Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tige

     

© H VRL-14527 ja Anne L.
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Nimi

Tige

Omistaja

Iitu VRL-14497

Rotu, skp

Huzulponi, tamma

Ex-omistaja

Hannah Nyman VRL-14527

Väri, säkäkorkeus

Hiirakonkirjava, 140 cm

Kasvattaja

Helge L.

Syntynyt, ikä

10.06.2013 Puola 5v (Suomi 2018)

Koulutustaso

Ko HeB Re 100 cm

Voittosumma

0 v€

Painotus

Yleispainotteinen

Rekisterinumero

VH18-106-0001

#PKK2724  
 

Meriitit

Meriitti - pvm - tilaisuus - arvostelu

Luonne


Historia

Hannahin ylläpitoponin lähdettyä takaisin omistajalleen siitostammaksi ja Shaleafin lähtiessä uuteen kotiin, päätti tyttö ostaa itselleen 4- vuotiaan huzulponitamman Tigen. Hannah muutti Tigen kanssa Seppeleen ratsastuskouluun 10.4.2018

Ponin kasvettua Hannahille liian isoksi, meni se myyntiin ja loppujen lopuksi siirtyi Iitulle.


Varo vaan - söpö ulkokuori pettää. Tige on kauniista ulkomuodostaan huolimatta varsin riiviömäinen ponitamma, joka pilailee mielellään ihmisten kustannuksella. Se on todella fiksu poni ja keksii usein tylsistyessään kaikenlaista kivaa muiden päänmenoksi. Ihmisten testaaminen, näykkiminen, luimistelu, karkailu tarhasta ja muu metkuilu on arkipäiväistä Tigen kanssa. Ruokaa rakastava ponipallero on kuitenkin karatessaan varsin helppo kiinni otettava ja on aika altayksikön ruokaämpärillä, kun sitä kerran heilauttaa. Missään nimessä Tige ei ole vihainen tai satuta ihmistä tahallaan, se vaan tuppaa hakemaan huomiota väärällä tavalla. 

Ratsuna Tige on tulinen ja kiitää kuin luotijuna, heilautellen peräpäätään kevyesti ilmassa. Ponitamma ottaa kaiken ilon irti, mikäli huomaa ratsastajan olevan epävarma. Siksipä se ei sovellu lainkaan aloittelijoille. Alun testaamisen jälkeen ja  saatuaan ponin takaisin ruotuun, kuoriutuu siitä yhteistyökykyinen ja miellyttävä ratsu, jonka kanssa on ilo tehdä töitä. Tige tykkää esteiden hyppäämisestä ja siihen se suhtautuukin ylitsepursuavalla riemulla. Ponitamma on myös maastovarma ja kulkee maastossa niin yksin kuin kaverinkin kanssa.

Historia ja tekstit © H. VRL-14527

Sukutaulu (evm)

i. Hettor evm
huzul, rn, 131cm

ii. Sooty evm
huzul, rtkrj, 131cm

iii. Rufa evm

iie. Zima evm

ie. Ingel evm
huzul, rn, 137cm

iei. Broody evm

iee. Kwiat evm

e. Wandalizm evm
huzul, hrkkokrj, 140cm

ei. Vapper II evm
huzul, hrkko, 139cm

eii. Roosa evm

eie. Heelium evm

ee. Vale evm
huzul, mkrj, 136cm

eei. Tume evm

eee. Neelama evm

 

Isälinja: Hettor - Sooty - Rufa
Emälinja: Wandaliazm - Vale - Neelama

Sukuselvitys

Isä Hettor on komea huzulponi, joka on ruunattu myöhemmällä iällä, sen siirtyessä ratsastuskouluun tuntikäyttöön. Poniruuna on luonteeltaan oikea kultakimpale ja todellinen estetykki. Tuo vain 131cm korkuinen ponimus kantaa niin nuoret kuin vanhemmatkin poniratsastajat selässään - vailla pelkoa siitä, että jotain sattuisi. Ennen ratsastuskouluun siirtymistään Hettor kilpaili este- ja kouluratsastuksen parissa hyvällä menestyksellä. Kasvattajan siirtyessä kuitenkin uudempiin sukupolviin, päätti hän ruunauttaa ja myydä Hettorin.

Emä Wandalizm on kaunis hiirakonkirjava huzulponi tamma, joka on luonteeltaan varsin riiviömäinen kiusanhenki. Wandaksi kutsuttu ponitamma on selvästi periyttänyt ikävää luonnettaa kolmelle jälkeläiselleen, mutta hyvinä puolina ovat tulleet myös tulisuus, rohkeus ja kapasiteetikkyys. Wandakin kilpaili aikoinaan aktiivisesti metrin luokkia hyvin menestyen. Poni oli mainio kisaponi siihen saakka, kunnes se alkoi heittämään ratsastajat järjestään alas selästään. Se oli tympääntyny ja kipeä selästään, joten se päästettiin kisaeläkkeelle ja siirrettiin siitoskäyttöön.

Jälkeläiset

Syntynyt

Skp & nimi

Isä / Emä

00.00.0000 skp. Nimi Emä tai Isä
 

Kilpailukalenteri

 Näyttelyt

15.5.2018 ~ PKK ~ Saariston hevosopisto ~ Muu kuva: Poni & arkinen aherrus ~ kaneli ~ KP
15.6.2018 ~ PKK ~ Saariston hevosopisto ~ Muu kuva: rentoilukuva harvinaisille roduille ~ Anne ~ LKV - KP (EM: Tarinallisuus)
31.10.2018 ~ PKK ~ Seppele ~ Muu kuva: ratsastuskuva ~ Anne ~ KP

Villit kilpailut / esteratsastus (3 sijoitusta, joista 0 voittoa)
pvm järjestäjä luokka tulos
29.7.2018 Längelmäen ratsastuskoulu 40 cm 3/5
25.8.2018 Längelmäen ratsastuskoulu 40 cm 3/4
26.6.2018 Seppele puomi / ristikko 2/3
Cup-sijoitukset (0 sijoitusta 0 eri jaoksesta)
pvm jaos-cup / järjestäjä luokka tulos
31.10.2018 Villi-Cup / Adina 40 cm 0/00

Muuta huomioitavaa & Päiväkirja

© OddPixel

Tarhataan kaverin kanssa tai laumassa, riimu päässä
Pakkasella alku- ja loppukäyntien aikana loimi niskassa
Loimitus tapahtuu sään mukaisesti, sateella sadeloimi kaulakappaleella, talvella toppaloimi kaulakappaleella ja mahdollisesti fleeceloimi alle, tallissa talvisin talliloimi ja laitumella ötökkäloimi-ja/tai ötökkähuppu, mikäli ötököitä on paljon.

15.11.2018 Tige, kirjoittanut Iitu
Selasin keskustan foorumia kaikessa rauhassa, kunnes bongasin ilmoituksen Hannahin myytävästä ponista. Menin heti kiinnostuksissani tutkimaan ilmoitusta ja huomasin yllätyksekseni Tigen olevan myytävänä. Tämän ponin elämää olin seuraillut hiljakseen jo pitkään ja tykästynytkin ponin veikeään luonteeseen ja hassuihin luonteenpiirteisiin. Päätin tehdä ponista heti tarjouksen Kiuruniittyyn...
Lopulta parin päivän päästä pieni Huzulponitamma Tige asteli ulos trailerista Kiuruniityn sisäpihalla katsellen kummastuneesti ympärilleen. Hannah jätti ponille jäähyväiset kyyneleet silmissään. Minä kuitenkin lupailin lähetellä terveisiä ja että hän saisi tulla moikkaamaan ponia iana kun halusi sille tallille minne Tige sitten ikinä majoittuukaan. Unelmieni ponin ostotarjous oli mennyt läpi ja se oli päässyt muuttamaan tallilleni. Olin super iloinen! Olin päättänyt viedä Tigen jollekkin tallille yksityiseksi valmentautumaan kanssani, joten poni ei vielä muihin päässyt tutustumaan. Seuraavaksi alkaisi yksityiskarsinan metsästys ja ponin kanssa yhteyden etsiminen.

15.6.2018 Saariston hevosopiston näyttely (luokka 7), kirjoittanut Anne
"Upea, luokkaotsikkoa tukeva piirros. Paljon tarinallisia yksityiskohtia."

00.00.000 Seppeleen kisat, kirjoittanut tuomari
"Kontrolli vaihtoihin, vaikka ravin kautta mennäänkin. Pukittaa paikka paikoin."

