanssa jakamaan pääty-ympyrää kauimmaiseen päätyyn. Laukannosto oli Kakrun kanssa haastavaa, joten sain pidätellä sitä reilusti mutta silti puskea sitä laukka-avuilla eteenpäin. Kakru vihdoin nosti laukkansa, mutta se oli hyvin tahmean tuntoista, ja jalat tuntuivat vain raahavan perässä. Hain askellajiin ensin pohkeilla vauhtia ja sitten ripeillä pidätteillä terävyyttä.
Vastakkaiseen suuntaan nostettu laukka oli helpompaa ratsastaa, ja Kakru alkoi hiljalleen keventyä edestä miellyttävämmäksi ratsastaa. Siitä lähdimmekin seuraavaan tehtävään, jonka piti olla Kakrulle helppoa, mutta ruuna ei oikein tajunnut loivan kiemurauran ideaa, joten jouduin ohjailemaan sitä ohjalla, kun pohjeapu ei mennyt läpi.
Kohta kaikki perässämme olivat pakkautuneet samaan päätyyn ja Inna käskikin loppuja keskeyttämään tehtävän ja jäämään toiseen päätyyn. Ympyröillä Kakru taipui jo näppärästi, eikä siirtymisissä ollut enää ongelmaa.
Kahdeksikko oli taas katastrofi , eikä Kakru oikein välillä tiennyt, mihin sen piti kääntyä, vaikka sitä kuinka yritin ohjailla ohjas- että pohjeavuilla. Kohta huomasimme taas, että toinen ympyrä oli miltei tyhjillään ja reippaat hevoset laiskempien heppojen perseissä kiinni.
Loppuverkassa poni tuntui roikottavan päätään nuutuneena, vaikkei tunnilla kovin vaikeita tehtäviä oltu edes tehty. Tosin pienellehän se oli vielä uutta, ja taputinkin ylpeänä kasvattiani sen pörröisen pehmeälle kaulalle kiitokseksi tunnista. 
Kiitos Innalle tunnista =)

4.2.2015 Ratsastustunti, kirjoittanut Pinja
Tarkoitus oli lähteä maastoon. Kakrun selkä oli ihan siedettävä ilman satulaa.
"Tulette minun perääni seuraavassa järjestyksessä: Iippa, Kakru, Eetu ja Huhu pitää perää!" Helena ilmoitti Tujun selästä.
"Muistakaa välimatkat!" hän ilmoitti.
Lähdimme matkaan. Olin heittänyt untuvatakkini pois ja jäljelle jäi vain fleece ja sen päällä oleva punainen KL huppari. Polkuja ei ilmeisesti oltu aurattu, sillä lunta oli ihan reilusti. Onneksi Lippa ja Tuju olivat edessämme... Puusta tippui lunta ja Kakru hätkähti, kun lunta tippui meidänkin päälle.
"Just... Ihan rauhassa Kakru.." juttelin pyyhkien lunta huppariltani. Pian kuului takaakin Iitan hytisevä ääni. Hänkin oli saanut lumipesun...
"Okei, nyt tullaan pellolle! Ja tiedättekö mitä! Omalla vastuulla saatte mennä semmosta vauhtia kuin itse haluatte! Pitäkää kuitenkin huoli että ette jyrää muita. Järki päässä kuitenkin pitää olla!" Helena ilmoitti.
Jes! Lähdin heti matkaan ja Kakrulla riitti virtaa. Teki se pienen pukkisarjankin innostuksesta. Olisin varmasti lentänyt, jos en olisi pitänyt harjasta kiinni. Helena huusi jotain, mutta en innoissani mitään kuullut, joten jatkoin laukkaamista. Olipa kivaa! 
Kukaan ei tippunut ja lähdimme rauhallisesti kotia päin. Tai no, Kakru olisi halunnut vain laukata, mutta sain ponin kuitenkin hallintaan. 

31.1.2015 Ratsastustunti, valmentajana Mila
"Ottakaa heti ohjastuntuma! Pistätte ne hevoset kuulolle heti ettekä anna laiskotella ollenkaan. Älä Steffy kuitenkaan anna sen Kakrun liian reippaasti mennä... Älä anna sen viedä sinua!" Helena komenteli, kun tuntilaiset olivat kiertämässä kaviouraa. Omilla hevosilla leirille osallistuneet Maisi ja Steffy oli istutettu tallin hevosten, Annan ja Kakrun, selkään jotta pääsisivät vähän muidenkin hevosten kanssa touhuamaan. 
"Tuikun kanssa kans saa olla tomerana ettei se lähde viemään sinua! Annalle vähän reippaampi käynti... Brenda menee hienosti, kuten myös Raimo!" 
Helena käski tehdä voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia ennen kuin kajautti ravi-käskyn. "Keventäkää ja tehkää niitä voltteja edelleen, myös päätyihin ympyröitä!"
"Julia P. rauhoita kevennys! Raimo saisi ravata vähän reippaammin. Annalla tosi hieno voltti, se oli oikeasti ympyrä eikä mikään soikio! Tuikku ei oio  niitä kulmia, ratsasta se oikein niihin kulmiin. Kakrulle tiukempi ohjasote..."
Sillä välin kun ratsukot ravailivat ympäri maneesia vaihtaen suuntaa aina Helenan käskystä, nainen rakensi pienen esteradan maneesin keskelle. 
"Okei! Kuten näette, tässä on kolme estettä. Matala okseri, pystyeste ja viimeiseksi taas okseri. Tulette nämä vuoronperään laukassa! Muut jäävät sille oven puoleiseen päätyyn pääty-ympyrälle ravaamaan harjoitusravia. Steffy ja Kakru aloittavat!"
Pilkullinen ruuna säntäsi hallitusti laukkaan eikä hypyissä ollut ongelmia tällä parivaljakolla. Kun Steffy ja Kakru olivat tehtävänsä suorittaneet ja palanneet uralle raviin, oli vuorossa Julia ja Tuikku. Hieman olisi saanut tulla rauhallisemmassa tahdissa tämä parivaljakko, mutta aivan käsistä estesuvusta oleva tamma ei lähtenyt. Raimo hyppäsi myös hienosti, mutta Sofiaa muistutin myötäämisestä sillä nyt tämä jäi hieman vetämään kimoa ruunaa suusta. Anna puolestaan tuli hieman laiskanlaisesti esteille eikä pystyesteelle tultu mitenkään mallikkaasti, jonka vuoksi puomit kolahtivat maahan. Käskin Maisin tulla uudestaan ja tällä kertaa tammallekkin löytyi pomppuvoimaa tarpeeksi. Brendakin vähän liiankin vauhdikkaasti tuli esteet, jonka vuoksi Julia P. ei aivan hyppyihin mukaan ehtinyt.
Kaikki tulivat esteet vielä pari kertaa niin ravissa kuin laukassakin, kunnes siirryttiin taas uralle ravailemaan. Helena teetti ratsukoilla siirtymistehtäviä sekä temmonvaihteluja. Hienosti ratsukot suorittivat nämä tehtävät ja pian olikin aika lopetella siltä kertaa. "Pitkät ohjat, jalustimet kaulalle ja pientä jumppailua siellä ratsujen selässä!"

17.1.2015 Ratsastustunti, valmentajana Inna
Hienoa, että edes suurin osa uskalsi tulla ilman satulaa. Aloitetaan ihan käynnissä ja tehdään pitkille sivuilla avotaivutukset. Muistakaa ulko-ohja ja sisäpohje tarkkoina. Sandy, nyt se Vilma ei tee mitään muuta kuin astelee suorana eteenpäin, käytä apuja! Rosanna tekee pidätteitä, ettei Vanil aivan kaahaisi eteenpäin, avot kuitenkin ihan ok! Sammy saisi mennä reippaammin, äläkä Essi jää roikkumaan ohjalle. Sitten lisätään päätyihin raviympyrät! Pitkät sivut yhä käyntiavoja. Bambilla hyvä siirtyminen ja Essi muistaa kenellä oikein on etuajo-oikeus… meinaan ympyrältä tulevalta, nyt Julia joutui takiaisi pysähtymään. Julia nyrkit pystyyn, nokka ylös ja puolipidätteitä enemmän, hyvä!
Sitten jatketaan uraa pitkin ja nostakaa ravi, kaikki keventävät! Rosanna vaihda kevennys ja Sandy jaksaa keventää koko ajan. Pinja kantapäät alas ja nyrkit pystyyn, tämän pitäisi olla sinulle helpointa, kun sinulla on satula. Julia nostaa persettään vain enemmän sieltä selästä ylös. Okei, tehkää sitten voltit sivujen keskelle niin, ettei kevennyksenne katoa mihinkään. Vilma kääntyy, kääntyy, kääntyy Sandy! Ja enemmän vauhtia siihen tammaan… kyllä pystyt keventämään. Hophop! Rosannalla menee hyvin. Pinja tee ylimääräinen voltti perään, jotta et huitele ihan siellä Vilman persauksissa. Vaihdetaan suunta, Julia edellä kokorataleikkaa ja sama jatkuu vielä tähän suuntaan.
Nyt kun kaikilla on jo hiki sopivasti päällä, voitte siirrellä käyntiin ja jakaantua kahdelle pääty-ympyrälle. Kakru ja Sammy toiselle ja Vilma, Bambi ja Vanil toiselle. Muistakaa pitää välit sopivina joko pienentämällä tai suurentamalla ympyröitä. Nostakaa sitten uudelleen ravi, tällä kertaa harjoitusravi ja valmistelkaa laukka. Sitten kaikki nostaa laukan, hop! Bambilla oli hieman tahmea nosto, ratsasta se takaisin kuulolle. Kakru saisi ottaa takajalkojaan enemmän mukaan. Sammy laukkaa oikein nätisti. Jahas, Vilma ei tainnut tykätä pukistaan päätellen eteenpäin avuistasi, hyvä, että sentään selässä pysyit. Vanililla saisit hieman lyhentää laukkaa, tempo on kuitenkin hyvä. Hyvä, vaihtakaa sitten käynnissä ympyröitä niin, että suuntakin vaihtuu ja nostakaa uusi laukka. Hienoa työtä kaikilla!
Nytkun olette yhä ympyröillä niin aina yksi ympyrällä olevista nostaa laukan vuorollaan ja tulee loivankiemuran pitkälle sivulle vaihtaen samalla ympyrää. Ympyrällä saatte kävellä, mutta tehkää vaikka väistöä koko ajan. Sekä päästäkää ympyrällä jo olleet ensin tekemään tehtävää ennen kuin menette uudelleen, niin kaikki pääsevät yhtä paljon. Seuraava saa nostaa laukan, kun edellinen on ylittänyt keskimmäisen kirjaimen. Julia ja Rosanna saavat aloittaa! Hyvä ja seuraavien pitäisi olla jo loivalla! Sandy pysy tarkkana, että Vilma säilyttää laukkansa. Essi saa tarkkana, ettei se Sammy vaihda laukkaa vaan tulee vastalaukassa, kuten kuuluu. Bambilla sisäpohje vahvempana kaarteessa, muuten oikein hyvä. Ja mitenköhän yhtäkkiä te kaikki olette siellä yhdessä päädyssä? No, vaihtakaa siellä suunta pienillä täyskaarroilla ja jatkakaa tehtävää! Ensimmäinen ja toinen saavat jättää täällä pääty-ympyrän tekemättä! Hyvä kaikilla sujuu. Siirrelkää sitten kaikki raviin ja tulkaa kahdeksikolle. Jaahas… nyt se Pinja ravailee yksinään tuolla toisessa päädyssä, kun te kaikki muut neljä olette toisella. Molempia ympyröitä saa ja täytyy ratsastaa!
No, niin siirrelkää sitten käyntiin ja päästäkää hiljalleen ohjia pidemmiksi. Venytelkää myös jalkoja ja muita jäseniänne! Kiitoksia tunnista, eiköhän me vielä törmäillä.

25.7.2014 Leiritarina, kirjoittanut Julia
Herääminen oli taas vaihteeksi yhtä vaikeaa kun edellisaamunakin, mutta tällä kertaa kello soi jo monta tuntia aikaisemmin. Petralle tuo herääminen oli niin helppoa, että hän sai hoitaa minunkin herättelyn kaupanpäälle.
"En todellakaan nouse, onhan siellä työntekijät sitä p*skanlapiointia varten...", mutisin ja pidin tiukasti tyynystä että peitostani kiinni, joita Petra niin ärsyttävästi yritti päältäni repiä. Lopulta koin paremmaksi vain nousta kuin kuolla kutituksen aiheuttamaan hapenpuutteeseen!
Muiden siivotessa sisällä karsinoita, siivosin Kakrun pikkumökin lisäksi omien sottapyttyjeni karsinat, tosin pikaisesti, sillä muut alkoivat pikkuhiljaa häipyä jo aamupalalle. Oli minunkin saatava osuuteni, ennenkuin edes vaivautuisin Kelmin selkään maastoon. Viimeisenä villahousuna viskasin siivouskamppeet takaisin paikoileen ja pinkaisin sisälle valittamaan yksinjäämistäni sekä armotonta nälkääni.
Poninperkeleen pelleilyn jälkeen olin taas tankkauksen tarpeessa, että hermoni eivät kiristyisi äärirajoille pikkukakaran kanssa. Sillä kun oli aivan samanlaisia piirteitä kuin emällään, joidenka kanssa saattoi muutaman kerran pinna palaa..