10. huhtikuuta 2018 | Täältä me tullaan, kirjoittanut Hannah
Se oli kolea ja sateinen maanantai iltapäivä, kun mä luin yksityishaun tulokset ja sain ilokseni todeta olleemme Tigen kanssa tervetulleita Seppeleen ratsastuskouluun. Ponipalleroni sai karsinapaikan suositulta ratsastuskoululta ja se tunne oli aika hassu, eikä sitä voinut oikein sanoilla kuvata. Tuntui kuin kaikki olisi ollut vaan pelkkää unta, josta en ole vieläkään herännyt.
Kun varmistus tallipaikasta oli saatu - aloin odottamaan tätä päivää, kuin kuuta nousevaa. Tänään hakisin Tigen pieneltä maalaistallilta, jonne ponitamma oli viety etsimään uutta kotiaan, kun se saapui pari kuukautta sitten Puolasta Suomeen. Ja mitä Tigen historiaan tulee - on se vielä hämärän peitossa. Mä kuitenkin vannoin itselleni ponia ostaessani, että tulen selvittämään sen historin kauttaaltaan, olipa siihen pistettävä kuinka paljon rahaa tai aikaa tahansa, tai matkustettava vaikka rapakon toiselle puolen. Mä olin valmis kaikkeen, aivan kaikkeen.
Hakupäivän koittaessa Heidi oli tullun mun apukädeksi. Vaaleaverikkö kantoi aamuvarhain apunani pahvilaatikoita auton takakonttiin. Yöllinen pakkanen oli jäädyttänyt vielä eilen loskaisena ja upottavana olleen pihan petolliseksi luistinjääksi. Onneksi horisontissa nouseva aurinko tuntui jo lämmittävän hieman.
"Teillä oli hienot yhteiset vuodet Lollin kanssa", Heidi tokaisi valmistautuessaan nostamaan suurta pahvilaatikkoa. "Tiedäthän - ponilla alkaa olemaan ikää sen verran, että sen oli jo aika siirtyä kisaeläkkeelle ja jatkaa elämäänsä siitostammana", vaaleaverikkö jatkoi.
"Joo", tokaisin vaisusti lähtiessäni kävelemään Heidin kanssa samaa matkaa autolle.
"Ei kai tämä johdu nyt tästä?" nainen kysyi varovaisesti, kuin pelkäisi minun räjähtävän silmille.
"Ai mistä?"
"Siis ettet ostanutkaan sitä laadukasta ratsuponi tammavarsaa, jota kävit katsomassa?" Heidi selvensi nopeasti.
"Aa, ei tietenkään. Tietysti mä jatkan kilpailemista, mutten niin korkean riman kanssa kuin aiemmin. Kunnianhimoisuus mikä minussa on ollut, on hiipunut. En enää koe niin pakollista tarvetta kilpailla hikihatussa ja kerätä pitkiä meriittilistoja. Haluan panostaa Tigen kanssa yhteiseen kivaan tekemiseen", hymähdin rentona.
"Se on minulle ihan okei, jos sä oikeasti sitä haluat", Heidi tuumasi laskiessaan pahvilaatikon takakonttiin. "Se oli sitten siinä", hän tokaisi lopulta huojentuneena, kun viimeinen pahvilaatikko oli saatu auton kyytiin. Rankin osuus oli tässä ja nyt oli aika lähteä hakemaan itse poni, joka oli jäänyt venailemaan kyytiä myyjän tallille. 
Istuessani pelkääjänpaikalle, aloin tahtoamattakin jännittää. Mulla oli ollut elämäni aikana kaksi ylläpitoponia ja oma hevonen, mutta silti uuden oman ponin hakeminen jännitti kuin kerta olisi ollut ensimmäinen. Syvään huokaisten vedin turvavyön kiinni ja auton startatessa käyntiin, kaasutimme pois tutusta pihasta.
Kirkkaan auringon paistaessa kohtisuoraa silmiin, käänsin radiosta soivaa musiikkia isommalle. Huulta purren käänsin katseeni takaisin ikkunaan, josta avautui eteeni keväinen maisema. Alkukevät on ehkä vuodenajoista rumin, kun lumet vasta sulavat ja luonto on alaston. Mutta hienointa aikaa on taas se, kun luonto alkaa heräämään eloon ja näkee kuinka kaikkialla alkaa taas vihertämään, pitkän ja ankaran talven jälkeen. Tästä vuodesta tulisi varmasti ikimuistoisin.
"Oliko se tuo ristaus?" Heidi kysyi ratin takaa, silmäillessään vasemmalla olevaa kulahtanutta puukylttiä.
"Joo, on se tuo", totesin ääni väristen, kun tajusin olevamme pian perillä.
Lyhyen soratiepätkän jälkeen saavuimme vaatimattoman tallin pihaan. Vastassa oli tukevahko nainen, joka heilautti kättään meille tervehdykseksi. Muistin naisen liiankin hyvin, olinhan minä käynyt koeratsastamassa Tigen vasta hiljattain.
"Terve, pääsitte perille", nainen naurahti äänekkäästi, kun nousimme ulos autosta.
"Joo päästiin. Tiet on onneksi sulat, niin ei sen osalta ollut ongelmaa", Heidi hymähti suojatessaan kasvojaan kuumasti paistavalta auringolta.
"Tulkaa vaan peremmälle, olen pakannut Tigen kamat valmiiksi. Sen kun otatte ponin karsinasta koppiin ja roudaatte kamat autoon", nainen selitti. "On hyvä, että Tige sai uuden kodin näinkin pian, niin sen ei tarvitse täällä kyhnöttää toimettomana", nainen jatkoi innokkaana, lähtien astelemaan kohti tallia.
Nyökäten lähdimme naisen perässä talliin, joka ei ollut mistään modernimmasta päästä, mutta kelpo talli kuitenkin. Talliin saavuttuani ja kattolampun säristessä yläpuolellani häiritsevästi, huomasin tutun ponin himmeässä valossa.
Tige.
"En nyt viitsinyt alkaa harjaamaan sitä, kun se ei selvästikkään tykkää meikäläisestä. Eilen sain hampaista käsivarteen", nainen mörähti kirjavaa ponia katsoessaan ja näytti reikäistä takinhihaansa kuin todistaakseen, että hän puhui totta. Ja tottahan se olikin.
"Mä annoin sille justiinsa päiväheinät", nainen totesi vielä, kun huomasi meidän tuijottavan Tigeä.
Kirjava ponitamma oli likainen ja oikeasti aika li-ha-va. Irtoava, pitkä talvikarva varmasti hämäsi jonkun verran ponin todellista kokoa, mutta se oli jotenkin niin nuhjuinen. Nuhjuisempi mitä viime kerralla. Varovaisesti nappasin karsinan edustalta riimunarun ja avasin karsinan oven. Poni peruutti karsinan perälle luimien.
"Soojaa", rauhoittelin Tigeä. Se oli selvästi hermostunut ja hämillään, mutta yritin hoitaa tilanteen nopeasti.
Tajutessani ponin tulevan hampaat ojossa kohti, väistin sitä täpärästi ja sain samalla kiinnitettyä riimun ovelasti ponin kuluneeseen riimuun kiinni. Astuessamme ulos karsinasta, Tige mulkoili naista hermostuneena. Kun matka jatkui tallipihalle, tuntui poni selvästi rentoutuvan. Ehkä se ei tosiaan pitänyt naisesta ja tallin särisevästä kattolampusta. Ulkona se tapitti korvat pystyssä edessämme olevaa valkoista traileria, jonka lastaussillan Heidi kävi laskemassa alas.
"Nyt kuules lähdetään uuteen kotiin", tokaisin ponille, joka alkoi heilutella päätään sen toivossa, että pääsisi irti tai pelästyisin sen hampaita, jotka paljastuivat aika-ajoin ponin avatessaan suutaan. Se selvästi kokeili mua taas ja pienessä hetkessä Tige tuntui repeytyvän liitoksistaan, eikä se malttanut olla paikoillaan vaan steppaili kaiken aikaa ja yritti nousta pystyynkin. Kun viimein sain luvan taluttaa ponin traileriin, se suurin piirtein juoksi sinne ja asettui heti ahneena heinäverkolle. Siinä tilanteessa olin litistyä ponin ja trailerin seinän väliin, mutta onneksi omaan nopeat refleksit, muuten olisin ollut varmaan mennyttä ihmistä. Ponilla ei selvästikkään ole käytöstapoja, joten senkin edestä olisi hommaa. Onhan Tige muutenkin varsin nuori ja ratsastaessa raaka, joten voi periaatteessa sanoa, että koko poni on pitkä projekti.
**** 
Seppeleen tallipihalle oli kokoontunut uteliaita katseita, kun saavuimme sinne hetki sitten. Vatsanpohjassa kirpaisi ja mua ihan hävetti millaisessa kunnossa Tige oli. Onhan se noh.. lihava ja vähän ehkä nuhjuinen vielä jäljellä olevassa talvikarvassaan. Varmaan luulevat minua kaikeksi muuksi kuin hyväksi ponin omistajaksi, mutta onneksi Tige pääsee kokemaan pian todellisen muodonmuutoksen, kun vaihdan sen ränsistyneet kamat uusiin, pesen ja klippaan koko ponin. Se joutuisi välittömästi laihdutuskuurille ja pääsisi jo heti toukokuun ensimmäisestä viikosta lähtien käymään tunneilla, jos hyvältä näyttää. Tige varmasti rauhoittuu päästessään liikkumaan päivittäin ja tarhaamaan muiden hevosten ja ponien kanssa.
Heidin laskiessa lastaussillan alas, pujahdin Tigen etupuolelle ja luvan saatuani peruutin ponin pois trailerista. Meno oli turhan kiireistä, mutta sentään poni seisahtui hetkeksi tapittamaan uutta ympäristöä korvat hörössä ja häntä tötteröllä. Hetken päästä Tige kuitenkin muisti olevansa villi ja vapaa, jolloin se alkoi olemaan levoton. Siispä päätin taluttaa sen suoraan talliin rauhoittumaan. Siellä se saisi levähtää aamuun saakka, jolloin se pääsee normaalisi tarhaamaan. 
Ponin jäädessä karsinaansa ja mun astellessa takaisin autolle, alkoivat uteliaat silmäparit kaikota takaisin omiin puuhiinsa. Heidin kanssa aloimme purkamaan tavaroita autosta. Vasta kun tavarat on saatu järjestykseen, olisi jutusteluiden vuoro Annen kanssa.

12. huhtikuuta 2018 | Voi pojat, kirjoittanut Hannah
Suuri lapsilauma viuhaisi ohitseni kovaäänisesti nauraen, olivat ilmeisesti lopetelleet vasta ratsastustunnin ja hauskaa näytti olevan. Hymähtäen vilkaisin vaaleansiniselle taivaalle, josta aurinko porotti kuumasti vasten kasvoja. Tänään olisi mainio maastopäivä, joten jatkoin matkaani vetistä pihatietä pitkin kohti tarhoja.
Matkalla katselin ohitseni pyrähteleviä talitinttejä, jotka sirkuttivat äänekkäästi kevättä. Viileä tuulenvire kuitenkin kertoi, ettei vielä ollut aika siirtyä liian kevyisiin vaatteihin, joten olin pukenut hupparin lisäksi ylleni myös kevyttoppaliivin, että varmasti tarkenisin. Lyhytvartiset converset olivat ehkä näille säille typerä valinta, mutta olivat sentään kevyet ja mukavammat jalassa, kuin pitkävartiset ratsastussaappaat.
Tigen kirjava pylly pilkisteli loimen alta, kun saavuin tarhalle. Olin pessyt ja klipannut ponin eilen, joten ehkä ensimmäistä kertaa koko talvena tai pikemminkin keväällä se oli loimitettava. Ponin hamutessa maata, pujahdin tarhaan. Hetken aikaa pohdin viheltääkkö ponille vai yllättää, kunnes Tige havahtui hereille omista mietteistään, jolloin se käänsi päänsä ja alkoi tapittaa mua korvat pystyssä. Lähestyessäni pikku hiljaa Tigeä, katseli se ympärilleen kuin miettien, lähteäkkö karkuun vai ei. Kun aloin kaivaa porkkanaa kevyttoppaliivini taskusta ja otin sen lopulta esille, päätti Tige tulla luokseni. Samalla hetkellä, kun annoin ponille herkun, napautin riimunarun kiinni sen uuteen nahkariimuun.
"Kas noin. Olipa se helppoa", totesin rapsuttaessani Tigeä pikaisesti kaulalle, jolloin poni pisti korvansa luimuun ja nykäisi päätään terävästi ylöspäin.
Jo ensimmäisistä askelista lähtien Tige pisti ranttaliksi ja halusi leikkiä maailman vaikeinta ponia. Se ei tuntunut kunnioittavan lainkaan ihmistä, vaan halusi pikemminkin jyrätä ylitseni. Sillä oli kiire johonkin, muttei varmaan tiennyt itsekkään, että minne. Tarhassa olevia hevosia ohittaessamme Tige hörisi ja hyöri kuin mikäkin kiukkupylly ja sittenhän mä tajusin. Kärttyinen pikku Tige taisi parhaillaan olla kiimassa. Voi pojat, sekös tästä vielä puuttui.
Talliin selviytyessämme päätin ihan suosiolla hoitaa Tigen pesukarsinassa. Eipähän ainakaan menisi antamaan kenellekään hampaan jälkiä takamukseen. Kiitosta siitä ei ainakaan heruisi ja Anne sais takuuvarmasti kuulla siitä, jolloin lennettäisi ponin kanssa varmasti pellolle.
Lähtiessäni hakemaan ponin varusteita, törmäsin kirjaimellisesti vaaleahiuksiseen tyttöön.
"Oh sori sori sori", olin pahoitellut tilannetta suu ammolla, josta pitkäksi käynyt keskustelu sitten alkoi.
"Ei se mitään", vaaleaverikkö oli vain todennut naurahtaen. "Oletko tuntilainen? En olekkaan nähnyt sua aiemmin täällä", se oli jatkanut kysyvästi, kun olin napannut Tigen suitset, satulahuovan- ja vyön sekä harjapussukan käsiini.
"Ei kun olen yksityisen omistaja. Saavuttiin tänne pari päivää sitten mun ponin Tigen kanssa", selvensin posket vieläkin häpeästä punoittaen samalla, kun pitelin tavarapaljoutta sylissäni.
"Ai sulla on oma poni", se oli pyöräyttänyt silmiään ilonsekaisin tuntein. "Saanko nähdä sen?"
Niimpä olimme siirtyneet Tigen luo ja keskustelu oli käynyt kuumana. Sain tietooni naisen olevan Emmy ja hän kuuleman hoiti Kuutti nimistä tilastohevosruunaa. Mä olin kuunnellut nuoren naisen reipasta puhetta samalla, kun olin laittanut Tigeä kuntoon. Emmy oli kuuleman ollut Seppeleestä vuodesta 2012 lähtien ja kokenut sitä sun tätä tuona aikana. Hän oli hoitanut myös Patron nimistä poniruunaa, jonka nimen tunnistin heti. Ponihan asusti jonkun aikaa sitten Vaahterapolussa.
"Hei mitä jos lähdettäis yhdessä maastoon? Voisin hakea nopsaan Kuutin, kun sillä on tänään vapaapäivä", Emmy ehdotti, kun olin aikeissani lähteä Tigen kanssa ulos tallista. "Voisin näyttä sulle samalla hyviä maastoreittejä", se jatkoi virnistäen.
Nyökäsin innoissani.
Puoltatuntia myöhemmin keinahtelimme poniemme paljaissa selissä, komea mäntymetsä ympärillämme. Aurinko oli mennyt jo pilveen ja ilmassa tuntui sateen tuoksua, muttei kuitenkaan näyttänyt siltä, että alkaisi sataa. Rupattelimme niitä ja näitä, Tigen mukeltaessa kuolainta ja heittäessä levottomana päätään. Pellon ohi kulkiessamme huomasimme kookkaita laulujoutsenia kauempana pellolla.
Ne kaakattivat hassusti.
"Ääh, eiköhän oteta jo ravia, en kestä tän ponin käytöstä enää", sopersin tiukaksi menneiden hulieni välistä, kun käsiäni aloi särkeä.
"Otetaan vaan", Emmy totesi ja siirtyi Kuutin kanssa sulavasti raviin, mun seuratessa kaksikkoa jälkijunassa.
Tigen ravi oli tikittävää, sillä se ei olisi millään halunnut ravata rennosti. Se pörisi kuin mikäkin possu, mukelsi villinä kuolainta ja nosti päätään taivaisiin. Lopulta ravi siirtyi lennokkaisiin laukka-askeliin ja raikuvaan nauruun. Vauhti oli kovaa, Tigen venyttäessä askeliaan yhä pidemmiksi. Kuutin vaalea takamus heilui edessämme parin metrin päässä ja poni oli sitä mieltä, että edessämme oleva kaksikko ohitetaan, mutten tohtinut antaa mennä sen liian lujaa. Mutkan alkaessa tulla vastaan, hidastimme ratsumme raviin ja sitä myöten käyntiin. Tige kävi niin kuumana, etten meinannut saada sitä ensin lainkaan pysähtymään. Lopulta poni kuunteli ja siiryi käyntiin kuolan roiskuen sen ryntäille asti.
"Se oli mahtavaa", naurahdin taputtaessani ponin hikistä kaulaa. Emmy nyökkäsi suu korvissa asti.
Mutkan alkaessa häämöttää jo takanapäin, alkoi Seppeleenkin tutut rakennukset näkyä puiden katveesta. Iloisin mielin jatkoimme matkaa takaisin tallille.