Sinistä pikkuriimua päässään kantava pilkkuponi tähyili tarhastaan varsin ilkikurisen oloisena. Heti paikalle saapuessani orii järjesti pienen shown ystävänsä Vinkkeli-Vinskin kanssa, jossa peppu heitti milloin minkänkinlaista kieppiä ympäriinsä.
"Riittää jo tommoset vatkausliikkeet.." nauroin ja tilaisuuden tullen ampaisin väliin nappaamaan pikkupollen kiinni. Ihmetyksissään Kakrun kaveri jäi pälyilemään tarhaansa keskenänsä, eikä pienistä hörähdyksistä kasvaneista kimeistä hirnahduksista tullut loppua.
Muiden leirihoitsut saivat harjaansa mitä hienoimpia kampauksia ja niitä koristavia kukkasia, mutta minulla ei ollut ainuttakaan ideaa Kakrun koristelemiseen. Ponin harja oli vielä niin tupsukkaista, ettei siihen saanut ainuttakaan lettiä edes yrittämällä. Muutenkin pikkukakara tykkäsi nakella päätään niin ahkeraan, että tuskin sen tukassa mikään kampaus olisi edes pysynyt. Lähdin tutkimusmatkalle kaapilleni, josta löytyi niin pinkkejä kuin muun punaisen sävyisiä rusetteja ja letityslenkkejä, sekä sormivärejä. Mitähän lie aikoinaan olin isompiin pilkkuponeihin tuhraillut.. No mutta perhana!
Raahasin värikkäitä pulloja ponin luokse, joka oli jo tylsistyksissään mussutellut käytävän ketjua. Silmiä pyöräyttäen näpäytin ponia tekemästä tuhoja, ennenkuin aloin leikkimään väreillä rinkuloita ruskeiden pilkkujen ympärille. Muutama ohikulkeva leiriläinen saattoi nauraakin idealleni mutta minusta se oli aivan mahtava. Siihen asti kun alkaisi sataa..
"Kaikilla on oikein nättejä käsihevosia kukkasineen ja kampauksineen, sekä tietenkin maalitäplineen, josta esimerkkiä näyttää Kakru.." Sari naurahti, arvioidessaan näyttelyiden kauneinta, joista lopulta ykkössijan vei Eetu. Noh, ehkä ensikerralla sitten..
Esterata oli minusta että Kakrusta mukavampaa kuin näyttelykehässä möllistely. Molemmat saimme juosta niin paljon kuin huvitti, eikä Kakrua pelottaneet puomit tai pujottelukepit. Utelias, jo toisen sukupolven pilkkupersuus saattoi muutaman kerran heittää värikästä peräänsäkin innostuessaan hyppelytehtävästä, että kanamunakin oli lähellä tippua lusikasta. Onneksi kuitenkin poni osasi käyttäytyä, mutta ilmeisesti olimme aivan liian hitaita ykkössijaan. En kyllä vieläkään ymmärtänyt mistä ihmeestä Jenny sai Tohveliin niin paljon vauhtia! Olimme kuitenkin tyytyväisiä sijoitukseemme ja Kakrukin tykkäsi päästä tekemään jotain, sillä se ei olisi millään malttanut jäädä tarhaansa palkinnonjaon ja pesutuokion jälkeen.

22.6.2014 Kiiun söpöynäytteyt, kirjoittanut Kiiu
Suloinen risteytys. Väri hauska. Ihana herasilmä.

22.6.2014 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut hilla
Laitettuani hevoset karsinoihinsa, tajusin, että karanneessa porukassa ei ollut näkynyt Kakrua, eikä Vinskiä. Päätin lähteä tutkimaan laidunta.
Laitumen etuaidassa oli ammottava reikä. Menin siitä sisään, sillä se oli nopeampi reitti. Huomasin toisessa päädyssä pienempiä kavionjälkiä ja pienen kolon aidassa. Tarvoin sinne suuntaan ja lähdin seuraamaan jälkiä. Ne johtivat suureen ja synkkään metsään, jonne epäröin astua, mutta rohkaistuin kun ajattelin nuoria varsoja yksin metsässä, hukassa.
Astelin syvemmälle metsälle. Yhtäkkiä jokin rasahti. Säikähdin kuollakseni, sillä olin kuullut, että metsässä liikkui karhu ja susilauma. Kyyristyin matalaksi ja suljin silmäni. Toivoin, että mikä siellä sitten olisikaan, ei huomaisi minua. Tunsin pehmeän töytäisyn selässäni ja onnistuin hädin tuskin hillitsemään itseni, jotten olisi kirkaissut. Katsoin hitaasti taakseni ja huomasin onnekseni tiikerinkirjavan varsan. Nappasin harjasta kiinni ja ryhdistäydyin. Kakrun takana oli onneksi Vinski ja lähdin taluttamaan kaksikkoa takaisin kotiin.
*****
Kun saavuimme tallille, Milakin oli saanut koko konkkaronkan kerätyksi ja sisälle odottelemaan aidan korjausta.
- Huh, säikähdinkin jo minne pikku pojat olivat kadonneet, onneksi löysit ne. Missä ne olivat? Mila kysyi.
– Tuolla takametsässä, ensin luulin, että siellä oli karhu, mutta onneksi siellä olikin Kakru, kerroin nauraen.
– No onneksi se oli Kakru, eikä karhu, muuten sinä et luultavasti olisi siinä, hän vastasi hiukan hymyillen.

9.6.2014 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut Lispe
Hyppelin viilentävässä kesäsateessa kohti orilaidunta. Päässäni keikkui kukkaseppele, jonka olin matkalla väsännyt. Pujahdin pientä oikotietä puskan läpi laitumien taakse. Hukkis söi vihreää heilutellen samalla häntäänsä. Vinski ja Kakru olivat köllimässä Jimmyn vahtiessa heitä. Uskaltauduin langan välistä laitumelle. Kukaan ei vielä huomannut minua, joten huutelin orien nimiä. yksi kerrallaan pää nousi ruohikosta, mutta laskeutui sitten takaisin. Sade oli kastellut heinät, jotka viiltelivät jalkojani kävellessäni varsojen luokse. Parin metrin päässä kyykistyin, etteivät varsat pelästyisi. Hyräillen jatkoin matkaani Vinskin luokse. Ori ei välittänyt mitään paijjatessani sitä kaulasta. Siirryin vähän ylemmäksi päähän. Vinski venytti päätään pitkälle kun rapsuttelin sitä mäkäräisten puremistä. Hihittelin ja rapsuttelin varsaa hetken, kunnes siirryin seuraavan rapsutettavan luo, eli Kakrun. Kakru kerkesi kuitenkin nousta jo ylös, joten rapsuttelin sitä hetken seisaaltani varsan nojatessa jalkoihini. Jimmy hiippaili taakseni ja haisteli minua niskasta. Naureskelin orin tempulle ja siirsin toisen käteni rapsuttamaan Jimmyä kaulasta. Vinski nousi myös ja tuli luokseni rapsutettavaksi. Hetken kerkesin kolmea ‘’varsulia’’ paijata, kun lauman pomo rynni paikalle. Hukkis hääti ensin Jimmyn ja sitten varsat pois. Ori nosti päänsä olkapäälleni ja alkoi hankaamaan sitä.
‘’Ai! tuo sattuu!’’ nauroin ja aloin rapsuttamaan Hukkista kaulasta.

11.5.2014 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut Lispe
Otimme mukaan kahdet kottikärryt ja kaikille talikot. Mina ja Tessa lapoimme paskaa samaan kärryyn ja inna ja Satu samaan. Pieni pihatto oli helposti siivottu. Tosin Kakru ja Vinski vaikeuttivat työtämme. Oripojat olisivat halunneet leikkiä. Rapsuttelimme ja lässytimme varsoille hekten, ennen kuin jatkoimme matkaa isolle pihatolle. Eetu juoksutti Tohvelia ja Sallaa ympäri tarhaa. Nuk seistä nökötti vain paikoillaan. Ponit hiljentivät kun huomasivat meidät ja Eetu tuli luoksemme. Hätistimme ponin pois. Tässä olikin sitten enemmän siivoamista…. Saimme siivota pihattoa melkein tunnin, ennen kuin se näytti edes jotenkin siedettävältä. Inna lupautui viemään kottikärryt. Tai ei oikeastaan luvannut, vaan naisen huono epäonni seurasi vainosi häntä ja Inna hävisi kivi, paperi, sakset-pelin. Inna työnsi lautoja pitkin kottikärryt ylös. Epäonni oli myös tässä kohdassa mukana. Inna sekosi jaloissaan ja tupsahti mahalleen lantakasaan. nauroimme mahat kippurassa kun Inna ei meinannut päästä edes ylös. Satu oli ainoa joka pystyi lopettamaan nauramisen ja menemään auttamaan Innaa. Inna nousi naama punaisena ja kertoi sitten lähtevänsä vaihtamaan vaatteet ja peseytymään. 

5.5.2014 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Mila
Vinski ja Kakru telmivät pihatossaan minun saapastellessa paikalle. Orivarsat lopettivat leikkinsä ja kipittävät aidan viereen tervehtimään minua.
- Mitä jätkät? höpötin varsoille ja yritin parhaani mukaan antaa molemmille yhtäpaljon huomiota kuin vain mahdollista. 
- Pitäiskö meidän lähteä pienelle kävelylenkille? Mitäs sanotte? Pitää vaan hakea joku toinen apuriksi, enhän minä teille kahdelle pärjäis, lässytin. 
- Tännehän sinä karkasit, kuulin Jessen äänen takanani. 
- Hei, tulit just sopivasti, ilahduin, vaikka hieman ihmettelinkin et mitä se mies minun perässäni kipitti. Luulin hänen lähteneen maastolenkkimme jälkeen talolle syömään ja ihmettelemään.
- Niinkö?
- Joo, lähdetäänkö käymään vielä pikkulenkki tuolla maastossa? Näiden kahden kauhukakaran kanssa, sanoin ja osoitin orivarsoja, jotka kilpaa yrittivät syödä toistensa riimuja.
- Käy, Jesse hymyili ja otti vastaansa minun ojentaman riimunnarun, joka kuului Vinskille.
Kakru antoi itsensä vaivatta kiinni, mutta Vinski meinasi ensin juoksuttaa Jesseä, mutta kun huomasi minun taluttavan kaverinsa ulos pihaton portista, se antoi miehen ottaa itsensä kiinni mukisematta.
Annoimme varsojen tutkia uusia paikkoja kaikessa rauhassa. Kello läheni jo kahdeksaa, joten mitenkään pitkää reissua emme voineet heittää. Enkä kyllä olisi jaksanutkaan.
- Mitenkäs kämpän etsiminen edistyy? kysäisin Jesseltä ohimennen. Missään nimessä en kyllä halunnut, että komistus pakkais tavaransa ja häipyisi, mutta tosiaan, mistäs sitä ikinä tietää.
- Ai, no tuota… En minä oikeastaan ole edes etsinyt vähään aikaan, Jesse sanoi. - Mikäs täällä ollessa.
- Niin kun on niin mahtavat kämppiksetkin, nauroin. - Jokamiehen unelma, kolme naiskämppistä!
Jesse hymyili leveästi ja nyökkäsi. - Niinpä juuri.
Hiljaisuus taas laskeutui keskuuteemme ja kuului vain orivarsojen pärskähtelyt, kun saavuimme erään pellon reunaan. 
- Ompa kivan näköinen taivas, tunnelmoin kun katselin taivaanrannan maalautuvan oranssin ja vaaleanpunaisen värin sekamelskaksi auringon laskeutuessa. Jesse seisahtui viereeni katselemaan auringonlaskua.
- Pitäiskö meidän lähteä takaisin? Jesse kysyi ja nyökkäsin. 
Samassa Kakru tönäisi minua niin, että horjahdin Jesseä päin. Mies nappasi minut nopeasti kiinni ja jäin hölmistyneenä “makaamaan” tämän käsivarsille.
Siinä me hetki tuijotettiin toisiamme, kunnes Jesse hieman varovaisesti kumartui minua kohti ja painoi huulet huuliani vasten. Tuhannet perhoset lehahtivat lentoon vatsassani ja olin varmasti punainen kuin paloauto. Mutta en kyllä tönäissyt Jesseä kauemmaksi - päinvastoin. 
Herkän hetkemme pilasi minun naurukohtaus.
- Noh? Jesse naurahti hämmentyneenä ja katsoi minua kummissaan.
- Toi kohtaus oli niin kuin jostain surkeasta romanttisesta komediasta, hihitin enkä saanut nauruani loppumaan. En todellakaan. Räkätin niin kuin joku mielipuoli koko matkan tallille. 
- Sekopää, Jesse hymyili, kun tirskuen irrotin narun Kakrun päitsistä ja annoin sen syöksyä Eljaksen luo, joka oli parhaillaan jakamassa pojille niiden iltaruokia.
- Siitä ei sitten puhuta, hihitin, kun Jessen kanssa kävelimme kohti taloa.
- Ei tietenkään, Jesse hymähti. 
- Okei, nyt naama peruslukemille, sanoin tuimasti kun avasimme ulko-oven. Koirat syöksyivät heti ovelle vinkuen ja haukahdellen. 
Silitin ja rapsuttelin kaikki elikot läpi ennen kuin raivasin tieni huoneeseeni niiden läpi.
- Suihku on mun, kuulin Jessen karjuvan huoneestaan. 
- Joojoo, me ollaan käyty jo! kuului Petran ja Innan vastaukset olohuoneesta. - Tuliko Mila jo sisälle?