 
16. huhtikuuta 2018 | Flirttiä ilmassa kirjoittanut Hannah
Kun mä näin Tigen aamuvarhain haarat levällään, häntä pystyssä naapurikarsinassa asustelevalle Pancholle flirttailemassa, olin tukehtua sylkeeni. Nyt ei kyllä ainakaan ollut enää epäselvyyksiä siitä, miksi poni oli ollut viimeaikoina niin vaativa ja kiukkuinen. Silmiä pyöräyttäen lähdin rehulaan tekemään ponille aamumössöt, johon sekaan ajattelin pistää vähän munkinpippuria. Sitä käytetään kuuleman tammojen kiimaoireiden hoidossa ja sen pitäisi lieventää oireita, joten ajattelin että miksipä ei - olinhan kuullut siitä pelkkää hyvää. Kun aamumössö oli valmis, lähdin astelemaan takaisin karsinalle, jossa Tige hörisikin jo malttamattomana karsinan ovea kolistellen.
"Rauhotus nyt vähän", totesin tomerasti kirjavalle ponille, kun nakkasin ruuat sen karsinaan.
Tigen alkaessa ahmia aamumössöjä nassuunsa, lähdin täyttämään heinäverkon. Vietyäni vielä sen ponille, siirryin suurten kanssien kanssa tallin vintillä sijaitsevaan oleskeluhuoneeseen. Siellä ei ollut ketään, joten asettelin kassit puisen pirttipöydän viereen ja istahdin penkille.
Jännityksen täytteisin mielin päädyin avaamaan ensimmäisenä vaaleanruskean paketin, josta paljastui Mountain Horse Sovereign ruskeat, tyylikäät ja sirot ratsastussaappaat. Sovittaessani saappaita - istuivat ne täydellisesti jalkaani. Ne olivat miellyttävät, joustavat ja tukevat jalassa, joten en voinut olla muuta kuin tyytyväinen saapasvalintaani.
Seuraavaksi sovitusvuorossa olivat kokopaikkaiset, tummanharmaat ratsastushousut, jotka istuivat myös napakasti päälleni. Edellisten ratsastushousujen kuluessa puhki ajattelin, että nyt myös uudet ratsastushousut olisivat paikallaan.
Tigelle olin ostanut uusien suitsien myötä myös R.Pessoan estepenkin, joka sopii sävysävyyn uusien saapikkaideni kanssa. Ja koska en omistanut tällä hetkellä yhtään uusien varusteiden sävyyn sopivia huopia, niin olihan minun ostettava myös ruskeanharmaa estesatulahuopa.
Joku olisi ehkä voinut luulla mua varakkaaksi, mutta ehei. Tilanteeni oli siinä mielessä hyvä, että Shaleafin ja sen varsan myymisestä oli jäänyt mun kukkaroon mukavan suuruinen summa, jonka pystyin käyttämään poniini ja sen uusiin varusteisiin. En edes halunnut tietää mitä sitten, kun rahat alkavat olla vähissä. Vanhemmat eivät liiemmin ole hevosihmisiä, mutta he olivat lupautuneet maksamaan tallivuokran, eläinlääkärikulut, ruuat ja muut poniin liittyvät kustannukset. Varusteista ei puhuttu yhtikäs mitään ja niihin tuskin tulen saamaan senttiäkään, joten jokainen lantti oli käytettävä hyväksi, kun siihen tilaisuuden sai. Mä olin mun valintoihini varsin tyytyväinen.
Oleskeluhuoneen ovi kävi leppoisasti ja sisään huoneeseen asteli puhelias tyttöporukka. Minut nähtyään kaikki vaikenivat ja pysähtyivät mietteliäänä katsomaan mua ja mun avaamia paketteja. Sinä hetkenä tunsin itseni jotenkin tosi vaivaantuneeksi, joten aloin keräämään tavaroitani kasaan pieni kuumotus poskipäilläni, samalla kun tytöt siirtyivät ovensuulta sohvalle rupattelemaan. Ilmeisesti juttelivat jotain meneillään olevista kisoista. Mä olin suoraan sanottuna ihan pihalla tämänhetkisistä hevostapahtumista, mutta se oli mulle ihan okei. Kyllä mä tästä vielä terästäytyisin ja olisin mukana kaikessa mahdollisessa hömpötyksessä, mutta en nyt kun ympärilläni oli niin paljon uusia asioita.
"Hei muuten, etkö sä ole sen kirjavan ponin omistaja?" Polkkatukkainen nuori nainen huikkasi mulle porukasta, katsellessaan hetken aikaa tekemisiäni, ja samalla muutkin kääntyivät katsomaan mua.
"Öh. Tuota noin joo", totesin hieman takkuillen, ängäten saapikkaitani takaisin pakettiin ja sitä myöten kassiin.
"Kiva saada lisää poneja Seppeleeseen. Mä oon Salma. Omistan kimon puoliveritamman Agin, mutta on myös Bonnie, joka on mun sponsoriponi", se hymähti.
"Alviina", pitkät blondit hiukset omaava naisen alku esittäytyi lyhyesti, ristiessään jalkansa.
"Moi, mä oon Eveliina", kiharatukkainen nainen heilautti kättään. "Hoidan tosiaan siis Eikoa", se lisäsi vielä perään virnistäen.
Nyökkäsin porukalle hymyillen.
Kun ovesta pamahti sisään vielä mies... ja toinekin mies... ja räiskyvän äänekäs blondi nainen - päätin livistää huomaamattomasti paikalta, kun olin saanut tavarat takaisin kasaan. Olisin kyllä mielelläni tutustunut tallipoppooseen, mutta se ihmismäärä siinä pienessä huoneessa oli järin valtava, joten koin parhaaksi vetäytyä. Kamat jättäessäni kaappiin, lähdin matelemaan takaisin tallin puolelle.
Tigen karsinalle astellessani, huomasin sen olevan tyhjä. Hetkessä tunsin valtavaa paniikkia ja ahdistus alkoi hiipiä rintaani, kun mietin kuumeisesti minne poni oli kadonnut suljetusta karsinasta - kunnes tajusin katsoa vähän ympärilleni todeten, että koko talli oli tyhjennetty hevosista. Tietysti ne oli viety tarhaan, olihan kellokin jo sen verran paljon.
Tarhoille saavuttuani näin Tigen kuseskelevan vaaleanrautiaan poniruunan edessä. Siis hyi. Edes Lollilla ei ollut koskaan noin pahaa kiimaa, saatia Shaleafilla. Se sai mut miettimään hetkellisesti, että olisikohan pitänyt tamman sijasta ostaa ruuna. Eipä ainakaan sen osalta olisi tarvinnut murehtia mistään.. hyi kiimoista.
Kirjavan tamman touhuamista katsellessani, tulin siihen tulokseen, että poni saa tänään vapaapäivän vaikka se ei tekisikään hyvää ponin jo valmiiksi suurelle massulle. Mutta Tige tuskin kykenisi tai edes haluaisi olla yhteistyökykyinen, joten en halunnut alkaa kiusaamaan sitä turhaan.
Siispä tänään olisi luvassa leffailta kera pizzan.
 
22. huhtikuuta 2018 | Tieto, kirjoittanut Hannah
Sunnuntaiaamu valkeni hyvin koleisena, sillä lämpömittari oli kääntynyt yön aikana miinuksen puolelle. Maassa olevat vesilammikot olivat jäätyneet, mutta taivaalta aukeava kuurosade saisi ne pian varmasti sulamaan. Sadepisara yksi toisensa jälkeen ropisi maahan, kun etenin Seppeleen parkkikselta kohti tallia. Loppumatka oli juostava, ellen halunnut kastua.
Olin saanut eilen illalla sähköpostia Helgeltä. Tigen kasvattajalta, mieheltä, joka ei juurikaan puhu suomenkieltä. Hetken aikaa mietiskelin viestiä yksin, kunnes mun oli käännyttävä Heidin puoleen ja kysyttävä viestistä. Ajattelin, että jospa hän osaisi kertoa tarkemmin sen sisällöstä. Talliin saapuessani, näppäilin naisen numeron puhelimeen ja soitin.
"Hei! Mitä sait selville siitä Helgen lähettämästä viestistä?" kysyin verkkaisesti, Heidin vastattua puhelimeen.
"Saatiin aika nihkeästi uutta tietoa", nainen totesi huokasten. "Mutta tiedetään nyt ainakin enemmän Tigen varsavuosista", se jatkoi salamyhkäisesti.
"No kerro", töksäytin malttamattomana, suunnatessani varustehuoneen puolelle.
"Viestin mukaan Tige oleili vieroitukseen saakka Helgen tallilla, jonka jälkeen se vietiin muiden samanikäisten varsojen kanssa pihattoon varsavuosiksi kasvamaan", Heidi aloitti.
"Ja??"
"Tigen kääntyessä parivuotiaaksi, myytiin se Patrik nimiselle miehelle, joka aikoi koulia siitä teini-ikäiselle tyttärelleen kisaponin", nainen jatkoi.
"Ja???"
"Helge ei tiennyt mitä tuona aikana tapahtui, mutta hän sai nyt vastikään tietoonsa ponin tulleen Suomeen tämän vuoden alussa. Helge oli saanut monien mutkien kautta tietoonsa myös naisen nimen, jolta olimme Tigen ostaneet ja ottanut häneen yhteyttä. Nainen, eli Katri, taas ei ollut suostunut kertomaan, keltä hän ponin osti ja miksi se oli myyty. Hän mainitsi vaan, että myi ponin meille pilkkahintaan, koska se oli kuuleman ongelmaponi"
"Outoa", totesin mietteliäänä istahtaessani varustehuoneen jakkaralle. "Ehkä Katria kiellettiin kertomasta, keltä hän ponin osti?" mietin.
"Niin voi olla", Heidi sanoi. "Tämän enempää en sitten tiedä. Helge ainakin tuntui olevan suunnattoman onnellinen siitä, kun sai tietää, että missä hänen kasvattinsa on", se jatkoi.
"Niin"
Puhelun päätyttyä olin hämmentynyt. Tige oli ainakin saanut hyvät lähtökohdat elämälleen, mutta mysteeriksi jäi missä poni oli ollut kaksivuotiaasta eteenpäin, ennen kuin se päätyi minulle. Jokin tässä mätti, mutten tiennyt mikä. Huokaisten nappasin Tigen varusteet yksi toisensa jälkeen syliini ja lähdin talsimaan pesukarsinalle.
Varusteet jätettyäni pesukarsinan edustalle, nappasin karsinan ovelta ketjuriimunarun ja lähdin hakemaan ponipalleroa tarhasta. Kuurosade oli mennyt ohi ja ilta-auringon säteet tunkeutuivat harmaan pilviverhon takaa, tummia varjoja luoden. Matka ponitarhalle kävi nopeasti ja portille saavuttuani, pongasin Tigen mustankirjavan irlannincobin vierestä. Tammat rapsuttivat toisiaan sään alueelta. Tige oli kotiutunut Seppeleeseen yllättävän nopealla tahdilla ja se oli paljon rennomman oloinen, kuin sitä hakiessamme Katrin tallista. Ja se jos mikä, jaksoi ihmetyttää. Poni oli mitä ilmeisemmin löytänyt paikkansa ponilaumasta.
"Tigeee", kutsuin hiirakonkirjavaa tammaa portilla.
Poni ei edes viitsinyt katsoa päinkään, joten jälleen kerran mun oli haettava se leipäpalan kanssa. Kun Tige oli kiinni ketjuriimunarussa, lähdettiin tallin puolelle.
Tallissa oli valtavasti porukkaa. Ilmeisesti tuntihevosilla on sunnuntaisin vapaapäivä, joten liikutusvastuu on hoitajilla. Tervehdin kohteliaasti ohi käveleviä ihmisiä, harjaillessani Tigeä pesukarsinassa. Poni seisoi pesarissa nyrpeänä, ylähuulellaan leikkien. Harjauksen päätteeksi taputin sitä rennosti kaulalle ja siirryin varustamaan ponia. Kun sain vielä itselleni kypärän päähän ja ratsastushanskat käteen, lähdettiin Tigen kanssa ulos tallista.
Mä en ollut kenttää, saati maneesia kiertävää tyyppiä, mutta tänään mun oli kai pakko vääntää jotain kentällä, sillä pimeä alkoi laskeutua hiljalleen ylle. Ilta-aurinko oli aikaa sitten laskeutunut puiden taakse ja ilma alkoi selvästi viiletä vielä enemmän. Tige nyki malttamattomana päätään ja kentälle saapuessamme, en ollut saada sitä edes pysähtymään. Kun poni viimein seisahtui aloilleen, laskin jalustimet vikkelästi alas ja ponnistin sen selkään. Samassa kun laskin perseeni satulaan, lähti Tige kiitämään tikittävää ravia eteenpäin, mun hölskyen ponin selässä kuin mikäkin räsynukke.
"Sooooojaaaa", sopersin huulieni välistä. Puolikierrosta mentiin, ennen kuin sain ponin pysähtymään. Silloin huomasin kentän laidalla istuvat tyypit. Ja ratsukon, joka oli saapunut juuri kentälle. Ei helvetti. 
Nolostuneena ujutin jalkani jalustimiin ja kohensin asentoani satulassa. Vedin syvään henkeä ja pyysin ponia liikkeelle. Tige yritti samaa temppua uudelleen, mutta käänsin sen ympyrälle ja pysäytin sen. Sama toistui varmaan viisi kertaa, ennen kuin Tige malttoi kävellä rauhassa. Mutta siltikin se mukelsi kuolainta suu vaahdoten ja nyki ohjia.
Aikamme käveltyä, tuntui Tige rentoutuvan vielä enemmän. Se ei nykinyt ohjia, eikä yrittänyt juosta alta. Se ei myöskään välittänyt enää liiemmin kentän toisella puolen työskentelevästä ratsukosta, saati ihmisistä vaan tuntui oikeasti keskittyvän. Olin ihan äimänä. Ensimmäistä kertaa Tige tuntui kuuntelevan mua ihan omasta tahdostaan, joten kehuin sitä vuolaasti. Käyntityöskentelyyn oli kulunut noin puolisentuntia ja oltiin pisteessä, jossa uskalsin kokeilla ravia. Se oli kuitenkin virhe. Sinä hetkenä, kun poni lähti raviin - kaikki se rentous oli tipotiessään ja tilalla oli poni, joka oli jännittynyt kuin viulunkieli. En kuitenkaan antanut periksi vaan aloin työstämään ravia ja hakemaan myös siihen rentoutta.
Kentälle syttyi valot.
Havahduin siihen, että toisella puolen työskentelevä ratsukko oli lopettamassa. Ihmiset, jotka istuivat kentän laidalla, olivat siirtyneet ratsukon luo ja he alkoivat pikku hiljaa lipumaan pois kentältä.
Hetken kuluttua kentällä oli ainoastaan enää minä ja Tige.
Hiirakonkirjava poni pärskähti väsyneen oloisena. Se oli hikinen, mutta ravasi rennosti allani. Siirsin Tigen käyntiin. Ensimmäistä kertaa pystyin nakkaamaan ohjat ponin kaulalle ja luottamaan siihen, ettei se lähde juoksemaan holtittomasti ympäri kenttää tai yritä pukittaa alas selästä. Olin suunnattoman väsynyt, mutta onnellinen ja kiitoksena siitä, taputin Tigeä hymyillen kaulalle. 
 