- Tuli tuli! Jesse vastasi kävellessään huoneeni ohi pelkkä pyyhe ymärillään. Tahtomattani jäin tuijottamaan sitä jumalaisen näköistä kroppaa. 
- Tuutko mukaan? hän kysyi virnistäen nähdessään katseeni. Taas tuo kysymys. Eilenkin oli udellut tulisinko hänen mukanaan suihkuun, mutten kehdannut vastata siihen mitään - enkä kyllä ehtinytkään kun Inna oli paukannut paikalle.
- Jos noi kaks ei olis tuolla niin saattasin vaikka tullakkin, vastasin hiljaa.
Jesse nyökkäsi ja iski minulle silmää lähtiessään. Aaaaa, miksi sen pitää olla noin komea? Huoh. 
- Et sitten tuhlaa kaikkia lämpimiä vesiä, huikkasin Jessen perään. Jääkylmä suihku ois kyllä tehnyt tässä mielentilassa enemmän kuin hyvää. 
Laahustin keittiöön juomaan kupposen teetä ja näin syrjäsilmällä, kuinka Inna ja Petra kurkkivat oven raosta.
- Niin? 
- Oliko kiva päivä? Inna kysyi.
- Ihan normaali, mutisin ja kaadoin kiehuvaa vettä mukiin. 
- Vietit aika paljon aikaa Jessen kanssa, Petra totesi. - Me huomattiin että te lähitte varsojen kaa kävelylle..
- Niin? Vietänhän minä teidänkin kanssa paljon aikaa, nauroin. - Mitä sitten?
Petra huokaisi syvään ja katsoi Innaa kuin apua pyytäen. Inna tuijotti minua muka-vihaisesti ja yritti katseellaan saada minut murtumaan. 
- Ei se oo saanut, Inna totesi lopulta. - Ainakaan vielä.
Nakkasin Innaa käteeni osuneella talouspaperirullalla ja käskin hankkia elämän. 
Istahdin pöydän ääreen hörppimään teetä ja mussutin parit keksit enimpään nälkääni. Kuulin Jessen tulevan suihkusta ja päätin itse luikahtaa suihkuun.
Pesuhuoneessa tuoksui aivan Jessen suihkugeeli ja huomasin nuuhkuttelevani ilmaa niin kuin mikäkin sekopää. 
Nopeasti pesin itseni ja kipitin sitten omaan huoneeseeni pukemaan yövaatteet ylleni, jonka jälkeen kävin vessassa kuivaamassa hiukseni, jotta ne eivät olisi aamulla kuin milläkin harakalla. 
Vielä hampaat puhtaaksi ja olisin valmis yöunille. Huomenna pitäisi taas herätä aamutallin tekoon… 
Petra, Inna ja Jesse loikoilivat vaihteeksi olohuoneessa ja ilmoitin heille lähteväni nukkumaan, joten tv:n mölytasoa saisi hieman laskea.
Möngersin peiton alle ja kaappasin Tohelon kainalooni. Kännykkä piippasi viestin merkiksi ja ihmettelin, kuka pirkule siihen aikaan viestiä laittaa. Näytössä luki Jessen nimi ja vapisevin sormin avasin viestin luettavaksi.
“Saako tulla viereen, kunhan nämä kaks menee nukkumaan?”
Tuijotin viestiä hetken hölmistyneenä ja mietin, olisiko Petra ja Inna saaneet Jessen puhelimen käsiinsä. Se tosin oli aika mahdotonta, sillä Jesse oli tosi tarkka puhelimestaan eikä päästänyt kyseistä kapistusta näkyvistään ihan helposti.
Sydän tykyttäen kirjoitin vastauksen viestiin. 
“Saat.”
Eikös meidän pitänyt olla ihan vain kavereita?

2.5.2014 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut Petra
Sanoista teoiksi, pian Jimmy pörhisteli karsinassaan korvat kevyesti luimussa. Harjailin ohutta karvaa nopein vedoin, yrittäen päästä mahdollisimman pian kentälle riehumaan arabiristeytyksen kanssa. 
Tungin Jimmylle suitset suuhun pienen taistelun jälkeen. Jimmy hieman kummasteli normaalia “tiukempaa” suitsitusta: lännenratsastusta varten hankitut suitset siirtyivät sivuun ja nyt Jimmyn nenää painoi turparemmi ja otsalla kulki koristeellinen V-otsaremmi. Kiinnitin liinan orin suitsiin ja lähdin taluttelemaan kimoutuvaa pikkuoria ulos tallista. Matkalla kentälle ohitin Milan kyhäämän pikkupihaton, jossa Kakru paraikaa kiusasi Vinskiä, joka kävi päälle yleisen syyttäjän tavoin. Pikkupojat nujakoivat, joka sai Jimmyn säikähtämään, mutta tähän varautuneena sain orista kiinni tiukemmin ja ouoliksi raahaten vein pikkupihattoa kärkkyvän Jimpulan kentälle.

22.4.2014 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Mila
- Valmista! hihkaisin tyytyväisenä pyyhkiessäni enimmät pölyt ja tomut housun puntteihini. Katselin ylpeänä omin pikku kätösin rakentamaani pikkupihattoa, jonne majottaisin synttärilahjaksi saadun Kakrun ja Villan vielä nimettömän varsan, kunhan sen vieroituksen aika tulisi.
Nyt kyllä maistuisi olut ihan vain sen kunniaksi, että sain pihaton niinkin nopeasti kyhättyä pystyyn, mutta ei. Työt kutsuivat, tai oikeastaan Sari, joka huuteli minua avuksi jakamaan päiväheiniä.
- Tullaan tullaan!
- Noh, tuottiko se Jessen lähentely tulosta lauantaina? Sari kysyi, kun istuimme talon terassilla juomassa päiväkahveja sillä välin, kun hevoset mussuttivat päiväheiniään.
- Tä? älähdin.
- Niiiin, sinähän olit ihan koko ajan sen kimpussa, etkö sä muista? Sari purskahti nauruun.
Raavin päänahkaani mietteliäänä. En mä kyllä mitään lähentely-yrityksiä muistanut, Sari vitsaili! Eikö vitsaillutkin?
- Sä ET muista! Sari räkätti niin, että kahvit pursusivat jopa naisen nenästä ulos. - Hahahahah!
- Mitäs juotitte minut niin känniin taas! MITÄ minä oon tehnyt? hermostuin ja yritin jostain mieleni syövereistä kaivaa edes jonkinlaisia muistikuvia synttärijuhlistani. 
- Joo, ihan pakotettiin sut juomaan kaksin käsin boolia ja kaljaa! Sari naurahti. - Etköhän sä Mila ihan itse sitä alkoholia kurkustas alas kumonnut.
- Mutta MITÄ minä tein? 
- No, niitä perusiskuyrityksiä, kiehnäsit sen kainalossa koko ajan, kävit sen kanssa saunassa...
- Kävin MISSÄ?
- Saunassa! Väen vängällä halusit lähteä sen kaa saunomaan, Sari toisti.
- Oonko mä nähny Jessen alasti? kuiskasin häkeltyneenä. - MIKSI MÄ EN MUISTA.
- Ei, kyllä teillä oli ihan siveästi pyyhkeet ympärillä, tietääkseni. Tulihan ne Juuso ja Innakin sinne sitten, Sari kertoi. - Ja sitten te tulittekin pois sieltä kun ne kaks olivat ruvenneet toisiaan lääppimään.
- Hö. 
- En tiedä mitä sen jälkeen on tapahtunut kun minä ja Markus lähdettiin, mutta sanotaanko nyt näin että ei se Jesse ainakaan loppuillasta näyttänyt niin vaivautuneelta kun kiehnäsit sen kainalossa.
- Voi sonta, huokaisin. - Miksi te ette estäneet minua? 
Sari taputti minua äidillisesti olkapäähän ja totesi, että minua oli aivan turha estellä silloin, kun olin humalassa. Jos minä jotain olin päättänyt tehdä, niin minä myös sen tein. Perhana.
- Mä lähden Suden kaa maastoon, tuutko mukaan? kysyin Sarilta vilkaistuani kelloa. Hyvin ehtisi ennen tuntien alkua pienen lenkin heittää.
- Okei, mutta ketä mä saan lainata? 
- Ota Villa, pistetään sen varsa siksi aikaa Kakrun kaa tonne pihattoon riehumaan!
Sari innostui ajatuksesta ja pinkoi samantein hakemaan ratsuaan sisälle harjattavaksi. 
Hieman Villa hirnui varsansa perään, joka kuitenkin oli enemmän kiinnostunut uudesta kaveristaan kuin siitä, että emä lähti käymään jossakin ilman sitä.
Susi olisi halunnut mennä ensimmäisenä, mutta Villan tavat tuntien oli parempi, että suomenhevonen kulkisi tamman takana. Meidänhän oli tarkoitus käydä rauhallinen lenkki heittämässä eikä mitään kiitolaukkamaastoilua hevosten kisatessa keskenään.
- Vitsi mikä ilma, Sari huokaisi onnellisen näköisenä.
- Sanos muuta!
Tulimme tallille, hoidimme hevoset ja päästin Sarin lähtemään kotiin. Eljas norkoili tallilla tylsistyneen näköisenä ja komensi miehen hakemaan tunnille meneviä hevosia sisälle. Vakkarituntilaiset olivatkin ratsunsa jo sisälle raahanneet ja harjailivat niitä keskittyneen näköisinä.
- Ei satuloita sitten, Helena huuteli ohjeita. 
Menin taukohuoneeseen istuskelemaan ja törmäsin siellä Innaan sekä Petraan.
- Tytöt! karjaisin.
- Mitä me muka nyt ollaan tehty? Inna älähti hämmentyneenä ja katsahti kummissaan Petraan, joka vain kohautti harteitaan. 
- Kertokaa minulle mitä minä oon oikein tehny lauantaina Jessen kanssa? murahdin.
- Et mitään, kai, mutta kailotit kyllä isoon ääneen mitä haluaisit Jessen kanssa tehdä, Petra kertoi ja tunsin kuinka puna valahti kasvoilleni. 
- Eih...
- Kyllä.
- Kuuliko Jessekin?
- Kuuli.
- Voi v....
- Ei huolta, se otti sen ihan vitsillä, Inna lohdutti kun hakkasin päätäni sohvatyynyyn. Tyhmä, tyhmä, tyhmä!
- Nyt se on päätetty, mä en juo enää ikinä! vaikeroin. 
- Eiks se vappu oo kohta? Petra muistutti.
- Niin,  vappu. Mitä me muuten tehdään vappuna? Inna innostui.
- Luetaan raamattua ja veisataan virsiä! murisin.

19.4.2014 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Inna
Milan surprise stoori
(Inna)
Herätyskelloni herätti minut keskellä yötä aivan kuten olimme Julian ja Petran kanssa eilen sopineet. Kuulin viereisestä huoneesta yhä kuorsausta, joten mokomat olivat yhä ihan unten mailla. Launo ja Iineskin nukkuivat sikeästi sängyssäni, joka tuntui aina vain ahtaammalta, kun neitikoirakin kasvoi yhä. Launo heräsi, kun nousin ylös sängystä ja tervehti minua iloisesti. Rapsutin poikaa korvan takaa ennen kuin menin vaatekaapille. Vedin jalkaani farkut ja päälleni hupparin, jonka jälkeen hiippailin huoneesta viereistä huonetta kohti. Koputin ensin hiljaa, jonka jälkeen avasin oven. Julia ja Petra nukkuivat sylikkäin ja ensin en edes meinannut raaskia herättää heitä. Paskat! Minä herättäisin heidät oikein kunnolla! Kävin nopeasti hakemassa keittiöstä lasillisen kylmää vettä ja olin juuri menossa portaita ylös, kun Jesse käveli vastaani pelkät yöhousut päällä - oi, miksi talossamme asui noin komea mies?
“Mitä sinä teet?” mies kysyi ja virnistin hänelle.
“Shh.. Milaa ei saa herättää ja jos hän kysyy, niin lähdimme kaupoille.”
“Öh, Inna. Kello on puoli kolme yöllä..”
“Noh, Mila nukkuu kuitenkin kahteentoista”, sanoin ja olin jo menossa portaita ylös.
“Mitä teet tuolla lasilla?”
“Herätän rakastavaiset”, ilmoitin ja hipsin takaisin yläkertaan.
Pujahdin uudelleen Petran huoneeseen ja heitin lasillisen vettä naisten päälle.
(Petra)
Olin vaipunut syvään uneen pian sen jälkeen, kun Julia oli kömpinyt nukkumaan ja Inna oli vielä käynyt kuiskimassa meille, mikä oli toimintasuunnitelma. Mukavat uneni häiriintyivät hieman, kun kuulin viereisestä huoneesta herätyskellon räminän, mutta nukahdin hetimiten sen jälkeen vain saadakseni kylmää vettä niskaan. Meinasin alkaa kiljua, mutta Inna tukki suuni ja hyssytteli minua samalla kun mulkaisin hykertelevää naista. 
“Herätä Julia. Pitää lähtee aika vilkkaasti!” Inna supatti minulle ja hetken kuluttua aivoni alkoivat käydä ja aloin herätellä vierelläni uinuvaa Juliaa. Tyttö mumisi unisesti ja koitti kääntää kylkeä. 
“Tuonko toisen vesilasillisen?” Inna kysyi piruuttaan.