6. toukokuuta 2018 | Juoksutusta, kirjoittanut Hannah
Tige on ollut reipas tuntilainen. Tai ainakin mitä mä olen huomannut, kun olen seurannut sivusta ponitamman kulkua tunneilla. Se on ollut normaali veikeä itsensä ja monesti olen saanut hihittää maneesin katsomossa tai kentän laidalla vahingoniloisena, kun joku epäonninen tuntilainen on päässyt maistamaan sen selästä maan antimia, eli toisin sanoen hiekkaa. Toisaalta olen saanut tuntea myös kateudenpistoksen syvällä sisimmässäni, kun villiponi on saatu kuriin ja kulkemaan sitä myöten kauniisti ja ennen kaikkea rentona ratsastajan alla. Tige on jotenkin ovelasti porautunut kiinni ratsastuskoulun arkeen, eikä tunnu olevan moksiskaan ympärillä parveilevista ihmisistä. Päinvastoin - se tuntuu nauttivan ylimääräisestä huomiosta. Poni on tätä nykyä kotiutunut mainiosti Seppeleeseen ja mitä parasta - se ei ole enää ihan niin tukevassa kunnossa, kuin mitä se oli tullessaan.
Aamupäivä on ollut tukahduttavan kuuma. Lämpömittari keinailee +15 asteen lukemissa, joten lämmintä riittää yllin kyllin. Tuulenvire tuo taas mukavaa viileyttä tukalaan olotilaani. Ei siinä ettenkö olisi näin talvi-ihmisenä nauttinut kesästä, mutta kun kuume, flunssa ja niskakipu kiusaa jo toista päivää. Ja mitä tallilla käymiseen tulee, niin enhän minä tohtinut jättää käymättä siellä, kun kerrankin oli hyvä sää.
Tige sai purkaa tänään energiaansa liinan päässä. Vaikka ponitamma olikin rauhoittunut säännöllisen liikutuksen myötä jo jonkin verran, niin kyllä sillä aina tuntuu olevan jossain piilossa ylimääräistä energiaa, jonka se tahtoo purkaa pois typerästi käyttäytymällä. Mutta katsellessani liinan päässä innosta pomppelehtivaa ponia, en voinut olla hymyilemättä. Tige on juuri tälläisenaan hyvä, eipähän ainakaan tekeminen loppuisi sen kanssa.
Kentälle saapuvat ratsukot sai katseeni siirtymään kirjavasta ponistani harmaaseen hevoseen ja sen selässä istuvaan mieheen, jonka kasvot olivat mulle jokseenkin tutut, sillä muistelin miehen olleen joskus aiemmin oleskeluhuoneella. Katseeni siirtyi seuraavaksi vierellä kävelevään ruskeahiuksiseen tyttöön. He keskustelivat rennosti jostain ja lopulta leveä hymy paistoi molempien kasvoilta. Taaempana perässä saapui myös tyttö shetlanninponin vierellä kävellen. Nyökkäsin tervehdykset ja jatkoin Tigen juoksuttamista liinassa. Hetken päästä pyysin ponia pysähtymään, jolloin napsautin liinan kiinni toiseen kuolainrenkaaseen. Suunnanvaihdon myötä annoin Tigen kävellä hetken aikaa, kunnes pyysin sen raviin, johon se lähti lennokkain askelin. Pörheä poni alkoi muuttumaan alun hämmennyksen jälkeen rennommaksi, jolloin se keskittyi taas omaan tekemiseen, eikä kentälle tulleisiin ratsukoihin. Kun aloin tuntea pientä huimausta, päätin ottaa vielä pikaiset laukat, ennen kuin lähdimme takaisin tallin puolelle.
Hyvään saumaan se lähtö osuikin, sillä kentälle alkoi tulemaan vielä lisää porukkaa.
Tallissa mun oli napsittava särkylääkettä, jotta jaksaisin hoitaa ponin loppuun asti ja kestäisin vielä kotiinkin saakka. Päätä särki ja olo oli kuumuuden takia hutera, mutta ei ollut vaihtoehtoja.
Päätin tällä kertaa hoitaa Tigen omassa karsinassa, sillä sen karsinakäytös oli parantunut huomattavasti Seppeleessä ollessamme. Muutenkin tallissa oli paljon porukkaa, eikä nopeasti katsottuna pesukarsinakaan näyttänyt olevan vapaana, sillä joku tyttö pesi siellä kirjavaa ponia. Tällä kertaa Tige olikin yllättävän helppo hoitaa, sillä se ei keskittynyt minun kiusaamiseen vaan ympärillä olevaan hälinään. Sitä myöten hommatkin luisti kuin sukset ladulla, enkä voinut olla kuin tyytyväinen ponin käytökseen.
Kun Tige oli saatu siihen kuntoon, että se oli valmis tarhattavaksi, lähdettiin pikku hiljaa lipumaan kohti ponitarhaa. Matkalla poni sai nyhtää maan alta esiin työntyneitä heinänkorsia, joita oli tosin vielä melko niukasti saatavilla.
Hetken seisoskelun jälkeen jatkettiin matkaa ja ponitarhan portille saavuttuamme, pujahdin Tigen kanssa tarhaan ja laskin sen irti. Tige oli niinkin kiva, että päätti vasta puunattuna laskea kirjavan pyllynsä alas ja piehtaroida oikein antaumuksella. Lopputulosta en edes halunnut jäädä katsomaan vaan käännyin ympäri ja lähdin talsimaan takaisin talliin.
 
25. kesäkuuta 2018 | Iltamaasto, kirjoittanut Hannah
Tige seisoi satuloituna hoitopuomissa ja tuntui nauttivan illan viimeisistä auringonsäteistä, jotka pilkistelivät suurten mäntyjen lomasta. Päivä alkoi viimein väistymään illan viileyden tieltä, leppoisan kesätuulen pitäessä verenhimoiset sääsket loitommalla. Taivas oli lähes tulkoon pilvetön, joten iltarusko hohti kirkkaimmillaan.
Juhannusviikonlopun vuokrausleiri oli kulunut rattoisasti vaikka mä olinkin jännittänyt sitä etukäteen - ja turhaan. Toiveitteni mukaisesti olin saanut vuokrahepaksi terhakkaan suomenhevostamman Iitan. Se oli ollut todella kiva niin luonteensa puolesta kuin ratsastaessakin vaikka aluksi mulla oli enemmän kuin totuttelemista sen erilaisiin liikkeisiin, olinhan mä tottunut Tigen ponimaisiin askeliin. Ja mitä itse poniin tuli - sai se vapaata koko leirinajan ja vapaapäivät todella näkyi Tigessä, sillä se oli äärettömän virkeä.
Hymähtäen irrotin ponin hoitopuomista ja taputin sitä kevyesti kaulalle. Verkkaisen satulaan nousun jälkeen kääsin sen kohti maastopolun alkua, jonka ylle kohosivat pitkät vehreät koivut. Alemmalla ruohotasolla koreili erivärisiä kukkia, joiden ympärillä pörräsi pulleita mehiläisiä. Vaikka en kesäihminen liiemmin olekkaan, niin on keskikesä kieltämättä kyllä silmiä hivelevän kaunis.
"Odota!" epäröivä huudahdus kajahti takanamme.
Hätkähtäen pysäytin Tigen ja käännyin katsomaan taakseni. Ruskeatukkainen tyttö katsoi silmiään räpäyttämättä peräämme, istuessaan nyrpeän oloisen shetlanninponin selässä, joka maiskutteli kuolaimia suussaan, korvat visusti niskaan liimattuna. Hätäisen pohdinnan päätteeksi muistin tytön olevan Saaga.
"Mietin vaan että kelpaiskohan maastoseura?" se kysyi, patistaen samalla vastahakoisen ratsunsa liikkeelle, ennen kuin kerkesin vastamaan.
Hymyilin nyökäten.
"Ei taida sun ponilla olla kovinkaan hyvä päivä tänään", tuumasin katsoessani liinakkoa äkäpussia, joka olisi maastoon lähtemisen sijasta kääntynyt mieluummin takaisin tallille tai vaihtoehtoisesti purrut Tigeä takalistosta.
"Akka vai?"
"Niin", totesin rennosti nyökytellen.
"Perus Akka, isolla A:lla"
Naurahdin huvittuneena.
Muistin liiankin hyvin omat varhaisnuoruusvuoteni, kun hoidin mustaa shetlanninponitammaa. Se oli pirullinen pikku poni, jonka elämäntehtävään tuntui kuuluvan ainoastaan syöminen. Mikään muu ei käynyt, eikä se koskaan edes suostunut liikkumaan kentällä metriäkään. Palleroksi sitä kutsuttiinkin, olihan ponilla reippaasti mahaa. Mutta kiva poni se oli - kaikesta huolimatta. Sitten asteli mukaan kuvioihin Lolli, joka siirtyi myöhemmin mulle ylläpitoon. Punaruunikko tamma oli täysin vastakohta ilkikuriselle shetlanninponitammalle; se oli kiltti ja opettavainen. Mutta jokin näissä ei-niin-hyväkäytöksisissä nelijalkaisissa kuitenkin kiehoo, kun mulla on vielä Shaleafin jälkeenkin omistettavana tälläinen... pikku sähikäinen.
"Ravataanko?"
"Joo"
Tige siirtyi rempseään raviin - Akan kiihdytellessä hauskasti peräämme. Ponien kaviot tömisivät vaimeasti pehmeää polkua vasten ja viileä tuulenvire kutitteli kasvoja. Oli kotoisaa ja mukavaa olla taas oman ponin selässä. Vieraiden hevosten satulassa kun on aina jotenkin turvattomampaa olla vaikka kyllähän Tigenkin kanssa meno äityy välillä melko arvaamattomaksi.
Leveän soratien tullessa vastaan, hidastimme ratsumme käyntiin.
"Kato!" Saaga yritti kuiskata, mutta sen suusta kantautui kuiskauksen sijasta kimakka kiljahdus.
Katsoin sormen osoittamaan suuntaan ja näin valtavan rusakon, joka istui keskellä soratietä. Sen pitkät korvat sojottivat eteepäin, kun se katsoi meitä arvioivasti. Sen vaaleanruskeat, päähän nähden järjettömän isot silmät tuijottivat meitä herkeämättä ja Saagan hapuillessa hupparinsa taskusta luuria, pinkaisi jänis juoksuun. Tige pärskähti pöllistyneenä korvat jäniksen menosuuntaan suunnattuna. Taputin tammaa kaulalle ja naurahdin Saagalle, joka tuntui pettyneen siitä, kun ei ennättänyt saada kuvaa.
"Se oli isoin näkemäni rusakko", tyttö puolusteli, mun hekottaessa hänelle.
Yhteistuumin olimme päättäneet lähteä takaisin tallille, sillä hämärä oli laskeutunut yllemme. Siispä lähdimme pienten laukkaspurttien saattelemana kohti Seppelettä, naurun kaikuessa yöpuulle vaipuneessa metsässä.
Tuntia myöhemmin harjailin Tigeä sen karsinassa. Ponitamma oli varsin voipuneen oloinen ja nuokkui silmät puoliummessa, huuli aivan lerpallaan. Toimistosta kantautuva äkkinäinen nauru sai sen kuitenkin havahtumaan takaisin hereille. Nyt se katsoi toimiston ruskeaa ovea korvat tötteröllä. Hetken päästä sitä alkoikin jo kyllästyttää ja poni kääntyi puoleeni - alkaen hamuta hupparini helmaa, napaten siitä lopulta hampaillaan lujasti kiinni.
"Noh, noh!" komensin Tigeä tomerasti, jolloin se irroitti otteensa ja siirtyi minusta etäämmälle, luimistellen nyrpeänä korviaan.
Kun poni oli hoidettu, jätin sen karsinaan. Iltatallin tekijä tulisi varmasti pian ruokkimaan tallissa olevat yöpuulaiset.
Vietyäni Tigen varusteet takaisin niille sijoilleen mistä olin ne alun perinkin ottanut, päätin käydä vilkaisemassa uteliaisuuttani oleskeluhuoneen tilannetta, jossa tuntui äänestä päätellen norkoilevan edelleen porukkaa vaikka ilta olikin jo pitkällä.
"Hannah!" tuttu ääni kajahti ilmoille.
Saagahan se siellä - Pipsan, Salman ja Jutan seurassa, jotka nyökkäsivät mulle tervehdyksen.
"Ota ihmeessä kahvia, sitä tuli täyspannu", Salma hihkaisi.
Vasta keitetyn kahvin huumaava tuoksu saikin mut jäämään vähän pidemmäksi aikaa oleskeluhuoneelle. Mikäs tässä on viettää maanantai-iltaa muiden tallilaisten kanssa rupatellessa, kun ei kiire ollut mihinkään.
 
26. heinäkuuta 2018 | Kesäfiiliksissä, kirjoittanut Hannah
Tige oli saanut viettää leppoisaa laidunelämää kolmisen viikkoa ötökkäloimeen- ja huppuun kääriytyneenä. Vaikka omistajaa välillä vähän laiskottikin, niin ei poni suinkaan saanut olla laitumella vain siksi, että se saisi kasvattaa mahaansa. Laidunlomasta huolimatta jatkoin Tigen liikuttamista normaaliin tapaan - joko hyvin aikaisin aamulla tai myöhään illalla, sillä hellepäivät saattoivat olla hyvinkin tukalia, lämpömittarin keinaillessa +31 asteen tienoilla.
Siispä laidunloman jälkeen ei tarvinnutkaan nousta mahaansa maassa asti roikottavan ponin selkään vaan alla on sopusuhtainen, hyvin lihaksia saanut nuori poni.
Ehkä Tigen möhömaha alkaa olemaan viimein jo historiaa...
 