“Mä en haluu olla lähellä jos sen teet” naurahdin hiljaa, kammeten sitten tyttöystäväni ylös sängystä. Inna hipsi pois huoneesta ja minä ja Julia jäimme pukeutumaan. Olo oli kuin milläkin hämärähomma-ninja-varas-vakoojalla, kun napsautin yöpöydällä olevan lamppuni katkaisijaa ja himmeä valo täytti huoneen. Könysin vetämään jalkaani kolitsit, ylisuuren (ex-Erkin) hupparin ja tungin uniselle Juliallekin syliin kolitsit ja mustan paidan. Naya kehräsi sängyllä jaksamatta nousta, mutta tarkkaili suurilla silmillään emäntänsä sekoilua keskellä yötä. 
Saatuamme puetuksi hipsin alakertaan, jossa Inna veti juuri kät--- kenkiä jalkaan. 
Hipsimme pihamaalle rukoillen, etteivät koirat alkaisi haukkua. Sullouduimme Innan autoon, jonka nainen oli aiemmin ajanut pois näköetäisyydeltä talolle, jottei valo herättäisi tulevaa muumiota. Tai, kellohan oli jo yli puolenyön, joten Mila oli jo muuttunut muumioksi. 
(Julia)
Ainiin, pitikö meidän hakea se Milan lahja? Onneksi se oli pitkään Milan hohoilema juttu ja nyt hän myös saisi sen!
Inna käynnisteli autonsa kaukana, milteipä tien varressa ja suuntasimme matkamme kohti pientä maalaistallia, jossa pikkuorimus odottaisi lähtöä uuteen kotiin.
Auton pysähdyttyä tallin ulkovalot syttyivät automaattisesti päälle. Johdattelin toiset pimeähköön talliin, jossa muutama pikkuruinen poni veteli sikeitä, pilkulliset ponit rapsuttelivat toistensa harjantyveä kalterittoman karsinan seinämän ylitse, ja enemmän kirjava pikkuorii yritti nuokkuen pysyä hereillä emänsä jalkojen juuressa.
"Tässä se nyt on!" Sanoin naurahtaen ja automaattisesti Inna ja Petra syöksähtivät rapsuttamaan poitsua, lässyttäen samalla jotain todella äklösöpöjä juttuja. Pöllähtänyt ponivarsa sai monia typeriä lempinimiä, kun aloimme mietiskellä tälle niin-hienolle-risteytykselle ihan oikeaa nimeä.
"Oisko joku.. Kinderi Suprise mitään? Ihan näin pääsiäisen kunniaksi.." kikatin samalla kun tytöt taluttivat pikkuponin käytävälle paijattavaksi. Olihan sitä jo käsitelty monet kerrat ja se osasi olla tosi rohkeasti yksinkin, silloin kun mamma oli ulkona liikutettavana. Onneksi Bruni ei ollut moksiskaan lapsensa "varastamisesta", vaan jatkoi edelleen kaverinsa rapsutusta.
"Se on surprise, Julia.." Petra huomautti, samalla kun pujotti vaavalle sinistä rusettia kaulaan. 
(Inna)
Autoin Petraa solmimaan rusetin kunnolla kiinni.
“Onhan Kinderikin oikeesti Kinder”, huomautin. “Ja tuo oli loistava nimi! Kannatan sitä!”
Pääsimme hetken kuluttua yhteisymmärrykseen, että nimeksi tuli Kinderi Suprise aka Kakru. Koristelimme oripojan todella hienoksi sinisillä nauhoilla. Muut tallissa olevat hevoset nukkuivat yhä - ihme, etteivät olleet heränneet meidän kikatteluun. 
(Petra)
Tuhahdin kaksikolle, joka päätti nimetä varsan todellakin Supriseksi. Nyt hei oikeesti. Okei, kyllähän minäkin siihen suostuin puolustelujen ja Julian koiranpentuilmeen jälkeen ja pian pujotettuani varsan täplikkääseen kaulaan rusetin, kurkkasin pihamaalle. Ulkona oli hiljaista ja pimeää, sillä pihavalo oli sammunut. 
“Minne me nyt Kakru viiään? Eikai sitä voi tyrkätä minnee Vaahterapolkuun… ” kysyin naisilta vaistomaisesti kuiskaten samalla kun Julia laittoi pikkuherran päähän sinistä riimua ja Bruni oli lopettanut Pepin rapsuttamisen ja tunki turpaansa puolivuotiasta varsulia kohden - ei mamma tiennyt minne Kakru nyt joutuisi! 
(Julia)
Viimeisen pusun annettua mammalleen ponski oli valmiina lähtöön! Äiti ei edes jäänyt hirnumaan perään, ja Kakru reippain askelin seurasi riimunnokassa tyttölaumaa ulos asti. Lukitsin oven perässäni, että muut pienet poninpässykät saivat rauhassa jatkaa yöuniaan. Mutta mitä vielä Kakrulla oli muita ajatuksia mielessään. Varmasti koko tallin väki heräsi, kun ulos päästyämme Kakru aloitti melkoisen hirnunnan ja vempuili riimun varassa kuin mikäkin penikka.
“Hiljaa! Tällä menolla jäät yöksi ulkoruokintaan“, karjuin ja kohta työnsimmekin pikkupollen traileriin yhdessä tuumin; yksi veti riimusta ja loput työnsivät pyllystä. Pikkukorvat kääntyivät miltei ympäri oriin päässä, kun puoliksi herasilmäinen vauva ihmetteli uutta ja ihmeellistä paikkaa.
“Entäs jos mä jään tänne sen kans?“ kysyin, kun Inna ja Petra iskivät takapuomin kiinni sekä nostivat rampin ylös. 
“Senkus!“ Inna sanoi ja paiskasi viimeisenkin takaluukun kiinni. Minä hakeuduin lattialle istumaan, heti pikkuvarsan viereen. Sen säälittävä hirnunta loppui kuin seinään ja vaihtui tyytyväiseen hörinään, kun rapsuttelin sen silkinpehmyttä vauvakarvaa kyljestä.
(Inna)
Hyppäsimme Petran kanssa autoon, minä tietysti ratin taakse.
“Sitten ajetaan mahdollisimman epätasaisesti, että Julia saa pompottavan kyydin”, naureskelin vitsillä.
Lähdimme ajamaan takaisin Vaahterapolkuun, jossa oli yhä aivan pimeää. Kai Jessekin oli jo painunut takaisin nukkumaan. Ajoin valot sammuksissa tallin viereen, jossa hyppäsimme ulos autosta ja menimme avaamaan traileria. Laskimme rampin alas ja Julia kömpi ylös trailerin lattialta.
“Kiitos ihanan tasaisesta kyydistä”, tämä mutisi.
“Ole hyvä”, sanoin. “No, niin napataan tuo Suprise ulos ja tehdään Milalle pieni yllätys”, naurahdin.