27. heinäkuuta 2018 | Käytöstavat hukassa, kirjoittanut Hannah
"Ai perrrrjantai.." älähdin ponin karsinasta, vilkaisten samalla silmät pyörien käsivarressani olevaa kuolaista hampaan jälkeä. Vaistomaisesti otin etäisyyttä Tigeen ja nappasin harjapussukasta riimunarun, jolla köytin sen kiinni karsinaan. "Piruvie poni, oleppa nyt kerrankin kunnolla", murahdin heti perään luimivalle tammalle, joka vispasi häntäänsä kärttyisästi.
"Puriko se sua?" karsinan ovensuulle ilmestynyt tyttö kysyi lievästi järkyttyneenä.
"No puri, muttei onneksi pahasti", totesin. Mojova mustelma siihen ainakin tulisi, siitä olin varma.
Olin oikeastaan unohtanut miten rasittava Tige saattoikaan olla sille päälle sattuessaan. Laitumella ollessaan poni oli käyttänyt kaiken energiansa ruohon ahmimiseen (ja varmaan myös toisten kiusaamiseen), joten se oli tavallista väsyneempi. Nyt kun Tige ei ollut enää laitumella, niin käytös oli myös sen mukaista.
Alkaessani harjaamaan hiirakonkirjavaa ponia, norkoili tyttö edelleen karsinan edustalla.
"Tarvitsä apua jossain?" kysyin harjailun lomasta.
"En mä..." se mutisi hiuksiaan näpeltäen.
"Okei"
Noin puoltatuntia myöhemmin pujahdin armottomasta helteestä viileään maneesiin, jossa tuntui olevan tungosta. Yritin välttää liiaksi maneesissa pyörimistä, koska se oli pidemmän päälle tosi puuduttavaa - varsinkin talvella, jolloin siellä oli oikeastaan ainut mahdollisuus liikuttaa poni kunnolla, ellei halunnut mennä palelemaan ulos. Lisäksi Tige oli nopeasti kyllästyvää sorttia, joten sen kanssa tuli liikkua monipuolisesti.
Katseeni kääntyi Tigen ruskeista korvista sirorakenteiseen Bonnieen, joka liikkui sulavasti ratsukoiden välissä - Salman hymyillessä sponsoriponinsa selässä silmät säihkyen ilosta. Mä olin viikkoja aiemmin nähnyt kaksikon hyppäävän esteitä ja olin todella hämmästynyt ponin ketteryydestä ja ratsukon mainiosta yhteistyöstä.
Mieleeni pyörähti hetkessä entinen ylläpitoponini Lolli, joka oli myös varsin ketterä esteillä ja kääntyi tarvittaessa vaikka lantin päällä. Punarautiaan tamman kanssa olimme valmentautuneet ja kilpailleet tavoitteellisesti, mutta Lollin siirtyessä siitoskäyttöön, innostus kisaamiseen loppui kuin seinään. Nyttemin ponin tulevaisuus on epävarma, sillä se sairastui vastikään kaviokuumeeseen.
Ohi kipittävä suomenpienhevostamma sai minut havahtumaan ajatuksistani. Tige luimi lajitoverilleen ärhäkästi ja heitti kirjavaa persaustaan ylös protestiksi siitä, että olin jäänyt vahingossa suuhun kiinni seuratessani ohi mennyttä Polinaa ja sen selässä istuvaa Viviekaa. Sain ponin nopeasti takaisin ruotuun, jolloin jatkettiin verryttelyitä.
Pitkien alkuverryttelyiden myötä Tige alkoi selvästi rauhoittumaan ja lopettamaan muiden ratsukoiden kyttäämisen, minkä se oli ottanut näköjään taas tavaksi. Pikku hiljaa poni alkoi rentoutumaan ja keskittymään paremmin työntekoon ja oli loppuajasta varsin miellyttävä ratsastaa. Laukassa tamma jopa kuumui hieman ja olisi halunnut vaan kaahottaa ympäriinsä, mutta hiljensi kuitenkin vauhtia pyydettäessä.
"Se menee aika kivasti", Emmy hymähti taluttaessaan Kuuttia.
Virnistin vaaleaverikölle.
"Onhan tää nyt kehittynyt huomattavasti, kun vertaa vaikka kevääseen", totesin hengähtäen ja siirsin ponin käyntiin taputusten saattelemana. "Mutta en mä tätä osaa viedä kovin pitkälle yksin.."
Loppukäyntien päätteeksi laskeuduin alas hikisen ponin selästä. Talliin mentäessä talutin ponin suoraa vesikarsinaan ja varusteet riisuttuani pesin Tigen kauttaaltaan. Poni tuntui olevan ihan tyytyväinen saadessaan viilennystä olotilaansa ja seisoskeli koko pesuoperaation ajan nätisti aloillaan, joka oli varsinainen ihme. Kuivauksen jälkeen päätin jättää Tigen karsinaan lepäämään, jona aikana ajattelin huoltaa ponin varusteet.
Myöhemmin iltapäivästä olin huomaamattani valunut oleskelutiloihin, jossa porukka ahmi jäätelöä. Puheensorina oli vallannut pienen huoneen ja pian keskustelu kääntyi kuin itsestään kesän hoitajahakuihin.
"Muistanko väärin vai haetko sä Hannah Tigelle hoitajaa?" Pipsa kysyi kauhoessaan pienellä lusikalla paketista jäätelöä.
"Joo.. mä ajattelin kattoa josko löytäis apuakäsia ponin hoitamiseen", selvensin hyväntuulisena. "Jos sille löytyy hoitaja, niin ehkä mä sit vedän sen tunneilta pois", mietin ääneen.
En tosiaan ollut aivan sataprosenttisen varma, haluaako kukaan edes ryhtyä tuon villiponin hoitajaksi. Aiemmin keväällä joku tyttö oli osoittanut kiinnostustaan Tigen hoitajaksi alkamista kohtaan, mutten vielä silloin halunnut ottaa ponille hoitajaa. Nytkään en tehnyt asiasta kovin suurta numeroa ja ehkä mä olinkin salaa tyytyväinen siihen, ettei toistaiseksi kukaan ollut tarttunut Tigen hoitajapestiin. Siitä mä olin kuitenkin varma, että me startattaisi Tigen kanssa seuraavassa kuussa Merrin Tallin estekisoissa ristikkoluokka ja 40cm luokka. Ai miten niin muka kisainnostus loppui??
"Se uus hevonen.. Hilppa on aivan törkeen ihana"
Havahduin jälleen mietteistäni.
"Ai se uus eestin urheiluhevonen?" Pyry kysyi puhelimensa lomasta.
"Joo se.. se on aivan valtava", Emmy henkäisi.
Naurahdin huvittuneena Emmyn 'valtava' -kommentille ja muistelin Shaleafia, joka oli ollut samaa kokoluokkaa Hilpan kanssa. Tamman myytyäni vannoin itselleni, etten tule koskaan nousemaan yhtä korkean hevosen selkään, sillä siellä kyydissä oli aivan mahdoton pysyä - varsinkin sellaisella, joka oli tottunut pieniin poniaskeliin.
 "Se toimii kuuleman vaan aikuisten ratsuna"
"Harmi", tuntui joku huokaisevan.
"Elmokin pääsee eläkkeelle"
"Elmo??" hämmennyin.
"Joo.. joku junioriratsastaja oli tehnyt siitä tarjouksen", Salma selvensi.
"Eikö F..."
"Ei."
...
Puhelimeen pirahtava viesti sai mut siirtämään katseeni Samsungin näytölle. Viesti oli Heidiltä.

8. syyskuuta 2018 | Pomppuja, kirjoittanut Hannah
Syyskuinen ilta-aurinko kurkisteli kellastuneiden koivunlehtien välistä, kun etenimme Tigen kanssa kentän uraa pitkin käynnissä. Mun flunssasta tunkkaiset aivot raksuttivat kiivaasti kellon ympäri vaikka ulkopuolisen silmin saatoin näyttää tilanteeseen nähden liiankin rauhalliselta. Viime kuussa Seppelettä kohdannut tragedia sai mut kuitenkin voimaan pahoin. Viimeaikaiset tapahtumat ja tallilaisten spekulaatiot eivät jättäneet mua rauhaan, ei sitten millään. Viimeinen niitti oli lehtijuttu, mikä Seppeleestä oli kirjoitettu tässä hetki sitten. Mä en voinut edes kuvitella, miltä pitkäaikaisemmista hoitajista tuntui juuri nyt.
Tige nykäisi terävästi ohjia, joten olin horjahtaa melkein alas sen pyöristyneestä selästä. Poni alkoi selvästi kyllästyä siihen, että matkustin sen kyydissä, enkä tehnyt mitään konkreettista, joten hymähtäen tapautin hiirakonkirjavaa kaulalle ja siirsin sen raviin.
"Se näyttää nykyään paljon paremmalta", Heidi totesi kentän laidalta.
Mä olin samaa mieltä, sillä Tige tuntui nykyään selästä käsin todella miellyttävältä ratsastaa. Olin luullut Tigen epämiellyttävän käytöksen johtuvan sen luonteesta, mutta kyse olikin epäsopivasta kuolaimesta. Ponin alkaessa roikottaa kieltään ratsastaessa - palaset ikään kuin loksahtivat paikoilleen, joten edelliset kuolaimet lähti välittömästi vaihtoon. Nyt uuden kuolaimen myötä meno on paljon rauhallisempaa ja yhteistyö ponin kanssa on ihan uusissa lukemissa.
Illan hämärtyessä tummanharmaat sadepilvet alkoivat kerääntyä taivaalle, mutta se ei haitannut meidän menoa. Mä olin verrytellyt Tigen kaikessa rauhassa jokaisessa askellajissa, joten nyt pääsimme ylittämään Heidin pystyttämään yksittäistä kavalettia. Tigen kierrokset tunnetusti nousivat, mutta onneksi Heidi oli skarppina huutamassa ohjeita.Tige pomppelehti ilmavasti kavaletin yli ja useiden toistojen myötä sen kiireinen tekeminen alkoi muuttua rauhallisemmaksi. Poni selvästi kuunteli ja malttoi jopa odottaa mua, eikä tuttuun tapaansa yrittänyt sännätä kavaletille. Olin luonnollisesti aivan super yllättynyt ja innoissani, joten Tige sai vuolaasti kehuja sekä taputuksia.
Hetki valojen syttymisen jälkeen, raskaat sadepisarat alkoivat tipahdella yksi toisensa jälkeen maahan. Heidin vetäessä hupun päänsä suojaksi, päätin ottaa vielä viimeisen pompun ennen loppuverryttelyitä..

20. lokakuuta 2018 | Valokuva-albumi, kirjoittanut Hannah
Selailin vanhaa valokuva-albumia Tigen karsinassa, hiirakonkirjavan ponitamman ahmiessa tyytyväisenä heinää vieressäni. En yleensä harrastanut karsinassa hengailua, mutta nyt minun oli pakko vetäytyä johonkin rauhalliseen ja hiljaiseen paikkaan, piiloon kaikilta katseilta.
Lolli oli lopetettu.
Punarautias ponitamma oli sairastellut viime aikoina ennätyksellisen paljon, eikä tulevaisuus sen kanssa näyttänyt enää kovinkaan lupaavalta, joten Heidin oli tehtävä vaikea päätös. Koska Dimka oli vieroitettu jo hyvän aikaa sitten, oli päätös lopetuksesta astetta helpompi. Lolli lopetettiin kotitallilla, eläinlääkärin toimesta. Ponitamma oli jo niin uupunut, ettei se juurikaan pistänyt vastaan. Parhaan ystävän menetys tuntui todella pahalta, mutta tiesin syvällä sisimmässäni päätöksen olevan oikea.
"Mitä sä siellä teet?" Lunan ääni rikkoi ympärilläni vellovan hiljaisuuden.
Säpsähtäen läimäytin valokuva-albumin kiinni ja kampesin salamana takaisin jaloilleni.
"En mitään", vastasin vaatimattomasti ja avasin karsinan oven poistuakseni sieltä.
"Mikä tuo on?" Luna jatkoi ihmetellen, kun siirryin tallikäytävän puolelle. 
"Valokuva-albumi vaan"
"Saanko.."
"Et"
"Miksi?"
Pysähdyin hetkeksi miettimään vastausta - sitä keksimättä, joten luovutin valokuva-albumin lopulta silmiä pyöräytellen Lunalle, joka kahmaisia kirjan innoissaan kädestäni.
"Ohh.. Ootsä ihan kilpaillutkin?" naisen alku kysyi hämillään, huomatessaan minut ensimmäisellä sivulla poseeraamassa kameralle kisavaatteet päällä, valkoinen hammasrivi loistaen. Vieressäni seisoskeli hikinen Lolli, jonka suitsissa liehui sinivalkoinen ruusuke.
"Joo, parhaillaan metriä kahtakymmentä"
"Miks et enää?"
"No..."
"Kuka poni toi on?" Luna osoitti sormellaan punarautiasta ponitammaa.
"Choo Choo"
"Chowhoh.. siis mikä?"
"Mun entinen ylläpitoponi. Kisasin sillä jokusen vuoden ennen kuin se siirtyi takaisin omistajalleen siitoskäyttöön.." mutisin.
"Aijaa"
"Se varso tänä kesänä tuon varsan", totesin osoittaen herasilmäisen varsan kuvaa, jota Luna pysähtyi katselemaan.
"Aika sulonen.. mut jos sä oot joskus aiemmin kisannut metriä kahtakymmentä, niin miks sä sitten lopetit?" 
"No siinä tapahtu vähän kaikenlaista", huokaisin.
"Ootko ajatellu alkaa taas kisaamaan yhtä korkeita luokkia?"
"No itseasiassa joo, mutta.."
"Mutta?"
"No eihän Tigellä voi hypätä kun korkeintaan ehkä metriä.. ja eihän sitä maneesiakaan enää oo.." mutisin.
"Niin.. ehkä sun pitää ostaa itellesi hevonen?"
Naurahdin epäuskoisena.
"Hevonen?" toistin.
"Niin"
"Mitä mä sellasella tekisin?" 
"No en tiedä, kisaisit?" 
"Njäääh", mutisin hätäisesti. "En mä raaskisi luopua Tigestä", jatkoin vilkaisten hiirakonkirjavaa tammaa, joka hamusi parhaillaan viimeisiä heinän rippeitä.
Lunan selatessa albumin päästä päähän, nappasin se takaisin itselleni ja vein kaappiin, siirtyen lopulta taukohuoneen puolelle, jossa ihmisvilinää oli näin viikonlopun aikaan kuin pienessä kylässä.
 
28. lokakuuta 2018 | Pimeneviä iltoja, kirjoittanut Hannah
Taivaanranta oli muuttunut heleän vaaleanpunaiseksi, kun aurinko alkoi laskemaan suurten mäntyjen taa. Pakastuva ilma sai nenänpääni punoittamaan ja varpaat palelemaan, sillä olin tottuneesti laittanut päälleni vain kevyttä vaatetta. Tige taas pursusi tuttuun tapaansa energiaa ja ponitamma olisi halunnut nelistää menemään, mutten tohtinut antaa sen mennä miten sattuu, sillä maa oli jäässä ja sitä peitti viime yönä satanut kevyt, valkoinen lumipeite.
Talvi on tosiaan tuloillaan ja syysloma lähenee loppuaan. Pian siis kiireet painaisivat päälle, mutta onneksi viikonloppuisin olisi enemmälti aikaa. Arkiviikon kiireistä huolimatta kisaisimme Tigen kanssa seuraavan viikon keskiviikkona luultavasti kauden viimeiset kilpailut. Vaikka ponitamma onkin ajoittain todella hyvä treeneissä, ei sen kanssa kilpaileminen kuitenkaan tahdo ottaa onnistuakseen. Kisarutiinia on tullut ja kilpailuita on saatu alle, mutta ponin mielestä kisatilanteet ovat siitäkin huolimatta jännittäviä ja se näkyy radalla. Huonon suorituksen jälkeen sitä vain miettii, että miten helppoa, vaivatonta ja mukavaa kilpaileminen oli Lollin kanssa. Miten me kavuttiin ensin alta metrin luokkia metrin luokkiin ja siitä metrikymppiin, hypäten lopulta vaivattomasti metrikahtakymppiä. Miten sain häpeänkyyneleiden sijasta itkeä onnenkyyneleitä ja pakahtua silkasta onnesta ja ylpeydestä.
Tige nykäisi kärttyisästi ohjia, havahduttaen minut pienestä vaaleanpunaisesta kuplastani takaisin todellisuuteen. Pimeä oli laskeutunut yllemme ja sysipimeä metsä sai vilunväreet kulkemaan pitkin kroppaani. En jäänyt kahtakaan sekuntia miettimään, mitä tuolla pimeyden keskellä saattoi olla vaan käänsin ponin ympäri ja lähdin takaisin tallille.
"Tulitko sä maastosta ja vielä ilman minkäänlaisia heijastinliivejä?!?" Anne puuskahti yllättyneenä, kun saavuimme tallin pihaan.
"Joo.. tota pimeä vähän yllätti", sopersin ja tunsin kuinka puna kipusi jo valmiiksi punaisiin poskipäihini, saaden ne hehkumaan varmaan tuplasti punaisempana.
"Muistappa ensikerralla, ihan ponin ja ennen kaikkea oman turvallisuutesi vuoksi", Anne huomautti tällä kertaa ei-niin-tuohtuneenoloisena, mutta kuitenkin jämäkästi.
Nyökkäsin naiselle ja pari sanaa vaihettuani, siirryin lämpöisen tallin puolle riisumaan hiirakonkirjavalta varusteet. Olin klipannut ponin vasta, joten siinä ei ihan liiemmin ollut harjailtavaa. Kilpailuiden jälkeen se saisi kuitenkin kasvattaa karvaansa. En usko, että kovin rankasti aion sitä enää treenata näin talven myötä - varsinkaan, kun ei maneesia ollut missä treenata.
Tigeä hoitaessani vaivuin jälleen ajatuksiini. Oli hassua ajatella, kuinka samankaltaisia ajatuksia meillä oli Salman kanssa. Olin vastikään jutellut oleskeluhuoneella naisen kanssa, joka tuntui miettivän ihan tosissaan tulevaisuuttaan, nimenomaan hevostulevaisuuttaan. Tiesin varsin hyvin miltä tuntuu, kun alla on epäsopiva hevonen ja kun ponilla alkaa tulemaan ikä vastaan, jolloin herää kysymys: entä sitten?
Niin minäkin tein - tai no, olin tehnyt jo pitkään. Tigellä ei tosin tullut ikä vastaan vaan se ei lähinnä vastannut enää mun tarpeita. Mä halusin omaksi yllätyksekseni kilpailla. Ihan oikeasti kilpailla, hypätä esteen kokoisia esteitä ja ehkä vähän valmentautuakin siinä sivussa. En olisi koskaan uskonut, että minusta on enää siihen - varsinkaan Lollin lopetuksen jälkeen, mutta kai sitä voi itsensäkin yllättää?
Enää olisi vain kerrottava ajatuksistani Annelle ja se jos mikä tulisi olemaan vaikeaa.
 
14. marraskuuta 2018 | Viimeinen, kirjoittanut Hannah
.. kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu ..
Hannah siirtyy isompiin hevosiin ja jatkaa elämäänsä Seppeleessä uuden hevosensa Sylvan kanssa.
©2018 Virtuaalitall Galaksi - suntuubi.com