Julia talutti pikkuisen orivarsan ulos trailerista ja lähdimme sitten kohti taloa. Aivan, olin jälleen saanut loistavan idean, josta Mila varmasti tykkäisi. Petra meni edeltä avaamaan talon ulko-oven ja me sitten suostuttelimme Kakrun tulemaan sisälle taloon. Siinä vaiheessa emme olleet enää kauhean hiljaisia. Wienna ja Mico tulivat räksyttämään hevoselle ja syssyttelimme heidät hiljaisiksi. Hiivimme niin hiljaa kuin pystyimme - eli äänekkäästi - kohti Milan huonetta. Olimme juuri päässeet Milan huoneen ovelle, kun viereinen ovi aukeni ja uninen Jesse asteli ulos - aina tuokin oli kaikkialla väärään aikaan…
“Mitä helvettiä?” mies ähkäisi, kun katsoi varsaa.
“Se on Milan lahja”, nauroimme.
“Okei…. Mila tappaa teidät.”
“Pyh”, sanoi Petra.
“Pah”, sanoin minä.
“Niin tappaa”, sanoi Julia.
Siitä huolimatta, hivutin hiljaa Milan huoneen oven auki ja Julia talutti oripojan sisään.
Vedimme syvää henkeä ja karjaisimme kaikki kolme yhteen ääneen: HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ MILA!!
(Petra)
Nauroin Milan uniselle, säikähtäneelle ja hieman ärtyneellekkin naamalle. Nainen kurottautui painamaan valot yöpöytänsä lampusta ja hetken räpyteltyään nainen tuntui tajuavan, kuka, tai mikä, vieressämme seisoskeli. Pilkkupenska Kakru hörähti hämmentyneen oloisena ja Mila tuijotti yhä varsaa. Saatoin melkein nähdä, kuinka naisen aivot raksuttivat ja yrittivät selittää edessä olevaa näkyä. 
Mila avasi suunsa karjaistakseen jotain, mutta ennen kuin äänikään ehti kuulua, lähdin itse puolijuoksua keittiöön haluamatta olla huudon kohteena. Aioin hakea jääkaappiin sullomani synttärikakun, jos se vaikka lepyttäisi Milaa herättämisestä ja todennäköisesti varsasta huoneessaan. 
(Julia)
“Siis… Mitä hittoa?!” Mila sai sanotuksi ja kömpi peittonsa alta ylös. Petra kuitenkin kerkesi liueta paikalta poies, ja minä sekä Inna jäimme kuuntelemaan tulevaa.. noitumista.
“Niin! Etkös sä sen Brunin varsan halunnut?” pidättelin naurua ja pörrötin pikkuoriin valkeaa etutukkaa. 
“No kyllä, mutten ainakaan mun omaan makuuhuoneeseen!” Toinen tuhahti ja minä purskahdin jo nauruun. Inna piti pokkansa parhaansa mukaan.. eli huonosti. 
(Inna)
Nauroin niin, että mahani oli pian kipeä. Mila jatkoi yhä vaahtoamistaan, kun Petra ilmestyi makkariin mukanaan synttärikakku ja enkelin hymy kasvoillaan. Petra laski kuitenkin varovasti kakun Milan sängylle ja sen viereen kupillisen kahvia - mokoma yritti parhaansa mukaan päästä syytteistään eroon.
“No, helvetti, jos tuon otuksen emä on Bruni, niin kuka on isä?”
Siinä vaiheessa repesin jälleen, kun olin juuri saanut melkein pokkani pitämään.
“Eetu”, Petra kertoi.
“Eetu? Minun Eetuni?”
“No, ei nyt sentään!” Petra sanoi. “Minun suokki-Eetuni!”
Huomasin, että Milan oli jo siinä vaiheessa vaikea pitää itsekään pokkaansa. 
(Petra)
Hihittelin muiden mukana, vaikka minun oli tarkoitus olla niin kilttiä-pikku-Petraa-jolle-Mila-ei-voisi-olla-vihainen. Varsa alkoi jo hermostua ja pikkukoni steppaili riimunnarun päässä rauhattomasti, jolloin Julia alkoi hyssytellä varsaa. 
Mila alkoi leikellä kakkua mutisten jotain itsekseen, jaellen meillekin paloja kakusta. Orivarsa yritti hamuta pehmeästi kakkua, mutta Julia vei kakkulautasen pois orin ulottuvilta. 
Jesse kurkkasi hieman arasti ovesta, kuin odottaen, että löytäisi kolme ruumista ja varsan, mutta todetessaan, ettei murhia ollut tapahtunut mies astui sisään - yhä yövaatteissaan, eli puolipukeissa - jolloin Milan ilme kirkastui ja nainen kutsui kämppiksensä sisälle huoneeseen ja tyrkkäsi miehelle lautasen käteen. Milan ilmeestä päätellen naisen päässä risteili ties mitä ajatuksia, jolloin minä ja Julia aloimme jälleen hihittää. 
(Julia)
Minun ja Petran hihitys vain yltyi, kun Milan vähemmän tai enemmän silmäänpistävät katseet vaihtuivat intensiiviseksi Jessen tuijotukseksi. Kohta nainen itsekin huomasi tuijottavansa ja käännähti kyseenalaistamaan kikatustamme.
“Mikä on niin hauskaa? “ Hän sanoi, pieenenpieni puna poskilla, muttei onnistunut saamaan meitä hiljaisiksi. Tuhahtaen Mila kääntyi takaisin syömään kakkuaan.. Tai sitten ei. Kohta kermavaahtoa ja kosteaa kakkua oli joka puolella, kun synttärisankari päätti antaa meille kakkupesun. Innakaan ei siltä välttynyt, ja hänen räkätyksensä loppui kyllä heti kun kakkua oli ympäri hänenkin naamavärkkiä. Jesse ja poninperkule Kakru taisivat olla yhtä hämmentyneitä meitä hulluja akkoja katsellessa.. 
(Inna)
Olimme kaikki muut aivan kakun peitossa, paitsi Jesse ja Kakru. Jesse oli ilmeisesti sodan syttyessä sulkenut oven ja äänien rauhoituttua uskaltautunut takaisin sisälle. Minä istuin maassa ja nauroin aivan liikaa - vatsalihaksia jo kramppasi. Pieni sekasikiö alkoi olla jo hermostunut, joten Julia lähti kuskaamaan oria yksityistalliin, jossa ainakin vielä eilen näytti olevan tyhjä karsina.
“Hei! Ette mene minnekään ennen kuin sotkut on siivottu!” Mila huusi peräämme, kun mekin lähdimme Petran kanssa jo vaihtamaan puhtaita vaatteita.
“Sori, Mila”, sanoin ja iskin silmää leikkisästi. “Sinä aloitit. Jesse varmasti auttaa sinua mielellään!” naurahdin ja taputin hujoppia olkapäälle.

©2019 Virtuaalitall Galaksi - suntuubi.com